Räppäri Uniikilla isoja ongelmia – avautuu tilanteestaan!

Dan ”Uniikki” Tolppanen. Kuva: Tiia Ahjotuli

Räppäri Uniikki eli Dan Tolppanen avautuu vastoinkäymisistään.

41-vuotias räppäri kertoo sairastelleensa suurimman osan alkuvuodesta.

”Tähän alkuvuoteen on suoraan sanottuna mahtunut aika paljon paskaa”, Uniikki aloittaa päivityksensä Instagramissa.

”Oon ollut kipeänä suurimman osan vuodesta, Joulun aikaan iski raju influenssa joka jälkitauteineen kesti ties kuinka pitkään. Juuri kun jenkkireissulla reilu kuukausi sitten ajattelin tervehtyneeni viimein kokonaan, sain sieltä Koronan, josta jäänyt todella ärsyttävä pitkittynyt yskä. Duunit pysynyt hoitamaan joten kuten mutta esim. treenirutiineihin en ole päässyt kiinni ollenkaan, joka on mulle iso henkireikä kun elämässä muuten sakkaa.”

Terveystilanteensa lisäksi ongelmia on ollut asumiseen liittyvissä asioissa.

”Muutettiin neljä kuukautta sitten uuteen upeaan asuntoon josta olen ollut todella fiiliksissä. Juuri kun oltiin saatu siellä kaikki valmiiksi, niin kaksi viikkoa sitten saimme tietää että yläkerrassa on vesivahinko. Nyt joudumme muuttamaan pois määrittelemättömäksi ajaksi, ei hajuakaan minne.”

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: ongelma, rappari, sairaus, talo, terveys, Uniikki, vesivahinko

Kommentit

Oma kommentti