Viime vuoden helmikuussa Anniina sai puhelun. Luurissa oli ystävä, joka kertoi usean koiran huostaanottotilanteesta pohjanmaalaisella kennelillä. Yksi malinoisrotuinen nelivuotias uros, Kilo, etsi vielä kotia. Oli kiire.
Kilo oli kärsinyt itsestään riippumattomista syistä. Mutta se ei ollut niin huonossa kunnossa, ettei sitä olisi mahdollista kuntouttaa.
Koska huostaanotettuja koiria ei voi pitää kovin kauan löytöeläintalossa, Aluehallintovirasto oli määrännyt koiran lopetettavaksi, jos sille ei löytyisi parin päivän sisällä kotia.
”Minulta kysyttiin, olenko tarpeeksi ’hullu’ – josko voisin ottaa kyseisen koiran. Päätös piti tehdä heti. Mietin vastaustani muutaman sekunnin. Päätin ottaa koiran. En voinut antaa Kilon kuolla.”
Parin päivän päästä Anniina lähti hakemaan Kiloa. Mukaan tuli ystävä. Ajomatkaa Uudeltamaalta Pohjanmaalle oli 500 kilometriä suuntaansa.
Laiha ja huonoturkkinen koira
Anniinan auto kurvasi Pedersöressä sijaitsevan koirahoitolan pihaan. Kilo odotti ulkotarhassa. Se oli laiha ja huonoturkkinen. Kehonhallinta oli lähes olematonta. Molemmat takajalat pettivät alta, kun se innostui tai liukastui.
”Kyllä siinä meinasi itku tulla, kun klunttuinen, pistävän pahanhajuinen koira tuotiin tarhasta ja sen hihna annettiin käteeni.”
Mutta Kilo heilutti oitis häntäänsä. Yhteys syntyi heti. Anniinan kumartuessa ja silittäessä sitä se painautui uutta emäntäänsä vasten.
”Ihmettelin siinä, miten se oli niin hyväsydäminen ja luottavainen kaiken kokemansa jälkeen. Samalla tuli helpottunut olo. Kaikki sen kokema kärsimys oli nyt pysyvästi takana päin.”
Kuski käynnisti auton. Kilo hyppäsi auton kyytiin takapenkille Anniinan viereen.
”Hetken se oli hieman hädissään. Sitten se painoi päänsä syliini, huokaisi syvään ja nukahti.”
Nyt Kilosta pidettäisiin huolta. Tärkeintä oli, että se oli turvassa.
Isot eläinlääkärikulut
Anniinalla oli kotona odottamassa kaksi omaa koiraa: kaksi ja puolivuotias malinoisnarttu ja puolitoistavuotias valkoinen paimenkoiranarttu. Molemmat aktiivisia ja vaativia isoja koiria.
”Toinen niistä ei ole järin vieraskoirasosiaalinen. Väkisinkin mietin mahdollisia kauhukuvia, että mitä, jos koirat eivät koskaan tulisi toimeen keskenään? Mutta minulla oli kyllä luotto koiriini. Olin lähes varma, että kolmikko oppisi sietämään toisiaan kun vain edettäisiin rauhassa.”
Huostaanotettujen koirien kohtalo on usein ongelmallinen. Se voi olla arpapeliä ja taistelua aikaa vastaan. Kellon tikittäessä joudutaan miettimään, että selviääkö koira hengissä, saako se kenties uuden kodin vai joudutaanko se lopettamaan.
Eläinlääkärikulut voivat nousta hyvin korkeiksi, jos koira tarvitsee hoitoa. Kyseisestä kauhukennelistä pelastetuilla huostaanotetuilla koirilla tarvetta hoitoon oli. Useilla niistä oli verta vuotavia haavoja ja hammasongelmia.
Vapaaehtoiset koiraharrastajat pistivät tuulemaan. He anoivat eläinlääkärikuluihin poliisilta 10 000 euroon asti yltävää pienkeräyslupaa. Summa tuli parissa viikossa täyteen.
”Ihmiset halusivat auttaa. Se tuntui hyvältä. Koirien hoitokuluihin jokainen koiran ottanut joutui kuitenkin laittamaan myös omaa rahaa, sillä hoitokulut olivat reippaasti yli pienkeräyssumman.”
Anniina ei ole koskaan käynyt paikassa, josta valvontaeläinlääkäri ja viranomaiset ottivat Kilon ja muut koirat huostaan. Hän on kuitenkin nähnyt valvontaeläinlääkärin käyntiraportin ja yksittäisiä kuvia. Ne puhuvat omaa karua kieltään.
Vaikka tarkkoja yksityiskohtia ei ole saatavilla, on selvää, että Kilon alkutaival ei ollut helppo. Eläinsuojeluviranomaiset päätyivät myymään toistakymmentä koiraa virallisin myyntisopimuksin. Kilo ei siis tullut uudelle omistajalleen ilmaiseksi, vaan se ostettiin aivan kuten mikä tahansa koira.
Pitkä kuntoutus
Tutustuminen Anniinan muihin koiriin tapahtui vähitellen. Ensi alkuun Kilo ei ollut samassa tilassa toisten koirien kanssa.
”Totutin koirat toisiinsa portin takaa sekä yhteisillä lenkeillä. Näin loin niille turvallisen ja hallitun tavan tutustua toisiinsa.”
Kilon terveydentilasta paljastui pian lisää epäkohtia. Sen hampaat olivat järkyttävässä kunnossa. Molemmat yläkulmahampaat olivat murtuneet pituussuunnassa ytimeen asti, ja juurissa oli tulehdusta.
”Eläinlääkäri arveli, että ne olivat murtuneet esimerkiksi kaltereita pureskellessa. Takajalan ongelmat taas johtuivat lähinnä lihaskunnon puutteesta.”
Fyysinen kuntoutus alkoi heti. Ruokavalio koostui hammaskivuista johtuen alussa pehmeästä muonasta: märkäruoasta, turvotetuista nappuloista ja pehmeästä lihasta.
Fyysisen kuntoutuksen rinnalla kulki hidas, mutta tärkeä henkinen toipuminen. Ensimmäiset viikot Kilo ei päästänyt omistajaansa silmistään. Se nukkui tiiviisti kyljessä kiinni, eikä liikahtanut koko yön aikana.
”Kun menin suihkuun ja suljin oven, Kilo hätääntyi. Aloin pitää ovea raollaan ja juttelin sille koko ajan, jotta se tiesi, ettei ollut yksin eikä hylätty.”
Vähitellen ruokavalio normalisoitui. Fysioterapia alkoi tuottaa tuloksia. Kilon takajalka vahvistui, eikä se enää pettänyt alta. Lihaskunto ja kehonhallinta kehittyivät.
Kilo pelkäsi kovia ääniä
Ensimmäisinä viikkoina Kilon stressi näkyi myös vatsaoireina. Vieraat lenkkimaastot aiheuttivat sille helposti ripulia. Se kulki apaattisen oloisesti selkä kyyryssä.
Niinpä ulkoilut pysyivät pitkään tutuissa ja turvallisissa maisemissa. Se myös pelkäsi joitain kädenliikkeitä, kovia ääniä, jopa naurun ääniä. Vähitellen arkirutiinit alkoivat tuoda turvaa ja rauhoittivat koiran mieltä. Stressitasojen tasaantuessa avautui mahdollisuus pidempiin päiväretkiin. Sitten tuli mutka matkaan.
Viime kesänä Kilo sai ulkoillessaan tapaturmaisesti syvän pistohaavan, joka ulottui millimetrien päähän keuhkovaltimosta. Se johti verenmyrkytykseen ja Kilo oli teho-osastolla vähän aikaa.
”Itkin ja pelkäsin. Mietin selviääkö Kilo. Päivä ja tunti kerrallaan odottelin, mitä CT-kuvissa näkyisi ja miten leikkaus on sujunut. Se oli pitkä odotus.”
Viimein puhelu eläinlääkäriltä tuli. Kaikki oli mennyt hyvin. Koiran saisi hakea kotiin. Anniina itki helpotuksesta.
Kilo auttaa muita
Kilo ei ole vain selviytyjä – se on myös auttaja.
Se on osallistunut vierailuille vanhainkotiin ja syöpäpotilaan luona sekä ollut tukena henkilölle, joka on pelännyt koiria.
”Kilo on nyt tasapainoinen ja luottavainen. Se tukeutui minuun alusta asti, mutta suhtautui toisiin koiriin ja ihmisiin heti avoimesti. Lempeä se oli alusta asti.”
Kilon voittokulku jatkuu. Se läpäissyt BH:n eli käyttäytymiskokeen, mikä testaa koiran tottelevaisuutta ja motivaatiota tehdä ohjaajan kanssa yhteistyötä.
”Siitä on tullut aktiivinen, valpas ja peloton. Se pitää kaikista ihmisistä ja koirista.”
Tällä hetkellä Kilo elää onnellista arkea omistajansa ja koirasisarustensa kanssa. Se harrastaa vetolajeja ja rallytokoa. Elämä on täynnä yhteisiä retkiä ja treenejä. Eläinlääkärikäyntejä on kertynyt useita, mutta Kilo on nyt terve.
Lue myös: Lemmikit tuovat turvaa ja terveyttä
Päätös kannatti
Anniina on yhteydessä myös muiden saman tapauksen huostaanotettujen koirien nykyisiin omistajiin. Yhteisöllisyys ja vertaistuki ovat olleet tärkeä osa prosessia.
Kaikki ovat löytäneet koirilleen hyvät kodit, ja nyt niistä on tullut aktiivisia harrastuskavereita.
”Olen tänäkin päivänä äärettömän kiitollinen kaikille, jotka olivat mukana tässä ’pelastusoperaatiossa’. Kaikille heille, jotka ottivat huostaanotetun koiran. Ja heille, jotka tukivat koirien kuntoutusta lahjoittamalla pienkeräykseen, jakoivat pienkeräyksen linkkiä, myötäelivät tilanteessa ja tarjosivat apua. Ilman kaikkia heitä näiden koirien tarinalla ei olisi ollut yhtä kaunis loppu.”
Erityisen kiitollinen Anniina on ystävälleen, joka lähti mukaan hakemaan Kiloa. Hän on ollut myös merkittävä tuki Kilon kuntouttamisessa. Kilo käy edelleen säännöllisesti fysioterapiassa. Sen ansiosta se osaa nyt hallita kehoaan, eikä kaadu innostuessaan.
”Vaikka päätös ottaa Kilo tuli nopeasti, en ole katunut hetkeäkään. Se oli hullu päätös – ja paras mahdollinen.”
Anniina haluaa esiintyä jutussa poikkeuksellisesti vain etunimellään.
Lue myös: Koirien uimalassa käpälät kauhovat vettä – Molskis ja loiskis!
Kommentit
Oma kommentti