Tervajokelainen Maija Kitinoja palveli talvisodassa ilmavalvonnassa ja määrättiin jatkosodan ajaksi sidontapaikan esimieheksi. Hän auttoi myös evakkoja.
Teksti Anne Anttila Kuvat Anne Anttila ja sa-kuva
Vanhassa kauppiastalossa yksin asuva Maija Kitinoja, 98, sanoo eläneensä työntäyteisen elämän. Kunnioitettavista ikävuosistaan huolimatta tervajokelaislotta ei edelleenkään tarvitse ulkopuolista apua.
– Siivoan, kokkaan ja pyykkään itse. Olen onnekseni terve ja toistaiseksi vielä myös täysin tablettivapaa. Tästä saan olla tavattoman kiitollinen, Maija kertoo.
Viimeiset kahdeksan vuotta Vuoden Lotaksi valittu Kitinoja on asunut yksin.
– Siskoni kuolema oli kova paikka. Kasvoimme, elimme ja teimme työtä yhdessä. Jaoimme aivan kaiken; niin ilot, surut kuin leivänmurutkin. Hänen poismenonsa jätti suuren aukon ja pohjattoman surun. Elämän oli kuitenkin jatkuttava ja se jatkui. Omassa kodissa. En ole edes ajatellut poismuuttoa.
Maija Kitinoja syntyi itsenäisyysvuonna 1917 tervajokelaiseen kauppiasperheeseen. Kaupan lisäksi perheessä oli myös kymmenen lehmän lypsykarjatila.
– Työnjako oli selkeä; äiti hoiti karjan ja isä kaupan. Yhdeksänlapsinen lapsuudenkotini oli täynnä lämpöä, rakkautta ja turvaa. Lapsuuttani varjosti kuitenkin suru, sillä esikoisina syntyneet kaksoslapset menehtyivät pieninä. Veljeni hukkui viereiseen Kyröjokeen ja siskotyttö kuoli keuhkokuumeeseen, Maija sanoo.
Selkeät muistikuvat
Vaikka pikku-Maijakaan ei ollut tapahtumien aikoihin kuin muutaman vuoden ikäinen, muistikuvat perhetragediasta ovat kuitenkin
selkeät.
– Muistiini on piirtynyt erityisesti veljeni hukkuminen. Olimme leikkimässä, kun näin isäni kävelevän joelta ja kantavan sylissään elotonta lasta. Minun isoveljeäni. Hän asetti lapsen pöydän päälle, silitti itkien tämän hiuksia ja pyysi meitä jokaista jättämään viimeiset jäähyväiset veljellemme. Hetki oli todella koskettava.
Vain hetkeä myöhemmin kauppiasperhe saatteli myös kaksosista toisen haudan uumeniin.
– Näin jälkeenpäin ajattelen, että kuinka vanhempani ovat kestäneet tämän kaiken? Arjen oli kuitenkin edettävä, vaikka suru oli suuri ja jätti jälkensä jokaiseen perheenjäseneen.
Pari vuotta ennen talvisodan syttymistä Maija Kitinoja antoi lottalupauksen.
– Olimme isänmaallinen perhe. Koti, uskonto ja isänmaa näkyivät kaikessa. Jopa ryhdissä, Maija muistelee.
Lottalupaus
Lottalupauksen tehtyään, Maija seurasi siskonsa jalanjälkiä ja osallistui erilaisille lottakursseille.
– Tervajoella oli siihen aikaan paljon lottia. Me nuoret seurasimme vanhimpien esimerkkiä ja osallistuimme kaikkeen mahdolliseen. Ompeluilloissa neuloimme lapasia, sukkia ja polvenlämmittäjiä. Suojeluskuntatalolla järjestettiin vastaavasti kursseja, joissa opetettiin muun muassa kirjanpitoa, viestitystä, puhelimen käyttöä ja erilaisten ilmoitusten tekemistä. Hieman ennen sodan alkua kauppiasperheen Maija-tytär kävi vielä lääkintäkurssit, joissa hän oppi siteiden tekoa, sidontaa, petausta ja lääkeannostelua.
– Vielä siinä vaiheessa en osannut edes aavistaa, että kaikkia taitoja tulisin vielä tarvitsemaan.
Lotta Maija Kitinoja muistaa talvisodan syttymisvaiheet kuin eilisen päivän.
– Olin isän apuna kaupassa, kun tuli tieto, että viiden tunnin sisällä olisi ilmoittauduttava esikuntaan. Ei siinä ehtinyt sen enempää ajatella. Pistin työtakin naulaan, vaihdoin kengät ja polkaisin pyörällä esikuntaan.
Määrättiin ilmavalvontaan
Monipuoliset lottataidot omaava Maija määrättiin ilmavalvontaan.
– Ensimmäinen tähystyspaikka sijaitsi Isonkyrön kirkontornissa ja toinen Lakkineulomon katolla. Olihan se nuorelle tytölle jännittävä tehtävä. Ja pelottavakin. Kirkontorniin noustiin sukalla peitettyjen taskulamppujen himmeässä valossa, sillä pelkäsimme koko ajan vihollisen ylilentoja, lotta Kitinoja muistelee.
Pelko oli aiheellinen, sillä ylilentoja riitti.
– Olihan se kauheaa, kun taivas oli kuin tulimeri ja maa tärähteli, kun pommeja putosi läheiselle nevalle.
Pelkotilasta huolimatta tähystyspaikkaa ei saanut kuitenkaan jättää. Ei hetkeksikään. Vartiossa oli aina kaksi lottaa kerrallaan neljän tunnin ajan.
– Kylmähän siinä ehti tulla, vaikka jalassa oli huopikkaat. Onneksi Isonkyrön kirjakauppias antoi maahan asti ulottuvan susiturkkinsa meille lainaksi. Tämän alla lämmittelimme vuorotellen.
Jatkosodan aikana Kitinojan perhe antoi kaupan yhteydessä toimineen makasiinin saksalaisten käyttöön.
– Aseveljet tekivät siitä ammusvaraston. Ajatus oli harmiton, mutta loppupeleissä kuitenkin vaarallinen. Varsinkin siinä vaiheessa kun Vaasaa pommitettiin ja taivas oli yhtenä valomerenä, pelkäsimme pommien harhautuvan ja osuvan makasiiniin. Onneksi näin ei käynyt. Muussa tapauksessa Tervajoesta olisi jäänyt jäljelle vain kuoppa.
Jatkosodan aikana myös Maija Kitinojan lottatehtävä muuttui.
– Siirryin kotikylälläni olevan sidontapaikan esimieheksi. Lääkintälottia tarvittiin myös niin sanotulla kotirintamalla.
Varsinkin Tervajoella lotilla riitti töitä, sillä kylälle tuli junalasteittain evakoita.
– Näky oli todella surullinen. Evakot istuivat nyssyköittensä päällä ja katselivat pelokkaina ympärilleen. Naiset nyyhkyttivät ja lapset itkivät. Miehet puristivat käsiään nyrkkiin ja pidättelivät tunteitaan. Me autoimme heitä. Tarjosimme heti asemalla maitoa, sidoimme haavat ja lohdutimme. Tunteet olivat pinnassa, mutta tehtäviimme kuului auttaa, ei romahtaa, Maija kuvailee.
Samalla kun kauppiaantytär hoivasi tulijoita, muu perhe auttoi muonituksessa.
– Puuhellalla porisivat isot keittokattilat. Teimme kaikkemme, jotta evakot tunsivat itsensä tervetulleeksi.
Pula-aika
Vaikka Maija-rouvan pääasiallinen tehtävä oli huolehtia evakoiden terveydellisestä hyvinvoinnista, niin välillä hän sai tehtäväkseen vastata myös saksalaisten muonituksesta.
– Kylällä oli vuoden 1942 kesän ajan saksalaisia. He vartioivat ammusvarastoa ja olivat näin ollen tiiviisti tekemisissä myös kyläläisten kanssa. Pitääksemme myös aseveljistä hyvää huolta, perustimme pienen lottakioskin. Leivoimme jopa pullaa, jotta pojat tuntisivat olonsa kotoisaksi, lotta Kitinoja selvittää.
Maija Kitinojan lottapalvelus kesti jatkosodan loppuun.
– Vaikka säästyin pahimmilta rintamakokemuksilta, niin omat taistelunsa aiheutti myös koko kansan kirosana: pula-aika.
Sotavuodet ravistelivat Kitinojan perheen kauppaa monin eri tavoin.
– Tavaran niukkuus hermostutti ihmisiä ja asiaan syytön kauppias sai sitten kuulla kunniansa. Ruokatavaran lisäksi säännösteltiin myös jalkineita ja kankaita.
Kommentit
Oma kommentti