
Laulaja Tauski leikataan keskiviikkona 2.9.2026.
– Joudun kiireelliseen leikkaukseen huomenna aamulla yhdeksältä, Tauski kertoo.
Hänen mukaansa kyse on poskessa olevasta patista, joka on kasvain.
– Vähän tässä on jännät paikat. Minulle tehdään nukutuksessa kolme tuntia kestävä operaatio.
Hän kertoo pyrkivänsä tekemään keikat normaalisti leikkauksesta huolimatta.
– On sovittuja esiintymisiä viikonloppuna ja ensi viikolla alkaa konserttikiertue, joten kaikki pyrin tekemään siinä kunnossa kuin olen.
– Vanha muusikoiden sanonta on, että ei ole mitään syytä perua keikkaa. Se on pysäyttävä asia. Kuolema on ainoa syy, mutta sitäkin voidaan siirtää, Tauski kertoo.
Laulaja leikataan Turun Yliopistollisessa Keskussairaalassa.
– Äärettömän ammattitaitoinen professori-kirurgin suorittaa leuan vieressä olevan kasvaimen poistamisen. Jään sairaalaan lepäämään ja jos kaikki menee hyvin, pääsen torstaina sieltä pois.
– Jännittää kovasti. Tämä on ollut pitkäaikainen asia, joka on puolitoista vuotta vaivannut. Nyt kasvain tuli aggressiiviseksi ja sen vuoksi se poistetaan nopeutetulla aikataululla. Alun perin aika leikkaukseen oli 30. syyskuuta, mutta koska tämä on tullut aktiiviseksi ja ärsyyntynyt, niin tämä tehdään hätäleikkauksen omaisena toimenpiteenä. On siis kiireytetty leikkauksen aikataulua.
Tauski on ollut kiireinen, sillä hänellä on menossa konserttikiertueen viimeiset järjestelyt ennen sen alkamista. Lisäksi hän esiintyy maanantaina 7. syyskuuta alkaen esitettävässä uudessa 2-osaisessa dokumentissa Eveolla. Dokumentti on kuvattu toukokuussa Alanyassa, ja se kertoo laaja-alaisesti Tauskin elämästä.
– Näillä näkymillä emme ole perumassa yhtään esiintymistä, Tauski valottaa.
Kommentit
Oma kommentti