
Toimenpide oli ohi vajaassa puolessa tunnissa. Laulaja Kaija Pohjola avasi silmänsä heräämössä ja ihmetteli, että vastahan hän tuli sairaalaan. Ja mikä ihmeellisintä, maailma oli kirkastunut kuin salaman iskusta.
Teksti: Reija Kokkola Kuvat: Liisa Valonen
Elämän värit sumentanut masennus oli kuin pois pyyhkäisty. Aivojen sähköhoito oli jotenkin kummasti järjestänyt aivot uuteen rytmiin, ja vaikutus tuntui heti. Tutkimusten mukaan yli 80 prosenttia hoidetuista on hyötynyt aivojen sähköhoidosta eli elektrokonvulsiivisesta ECT-hoidosta.
”Kun avasin silmäni heräämössä, maailma näytti valoisalta ja ajatus oli kirkas. Ihmettelin toimenpiteen nopeutta. Hyvillä mielin sitten söin tarjottua aamupalaa”, Kaija sanoo.
Sähköhoito
Aivojen sähköhoitoon turvaudutaan, jos masennus on vakavaa ja toistuvaa, eikä lääkehoito ja psykoterapia auta. Kyseessä on turvallinen hoitomuoto, joka on ollut käytössä jo yli 50 vuotta. Silti siitä puhutaan melko vähän, jopa häpeillen. Ehkä ihmisten mieliin on iskostunut legendaarinen elokuva Yksi lensi yli käenpesän, jossa sähköhoitoa käytetään rangaistuskeinona. Onko sähköhoito jonkinlainen viimeinen oljenkorsi? Annetaanko sitä vain ”hulluille”? Ei Kaijakaan heti kertonut julkisuudessa saamastaan sähköhoidosta. Nyt hän ei näe mitään syytä vaieta siitä, sillä hän on saanut avun hoidosta vakavaan masennukseen.
”Sähköhoito on edelleen jotenkin tabu tai ainakin sen maine on jotenkin arveluttava. En tiedä, onko se ollut hoitomuotona joskus aikoinaan erilaista, kivuliastakin. Nykyään se ei ainakaan ole.”
ECT-sähköhoidossa aivoihin johdetaan sähkövirtaa, joka aiheuttaa aivoissa sähköisen purkauksen. Tämä tapahtuu hoidettavan ollessa nukutettuna, joten hoito on kivutonta. Sähkövirtaa annetaan vain kolmesta kuuteen sekuntia kerrallaan. Kyseessä on eräänlainen aivojen rytminsiirto, jossa tasapainotetaan aivojen omaa aineenvaihduntaa. Vakavasti masentuneet, mielialahäiriöiset ja itsetuhoiset ihmiset ovat saaneet tästä apua kautta aikojen. Hoitojaksoja on yleensä 4–16, jolloin sähköhoitoa annetaan 2–3 kertaa viikossa.
”Sähköhoitoa annettiin kaikkiaan seitsemän kertaa. Olin itse tyytyväinen jo ensimmäisen kerran jälkeen, mutta lääkäri neuvoi ottamaan tarvittavan määrän lisähoitoa”, Kaija muistelee.

Psykiatrisella osastolla
Kaija on sairastunut kahdesti vakavaan masennukseen, joten hän osaa iloita turvallisesta ja hyvästä arjesta. Uusien asioiden oppiminen sujuu taas sutjakkaasti, toisin kuin masennuksen aallonpohjalla.
”Pahimmassa vaiheessa en osannut edes avata tietokonettani. Mikään ei sujunut”, Kaija muistelee.
Ensimmäisen kerran hän masentui vakavasti vuonna 2007 Seppo-puolison kuoleman jälkeen. Vaikka elämä Sepon kanssa viimeisimpinä vuosina oli rankkaa ja huolten sävyttämää, oli puolison kuolema Kaijalle kova paikka. Masennus oli lamaannuttavaa. Hän vain makasi sohvalla, eikä jaksanut pukeutua tai mennä ulos.
”Olin lopulta psykiatrisella osastolla pariin otteeseen. Molemmilla kerroilla olin sairaalassa useita viikkoja. Olin sellaisella osastolla, joka oli tarkoitettu vähän lievemmin masentuneille. Osasto oli kodinomainen ja sain vertaistukea paljon. Söimme ja ulkoilimme yhdessä. Ympäristö oli hyvin kaunis.”
Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin oikea lääkitys löytyi, ja Kaija alkoi hiljalleen voida paremmin. Erityisen raskasta hänelle oli se, että artistin työt tyssäsivät pitkäksi aikaa masennusjakson vuoksi.
”Harmitti valtavasti bändin takia, sillä soittajat jäivät ilman töitä.”
Silloin Kaijan auttoivat jaloilleen lääkitys ja terapia. Puolison kuoleman aiheuttama suru ja tyhjyys väistyivät vähitellen, ja laulaja palasi taas keikoille ja ihmisten ilmoille.
”Enää en edes oikein muista, miten kaikki meni. Olen tarkistanut asioita Omakannasta”, Kaija kertoo.
Liikaa muutoksia
Ensimmäisestä masennuksesta toipumisen jälkeen Kaijan elämässä puhalsivat ihanat, onnentäyteiset tuulet, kun hän kohtasi nykyisen rakkaansa Matti Vartialan. Tapahtui paljon hyvää, kuten rakastuminen ja yhteen muuttaminen.
Sitten elämä pysähtyi jälleen. Vuonna 2015 Kaijalla todettiin ärhäkkä rintasyöpä. Suvussakin on ollut rintasyöpää, ja hän alistui kohtaloonsa. Onhan sitä nuoremmatkin täältä lähteneet. Olkoon sitten niin, Kaija ajatteli. Syöpähoidot veivät paksut ja kauniit hiukset. Matti silitti kaljua päätä ja lohdutti.
Onneksi syöpä saatiin pois leikkauksella, mutta jo silloin uusi, vakava masennus vaani nurkan takana. Ollessaan vielä syöpähoidoissa hän sai kuulla, että Paula-tytär oli loukkaantunut hevirock-konsertissa. Paula on kehitysvammainen, ja hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Jokin rock-musiikissa oli saanut Paulan valtaansa, ja hän tuli psykoottiseksi.
”Paula oli lähtenyt rynnimään yleisön keskellä kohti esiintymislavan reunaa. Häntä oli tönitty ja potkittu, ja koko tyttö oli mustelmilla. Ilmeisesti yleinen hurmostila ja hevimusiikki saivat psykoosin laukeamaan. Olen itsekin saanut psykiatrilta neuvon välttää keikoilla basson suoraa jytkettä, mikäli mahdollista. Se ei kuulemma tee hyvää mielelle.”
Hän epäilee sairastuneensa masennukseen sen takia, että lyhyessä ajassa tuli paljon muutoksia. Rakastuminen, kodin myyminen, muutto, rintasyöpä ja tyttären vakava tilanne olivat kerta kaikkiaan herkälle laulajalle liikaa.
”Masennuin todella vakavasti uudelleen.”
Sähköhoito auttoi
Ei hän tosin itse ymmärtänyt sairastuneensa henkisesti, vaikka aiempaa kokemusta olikin. Hän ihmetteli, miksi vatsaan koski valtavasti. Niin paljon, että oli kuljettava kaksin kerroin, ja keikkamatkat olivat yhtä tuskaa. Kovien kipujen takia hän hakeutui perusteellisiin tutkimuksiin. Gastroskopia ja verinäytteet osoittivat, että kaikki oli kunnossa. Kaija oli täysin terve, mutta samalla hyvin sairas. Hänen poikansa Petri totesi silloin, että kipu taitaa lähteä korvien välistä.
”Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus”, Kaija huomauttaa.
Aiemman masennuksen jälkeen lääkitys oli purettu, ja nyt alettiin hakea uutta toimivaa lääkitystä. Kun lääkkeet ja terapia eivät auttaneet, lääkäri ehdotti sähköhoitoa.
”Kyllähän se arvelutti minuakin. Kysyin tietenkin mistä on kyse, ja miten hoito toteutetaan. Minulle selitettiin kaikki todella hyvin, joten lopulta lähdin hoitoon turvallisin ja luottavaisin mielin. On tärkeää esittää kysymyksiä. Ammattilaiset vastaavat mielellään.”
Ennen toimenpidettä otetaan sydänkäyrä ja laboratoriokokeita. Keuhkot kuvataan tarvittaessa. Sähköhoitoa edeltävänä iltana pitää jättää uni- tai nukahtamislääkkeet ottamatta. Aamulla ei saa tupakoida, ja hiukset pitää pestä. Korut ja hammasproteesit täytyy ottaa pois, ja pissallakin kannattaa käydä.
Toimenpide nukutuksessa
Edellisenä yönä ei saa enää syödä eikä juoda, koska toimenpide tehdään nukutuksessa. Nukutusaine annetaan kanyylin avulla. Hoidossa paikalla on anestesialääkäri ja -hoitaja. Sairaanhoitaja antaa sähköhoidon. Heräämössä sitten tarjoillaan aamupalaa ja annetaan mahdolliset aamulääkkeet. Heräämisen jälkeen potilas saattaa kärsiä huonovointisuudesta ja päänsärystä. Muistivaikeuksiakin voi olla alkuun, mutta ne ovat ohimeneviä.
”Minulle ei tullut hoidoista minkäänlaisia negatiivisa oireita. En myöskään saanut aikoinaan syöpähoidoista sivuoireita, kuten pahoinvointia. Olen kiitollinen, että olen saanut avun myös masennukseen sähköhoidon avulla.”
Tällä hetkellä Kaija on kiireinen eläkeläinen, joka nauttii elämästään kauniissa kodissaan Tampereella. Hänellä on monta rautaa tulessa. On laulukeikkoja ja muita esiintymisiä. Kaijasta on tullut myös Leijona, sillä hän toimii Pirkanmaan Lions-klubin E-piirin 2. varapiirikuvernöörinä. Lions-tehtävä saa jatkoa tulevaisuudessa, kun Kaija valitaan piirinsä kuvernööriksi. Silloin Tampere-taloon tulee noin tuhat leijonaa liiton vuosikokoukseen, ja Kaijan on tarkoitus pitää silloin puhe. Se vähän jännittää.
”Jos luoja suo ja leijonat sallivat, aion pidän puheen”, Kaija hymyilee.. Vapaaehtoistyö Lionseissa pitää mielen virkeänä, kuten myös satunnaiset esiintymiset. Muisti pelaa, kun on aina jotain uutta opeteltavaa. Kiirettä saa olla, mutta homman ei pidä mennä stressin puolelle.
”Olen julkaissut kaksi uutta lauluakin, Tapani Purasen kappaleen Ainoa toivomme sekä aiemmin levyttämättömän Toivo Kärjen kappaleen Viesti. Maaliskuussa järjestämme Las Palmerasissa Suomi Tango -konsertin”, Kaija kuvailee sopivasti aktiivista arkeaan.
Kommentit
Oma kommentti