
Alma Hätönen koki vahvan viestin tuonpuoleisesta.
– Sanoin aikanaan edesmenneelle siskolleni, että lähetä minulle joutsenia, niin tiedän sinun olevan lähellä. Ja tänään ensimmäistä kertaa koskaan kokonainen joutsenperhe tuli aivan yllättäen mökin pihaan, Alma kertoo viestissään.
Alman sisko Eeva menehtyi syöpään lokakuussa 2022. Hän oli saanut syöpädiagnoosin vain kuukautta aiemmin.
Alma on kertonut uskovansa myös muuhun kuin mitä näemme ympärillämme.
Nyt hän uskoo saaneensa merkin siskoltaan.
Erikoinen tapaus, sillä joutsenet saapuivat Alman mökin pihalle. Joutsenperhe asuu järven toisella puolella, eivätkä ne ikinä aiemmin ole tulleet pihaan. Pihassa on Alman mukaan varmasti myös koiran haju, joten joutsenten tempaus oli myös sen vuoksi hyvin erikoinen.
– Tämä joutsenperhe asuu aivan järven toisella puolella, eikä ole koskaan viihtynyt tämän mökin läheisyydessä. Ja tänään yhtäkkiä siinä he olivat aivan lähellä. Jokainen uskoo, mihin uskoo, mutta minulle nämä hetket on aivan maagisia, lohdullisia ja valtavan merkityksellisiä, Alma toteaa.
Päivityksessäänn hän kertoo, että välillä elämä on just näin ihmeellistä.
Alman päivitykseen kommentoi myös Vappu Pimiä. Tunnemaailma tuonpuoleisesta on herkkä myös hänelle ja hän kertookin alkaneensa itkemään asian vuoksi.
– En kestä. Mulle tuli ihan itku tästä, sisko tuli, just kun ehkä tarvitsit häntä, Vappu kirjoittaa.
Kommentit
Oma kommentti