Maria Tuppuri-Elosuon eläintilalla eletään eläinten ehdoilla. Alpakat, aasit ja lampaat saavat viettää lajityypillistä elämää. Varsominen ja karitsointi ovat jännittäviä tilanteita, jolloin voidaan tarvita myös ihmisapua.
Teksti: Reija Kokkola Kuvat: Matti Matikainen
Voi miten ihanalta se tuntuukaan käden alla. Niin pehmeä ja lämmin! Ja miten hassun isolta pää näyttää, kun Juho-Valdemar tekee hellyydenkipeänä tuttavuutta. Silmät ovat kirkkaat ja lempeät. Niin aasi kuin se onkin, Juho-Valdemar ei ole pelokas tai epäluuloinen kohdatessaan vieraan ihmisen.
Aasit ovat nimittäin luonteeltaan hyvin arkoja kohtaamaan uusia, yllättäviä asioita. Viisaita siis, vaikka muuta väitetään. Ihminen on Juho-Valdemarin mielestä selvästikin turvallinen kohde, johon voi rauhassa tutustua Sanni-emon tarkkaillessa vieressä niiden omassa aitauksessa. Mutta kyllä Juho-Valdemar sentään on aito aasi. Aitaus on toistaiseksi pikku-aasille se turvallisin paikka. Käytyään tervehtimässä Juho-Valdemar kääntyy emoaan kohti, joka nypertää varsaansa hellästi kyljestä.
”Sanni on pari kertaa yrittänyt saada Juho-Valdemaria ulos aitauksesta lempeästi tökkimällä. Mennään nyt, se on viestittänyt varsalleen. Mutta ei. Juho-Valdemar on osoittanut emolleen, että ei pysty! Liian jännittävää!” kertoo Maria Tuppuri-Elosuo.
Eläinmaailmassa synnytykset eivät aina mene ihan putkeen, mutta Juho-Valdemarilla ja Sannilla oli mukana synnytyksessä eläinenkeleitä. Kaikki meni hyvin, ja tilannetta jännittänyt Maria pääsi nukkumaan vappuaattona rauhallisin mielin, kun Juho-Valdemar osoitti olevansa pirteä pieni aasi.
”Tämä vappuvauva oli virkeä. Näin siitä heti, että se on luottavainen ja ihmisystävällinen. Se haki pian synnytyksen jälkeen emoonsa kontaktia, ja Sannista tiesin, että siihen voi luottaa täysin. Kun näin, että varsa oli saanut ternimaidon ja emon jälkeiset olivat tulleet, pystyin menemään nukkumaan rauhallisin mielin”, Maria sanoo pikku-aasiaan silitellen.
Ihmisrakkaita haliaaseja
Viereisestä karsinasta alkaa kuuluu vaativaa määkimistä. Lammasjengi huomaa oitis, että Hymyn kuvaaja on avannut rehuhuoneen oven. Lampaiden uteliaat päät ovat kääntyneet kohti avattua ovea.
”Lampailla on aina olevinaan nälkä”, Maria naurahtaa lempeästi.
Viereisessä karsinassa Sanni ja Juho-Valdemar näyttävän melkein pudistelevan päätään moisella älämölölle. Juho-Valdemar siirtyy imemään maitoa nisästä, mammanpoikahan se selvästi on.
”Sanni ja Juho-Valdemar ovat rodultaan Välimeren miniaaseja, eli ne ovat pienikokoisia eikä niillä voi ratsastaa. Ne ovat ihania haliaaseja, jotka tulevat mielellään luokse halattaviksi.”
Näiden aasien luonteeseen kuuluu myös tietynlainen hienovaraisuus, mikä on hyvä luonteenpiirre, sillä Maria tekee eläinavusteista työtä eläintilalle saapuville asiakkailleen.
”Sanni aistii heti, jos tulija on arka ja varuillaan. Silloin se lähestyy itse hyvin hillitysti ja hienovaraisesti, jotta ihminen rauhoittuisi. Yleensä aristelu tai pelko häviävät nopeasti. Sanni kyllä tietää, miten ihmistä tulee lähestyä.”
Apuna karitsoinnissa
Söpöjä ovat pikkukaritsatkin omassa aitauksessaan. Ne liikkuvat jo vikkelästi, vaikka pieniä vielä ovatkin. Osa lepäilee lämpölamppujen alla, toiset pomppivat silkasta elämisen riemusta. Marialla on neljä uuhta, Nuppu, Kanerva, Krookus ja Kielo. Kaikki olivat ensisynnyttäjiä, ja ne saivat kukin kaksi karitsaa. Tosin Nupun karitsoista kaksi tyttöä syntyi kuolleena. Näin eläinmaailmassa saattaa käydä. Hymyn vieraillessa karitsat olivat vasta noin kuukauden ikäisiä. Ne syntyivät neljässä erässä viikon välein. Sitä ennen Maria tarkkaili emojen eleitä ja olemista tiiviisti.
”H-hetki pitää oikeastaan aavistaa. Uuhen käyttäytyminen muuttuu. Se alkaa olla levoton. Se menee makuulle ja nousee taas. Kuopii maata ja saattaa hieman läähättääkin. Silloin voin arvata, että tulevana yönä se synnyttää. Karitsat syntyvät yleensä öisin.”
Varsominen ja karitsointi stressaavaa
Hän sanoo aina seuraavansa synnytystä.
”Varsominen ja karitsointi on melko stressaavaa. Jännitän etukäteen ja jälkeenpäin tarkkailen emojen vointia, ja että saavathan kaikki karitsat maitoa”, Maria kuvailee ihmisemon tunteita.
Hän on aina itse valmiudessa avustamaan synnytyksessä. Dramaattisiakin hetkiä Maria on kokenut, kuten Krookuksen karitsan Taina-Annelin syntyessä.
”Se oli tulossa virheasennossa. Yleensä karitsat syntyvät supermies-asennossa etukoivet edellä kuin sukeltaen. Siinä asennossa Taina-Annelikin oli, mutta sen pää ei ollut suoraan eteenpäin, kuten olisi pitänyt. Pää oli vinossa, eikä se olisi pystynyt syntymään normaalisti:”
Onneksi Marialla on ”kuuma linja” paikalliselle eläinlääkärille, joka ehti apuun. Hän joutui tuuppaamaan karitsaa hieman taaksepäin, jotta pää saatiin oikeaan asentoon. Synnytys onnistui lopulta hyvin.
”En olisi itse pystynyt auttamaan karitsaa ulos. Onneksi Krookus antoi eläinlääkärin auttaa. Se tiesi, että ihminen oli tullut sen avuksi. Krookus sai myös kipulääkettä, koska kipuja sillä varmasti oli.”
Taina-Anneli ei ollut moksiskaan traumaattisesta maailmaan tulosta, vaan se oli heti pirteä ja hamusi emon maitoa. Krookukselle annettiin energiapitoista ruokaa, jotta maitoa alkaisi tulla, eikä se hylkisi karitsaa. Maria muistelee hetkeä liikuttuneena.
”Odotimme eläinlääkärin kanssa kuollutta karitsaa, mutta Taina-Anneli oli heti terhakkaana. Tilanne oli meille iloisen hämmentävä!”
Karitsa-joogaa
Maria pyörittää yksin aikamoista sirkusta Porvoon Pukkilan maaseudulla. Metsäkasteen Alpakat ja Ainon Aasit on eläintila, jolla asustaa aasien ja lampaiden lisäksi peräti 22 alpakkaa. Niillä on lokoisat oltavat tallissa ja laitumella. Jalmari ja Kari -lampaatkin ovat yleensä vapaana pihalla, mutta tänään ne ovat ulkona aitauksessa.
Kuusi vuotta sitten Maria luopui lähihoitajan ammatistaan omistautuakseen täysin rakastamilleen eläimille. Tilalle hän muutti kahdeksan vuotta sitten.
”Jotenkin eläimiä vain tuli ja tuli. Jossain vaiheessa huomasin, että eläinten hyvä hoito vaatii kokopäiväisen läsnäolon, joten lopetin työt lähihoitajana. Toki olen aina kurssittanut itseäni ottaessani uuden eläinlajin hoitaakseni. Täytyy tietää, mitä ne tarvitsevat voidakseen hyvin.”
Pian Kanervan, Krookuksen, Nupun ja Kielon karitsat ovat valmiita Marian tilalla järjestettävään lammas-karitsa-joogaan. Joogaamaan on tulossa polttariporukka perinteisen känniremuamisen sijasta. Eläimet eivät tietenkään joogaa, mutta ne lisäävät joogaharjoittelun tuomaa mielenrauhaa pelkällä läsnäolollaan. Tilalla kaikki tapahtuu eläinten ehdoilla samalla ihmisiä auttaen.
”Elämä on niin hektistä nykyään, että pelkkä eläimen läheisyys auttaa rauhoittumaan. Joskus asiakkaani vain istuvat eläinten lähellä edes koskematta niitä”, Maria kertoo.
Koskea saa – ei ruokkia
Vaikka aaseja ja lampaita saa koskea, niitä ei saa ruokkia. Esimerkiksi aasit tulevat niukkojen olosuhteiden maista, joten ne pärjäävät melko pienellä ravinnolla. Jos niitä ruokkii liikaa, ne lihovat ja voivat saada kaviokuumeen. Alpakat ovat hauskoja eläimiä, mutta ne taas eivät pidä kosketuksesta.
”Alpakat eivät ymmärrä, miksi niitä lääpittäisiin. Niiden läsnäolo on sinällään rauhoittavaa.”
Tosin juuri tänä aamuna alpakat aiheuttivat pienen katastrofin karkaamalla aitauksestaan. Jostain oli löytynyt alpakan kokoinen aukko aidassa, ja siitä sitten mentiin. Marialle tuli hoppu saada eläimet aitaukseen ja kaikki hommat tehdyksi ennen Hymyn vierailua.
”Onneksi ruoka on jäätävän hyvä motivaattori. Ruokakipon avulla karkurit saa helposti takaisin aitaukseen.”
Eläinten hoitaminen voi olla vaativaa
”Esimerkiksi lääkitystä tarvitsevat vaativat tarkkaa huolenpitoa. Veden ja ruoan antaminen ja lannan luominen vievät osan ajasta. Imettäville voidaan antaa lisäruokaa.”
Eläintilan pitäminen ottaa ja antaa, kuten Maria kuvailee. Eläimet käyttäytyvät myös oman elämäntilanteensa mukaan. rauhallinen Sannikin hermostui, kun naapurikarsinasta livahti lammas sen kultamussukan lähelle.
”Sannin emovietti on kova. Se ajoi ärhäkkäästi vierailijan ulos oman kultapoikansa luota.”
Kommentit
Oma kommentti