Rykmentinkomentaja, everstiluutnantti Viljo Laakso koki Suomen vapaussodan, jatkosodan ja vielä Lapin sodankin. sotilasUran kruunasi Mannerheim-risti ja siitä tuli entiseen Puujalka-liikanimeen pieni lisäys: Puujalkaritari. Laakso nimittäin menetti toisen jalkansa jatkosodan alussa.
Teksti: Mika Katajala kuvat: SA-kuva-arkisto
Jatkosota syttyi kesäkuussa 1941. Majuri Viljo Laakso toimi jalkaväkirykmentti 35:n 3. pataljoonan komentajana. Divisioonan komentaja eversti Paavo Paalu oli todennut Laakson rohkeaksi ja taitavaksi komentajaksi ja niinpä hän antoi majurille saman vuoden heinäkuun lopulla oman rykmentin numerolla 60.
Viljo Laakson tehtävät rykmentin komentajana kestivät tässä vaiheessa kuitenkin lyhyen ajan, sillä jo elokuun 3. päivänä hän haavoittui vakavasti. Majuri Laakso astui polkumiinaan Lustjärvellä ja räjähdys vei häneltä toisen jalan. Samana päivänä hänet ylennettiin everstiluutnantin arvoon. Samasta päivästä alkaen Laakso sai miehistöltään liikanimen Puujalka.
Viljo Aukusti Laakso syntyi Hämeessä Pälkäneellä elokuussa 1895 torpparin pojaksi. Sotilasura kiinnosti nuorukaista jo varhain ja niinpä Viljo lähti syyskuussa 1915 eli ensimmäisen maailmansodan riehuessa Saksan Lockstedtiin. Samaan osoitteeseen matkusti paljon suomalaisia nuoria miehiä saamaan sotilaskoulutusta.
Saksassa vierähti kaksi vuotta. Kun Viljo Laakso oli ylennetty ryhmänjohtajaksi, hän palasi Suomeen. Laakso oli valittu pieneen erikoisosastoon, joka kuljetti Danzigista Vaasaan ensimmäisen suuren aselastin syksyllä 1917. Suomessa kuohui, sillä tammikuussa 1918 syttyi vapaussota punaisten ja Mannerheimin valkoisten joukkojen välille.
Viljo Laakso koulutti suojeluskuntalaisia Pohjanmaan pitäjissä ja Vaasan kaupungissa. Sotatoimiin hän osallistui Hulmin taistelussa, jossa koettiin vapaussodan ensimmäiset taistelutappiot eli viisi kaatunutta.
Se kaikki oli vasta alkua, sillä Viljo Laakso joutui näkemään pitkän sotilasuransa aikana, monen sodan keskellä kaatuneita enemmän kuin runsaasti.
”ISÄKISSA” TALVISODASSA
Vapaussodan aikana Saksassa koulutetut suomalaiset jääkärit saivat Suomen armeijan sotilasarvot ja Viljo Laaksosta tuli vänrikki. Hän sai komennuksen opettajaksi Vöyrin sotakouluun.
Toimen miehenä Laakso perusti koulutuspataljoonan 5. komppanian ja hänet ylennettiin luutnantiksi. Koulutuspataljoona hajotettiin Tampereen valtauksen jälkeen ja näin vapaussota oli sodittu loppuun.
Sodan jälkeen Viljo Laakso siirtyi töihin suojeluskuntaan. Hän toimi ensin paikallispäällikkönä ja myöhemmin aluepäällikkönä useissa eri suojeluskuntapiireissä.
Suojeluskuntatoiminnan ohessa Viljo Laakso kävi vuosien vieriessä myös keskikoulun Viipurissa. Hänet ylennettiin kapteeniksi itsenäisyyspäivänä vuonna 1928.
Marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 syttyi talvisota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Ylivoimainen vihollismassa puski päälle, ja Suomen pieni armeija joutui taistelemaan maamme itsenäisyydestä.
Viljo Laakso lähti talvisotaan 5. divisioonaan kuuluneen jalkaväkirykmentti 13:n 3. pataljoonassa, jonka komentajaksi hänet nimitettiin. Pataljoona heitettiin heti kovaan paikkaan, legendaarisiin Summan verisisiin taisteluihin.
Viljo Laakso taisteli Lumpeistenojan eli niin sanotun Merkin lohkon komentajana. Komentajan peitenimi oli ensin ”Kissa” ja pian se kääntyi ”Isäkissaksi”.
Viljo Laakson sotimistyyli sai hyvin pian legendaarisen maineen. Komentaja heilui jatkuvasti aivan etulinjassa soturiensa seassa. Kaiken huipuksi hän osallistui henkilökohtaisesti jopa vaarallisille partiomatkoille puna-armeijan selustaan. Vastaaviin tekoihin osallistui korkeintaan kourallinen korkea-arvoisia upseereita kaikkien sotiemme aikana.
Talvisota kesti seuraavan vuoden maaliskuun puoliväliin asti. Vielä nykyäänkin puhutaan 105:stä kunnian päivästä, joiden aikana kuin ihmeen kaupalla maamme säästyi joutumasta Neuvostoliiton ikeen alle.
Hurjiin suorituksiin sodassa yltänyt Viljo Laakso ylennettiin majuriksi kolme viikkoa talvisodan päättymisen jälkeen. Ylennyksen lisäksi sotasankarille myönnettiin 2. luokan Vapaudenristi. Laakson pataljoona onnistui sodassa torjumaan vihollisen suurhyökkäyksen.
Viljo Laakson talvisota päättyi kymmenen päivää ennen välirauhan solmimista. Pataljoonan komentaja sai siipeensä, mutta mistään pikkunaarmusta ei ollut kysymys. Vihollisen pikakiväärin luoti lävisti hänen lantionsa Viipurin lähellä Kärstilässä.
MUTKIKAS RITARINIMITYS
Välirauhan aika kesti vain reilun vuoden ja alkoi jatkosota. Viljo Laakso halusi kiihkeästi rintamalle jalkansa menetyksestä huolimatta. Tilaisuus tarjoutui, kun puna-armeija aloitti massiivisen suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944.
Viljo Laakso sai komentoonsa jalkaväkirykmentti 8:n eli ”Tuntemattoman sotilaan rykmentin”, jossa taisteli myös alikersantti Väinö Linna, tuleva maineikas kirjailija. Vihollisen suurhyökkäys saatiin torjuttua nipin napin.
Kun Lapin sota alkoi, Viljo Laakso vei rykmenttinsä Ylitorniolle ja sieltä se eteni saksalaisia vastaan rajusti taistellen aina Lätäsenoon saakka. Komentaja ”huseerasi” jälleen kerran itse keskellä pahinta melskettä.
Valtaosa Mannerheim-ristin ritareista nimitettiin jatkosodan aikana. Välirauhan aikana tehtiin myös nimitysesityksiä talvisodan sankareista. Ehdokkaita oli 480 ja yksi heistä Viljo Laakso. Joukosta valikoitui 19 ritaria, Laakso ei ollut heidän joukossaan, vaikka hänen ansionsa olivat hyvin vahvat.
Lopulta tammikuussa 1945 itse kenraali Paavo Talvela puuttui peliin ja puolsi voimakkaasti Viljo Laakson nimittämistä ritariksi. Hän esitti perusteelliset näkemyksensä Laakson sankariteoista itse Mannerheimille. Tiukka vetoomus teki tehtävänsä ja niin Viljo Laaksosta tuli viimeinen Mannerheim-ristin ritari järjestysnumerolla 191. Tämä tapahtui toukokuussa 1945 eli vajaat kaksi viikkoa Lapin sodan päättymisestä.
Sotien jälkeen Viljo Laaksosta tuli Seinäjoen sotilaspiirin komentaja. Se pesti päättyi kolme vuotta myöhemmin, jolloin Laakso ryhtyi sahanjohtajaksi Renkoon, ja sen jälkeen vakuutustarkastajaksi Pohjolaan.
Viljo Laakso kuoli verenmyrkytykseen 55-vuotiaana syksyllä vuonna 1955. l
Majuri Viljo Laakso (toinen vas.) on kahden luutnanttinsa ja lähettinsä kanssa saapunut etulinjaan.
Talvisotaa on käyty vuoden 1939 lopulla kaksi viikkoa. Kuva on legendaariselta Summan rintamalta, missä Viljo Laakso kunnostautui niin sanotun Merkin lohkon komentajana.
Jalkaväkirykmentti 8 eli Väinö Linnan niin sanottu Tuntemattoman sotilaan rykmentti etenee vauhdilla soisessa maastossa jatkosodan alussa. Viljo Laakso komensi myös tätä joukko-osastoa.
Kenraali Paavo Talvela, yksi Mannerheimin luottomiehistä, ajoi voimakkaasti Viljo Laakson nimittämistä Mannerheim-ristin ritariksi.
Viljo Laakso johti rajuja ylläköitä saksalaisten kimppuun muun muassa Muoniossa. Tulipalojen loimut vielä näkyvät ja tuoreet sankarihaudat.
Viljo Laakso osallistui jopa vaarallisille partiomatkoille puna-armeijan selustaan. Vastaaviin tekoihin osallistui kourallinen korkea-arvoisia upseereita sotien aikana.
Pitkät perustelut nimitykselle
Ylipäällikkö Mannerheim perusteli Viljo Laakson ritariksi nimittämistä harvinaisen monisanaisesti, sillä joskus perustelut olivat vain muutaman virkkeen mittaisia.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 7.5.45 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi everstiluutnantti Viljo Aukusti Laakson.
Everstiluutnantti Laakso tuli jo talvisodassa tunnetuksi yhtenä Summan rintamaosan kyvykkäimmistä ja pelottomimmista pataljoonan komentajista. Viimeksi kuluneen sodan alussa hän toimi pataljoonan komentajana Äänislinnan tien suunnassa. Aina joukkonsa kärjessä ollen hän henkilökohtaisella panoksellaan tuhoten itse mm. panssarivaunuja vaikutti ratkaisevasti useiden taistelujen menestykselliseen lopputulokseen. Hänen loistava toimintansa katkesi kuitenkin tällä kertaa vaikean haavoittumisen vuoksi, mikä johti hänen toisen jalkansa amputoimiseen.
Kun kesällä -44 sodan loppuvaiheessa mitä vaikeimmissa taisteluissa Laatokan pohjoispuolella tarvittiin erään rykmentin johtoon todellista sotaupseeria, asettui everstiluutnantti Laakso vaikeasta invaliditeetistaan huolimatta käytettäväksi ja johti yksikköään sittemmin erinomaisen menestyksellisesti sodan loppuun saakka.
Pohjois-Suomen sotaretkellä saksalaisia vastaan johti hän sitä rykmenttiä, joka etumaisena eteni Yli-Torniolta aina Palojoensuuhun saakka murtaen lujaa vastarintaa tekevän vihollisen puolustusasemat. Erityisesti everstiluutnantti Laakso kunnostautui Kolarin ja Muonion taisteluissa, jolloin hänen onnistui henkilökohtaisesti johtamillaan yksiköillä pelastaa vihollisen tuhotöiltä Sieppijärven, Kihlangin, Kangasjärven ja Yli-Muonion kylät. Ensiksi mainitussa paikassa mm. henkilökohtaisesti ampumalla kylää sytyttävän polttopartion ja jälkimmäisessä kuljettamalla valtaamallaan amfibiovaunulla tykistön tulenjohtajan vesistön yli vihollisen puolelle, jolloin yllättävästi avatulla tykistötulella saatiin estetyksi kylän hävittäminen.
Esimerkillisellä johtajataidollaan, tarmokkaalla ja pelottomalla esiintymisellään, suorittamalla aina henkilökohtaisesti hyökkäystiedustelut etumaastossa ja seuraten hyökkäyksissä etumaisten osiensa mukana vieläpä usein rientäen niiden edellekin, loi everstiluutnantti Laakso rykmenttiinsä sen reippaan taisteluhengen, joka johti saavutettuihin erinomaisiin menestyksiin.”
Kommentit
Oma kommentti