Insinööri tehtaili opettajavalinnoista lähes sata valitusta. Tuore väitöskirja tutkii sarjavalittajia.
Teksti: Rami Mäkinen kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Helsingin hallinto-oikeudessa ratkottiin alkuvuodesta hämmentävää valitusten sumaa. Muuan insinööri oli jättänyt oikeuteen peräti 95 valitusta, jotka oli tehty kolmen eri yhdistyksen nimissä.
Valitukset koskivat kunnallisten opettajanvirkojen täyttämisiä Espoossa ja Helsingissä vuosina 2023–2025. Valittajat vaativat, että lautakuntien ja koulutusyhtymien tekemät päätökset virkanimityksistä kumotaan.
Valituksia tehneistä yhdistyksistä kahden nimi viittaa insinöörien ammattikuntaan ja kolmannen liberaaliin aatesuuntaan. Nimiensä perusteella yhdistysten voisi olettaa edustavan laajaa ihmisjoukkoa. Tosiasiassa kaikkien kolmen yhdistyksen asioita hoiti yksi ainoa mies: 60-vuotias insinööri.
Kunnallisvalitusten tekijöinä olivat kuitenkin nimellisesti yhdistykset eikä insinööri henkilökohtaisesti. Yhdistyksillä oli sinänsä valitusoikeus, mutta hallinto-oikeuden selvitysten mukaan insinööri oli mitä ilmeisimmin käyttänyt yhdistyksiä bulvaaneinaan.
Maaliskuussa Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi 63 valitusta yhdellä kertaa antamillaan päätöksillä. Hallinto-oikeus päätti, että se ei ota valituksia tutkittavakseen lainkaan, koska niitä ei voitu pitää tosiasiassa yhdistysten tekeminä.
Oikeus oli pyytänyt yhdistyksiltä selvitystä niiden päätöksenteosta.
”Hallinto-oikeudelle toimitettujen yhdistyksen kokouksien pöytäkirjojen mukaan yhdistyksen toiminta on vuosina 2020–2024 koostunut jäseniltojen, keskustelun ja neuvonnan järjestämisestä sekä työelämän ja julkisen vallan kohtuuttomuuksien ja väärinkäytösten kritisoinnista”, insinööriyhdistystä koskevassa hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan.
Kokouspöytäkirjojen mukaan yhdistyksen tavoitteena oli etenkin matematiikan ja matemaattisten aineiden saaminen ”kelpoisille aineenopettajille”. Yhdistyksellä ei pöytäkirjojen mukaan ollut mitään taloudellista toimintaa: ei tuloja, menoja eikä varoja. Jäsenmaksu oli nolla euroa.
Pöytäkirjoihin oli kirjattu, että vuosikokouksissa oli ollut läsnä yhdistyksen jäseniä, mutta kenenkään nimiä ei mainittu. Johtokunnan jäsenet ja toiminnantarkastajat mainittiin asiakirjoissa vain etunimillä.
Kokousten puheenjohtajaksi sen sijaan oli kirjattu 60-vuotias insinööri, joka oli pöytäkirjojen mukaan yhdistyksen kunniajäsen. Kokous oli valtuuttanut hänet tekemään valituksiin johtaneet oikaisuvaatimukset opettajavalinnoista.
Helsingin hallinto-oikeuden mukaan selvityksen perusteella ei ollut mahdollista tunnistaa, että yhdistysten toimintaan olisi osallistunut ketään muuta kuin valitukset jättänyt insinööri. Myös yhdistysten hallinnon ja päätöksenteon prosessit jäivät epäselviksi.
Hymyn lähtiessä painoon ei ollut vielä varmistunut, onko vyyhti vielä näillä oikeuden päätöksillä loppuun taputeltu. Hallinto-oikeuden päätöksistä on nimittäin mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Ei voine pitää ihmeenä, jos näin kävisi. Suuria määriä valituksia tehtailevat tahot usein ajavat juttunsa perälautaan asti.
Monta sarjavalittajaa
Opettajavalinnoista valittanut insinööri ei ole ainutlaatuinen tapaus. Suomessa puuhailee monia kansalaisia, jotka tekevät suuria määriä valituksia ja kanteluita.
Viime aikoina julkisuudessa on ollut paljon esillä ”Tampereen sarjavalittajaksi” tituleerattu mies. Hänen kerrotaan tehneen yli sata oikaisuvaatimusta ja valitusta Tampereen tontteja ja kiinteistöjä koskevista päätöksistä. Valitukset ovat viivästyttäneet rakennusprojekteja.
Kuntalaisten oikeus valittaa on sinänsä demokratian kannalta hyvin tärkeä. Kansalaisilla pitää demokraattisessa yhteiskunnassa olla oikeus saattaa viranomaisten päätökset tuomioistuinten arvioitavaksi. Laillisuusvalvonta ei voi levätä vain viranomaisten omilla harteilla.
Oikeuslaitoksessa on kuitenkin kannettu huolta myös siitä, että nykyinen lähes rajoittamaton valitusoikeus mahdollistaa järjestelmän väärinkäytön. Tähän ongelmaan pureutuu käräjätuomari Samuli Kulmalan tuore väitöskirja, jonka aiheena on Oikeuden väärinkäytön kielto ja oikeudenkäynnit. Se tarkastettiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa maaliskuussa.
Kulmala jaottelee oikeudenkäyntien väärinkäytön neljään ryhmään, joista yksi on sarjavalittajat eli niin sanotut kverulantit. Kulmala oli jo aiemmin tehnyt kyselytutkimuksen, jossa peräti 97 prosenttia vastanneista viranomaistahoista kertoi kohdanneensa työssään sarjavalittajan.
Hänen mukaansa pitäisi löytää keinot erottaa aiheettomat sarjavalitukset aiheellisista valituksista. Ulkomailla ongelmaa on ratkottu muun muassa sakkorangaistuksilla, oikeudenkäyntikelpoisuuden selvittämisellä sekä suoranaisilla kanteiden ja valitusten tekemiskielloilla.
Kulmalan mukaan sakot ja kulusanktiot voivat toimia, jos valittajalla on rationaaliset päämäärät. Sakot eivät kuitenkaan tepsi, jos valittaminen kumpuaa mielenterveyden häiriöistä kuten vainoharhaisuudesta.
Kulmala nostaa esimerkiksi Britannian, jossa voidaan viranomaisen vaatimuksesta järjestää oikeudenkäynti sen selvittämiseksi, onko henkilö kverulantti. Jos on, häntä voidaan kieltää nostamasta uusia kanteita, ellei hän saa siihen ylioikeudelta erillistä lupaa todellisen tarpeen perusteella.
Kulmala toteaa toisaalta, että mielenterveyssyistä johtuvaan sarjavalittamiseen olisi parempi löytää keinoja terveydenhuollon piiristä kuin oikeudellisesta menettelystä. Valittaminen on silloin oire, ei juurisyy.
Kommentit
Oma kommentti