Ylivieskalainen Veikko Leppilampi tunnettiin rintamalla hyvänä ampujana. Syvärillä hän joutui tositoimiin, kun vihollinen pääsi yllättämään.
Teksti Anne Anttila kuvat Anne Anttila ja Om-arkisto
Sotaveteraani Veikko Leppilampi, 94, toivottaa tulijan lämpimästi tervetulleeksi. Katse on ystävällinen ja kädenpuristus jämäkkä.
– Ihanaa, kun tulit. Tulehan, niin näytän sinulle yhden lempipaikoistani. Se on tässä. Eikös olekin hienot näkymät suoraan joelle, veteraani sanoo ja esittelee tyylikkäästi katetun terassin.
Veikko ja hänen Kaino-rouvansa asuvat isossa omakotitalossa, jonka yleisilme paljastaa sen, että Leppilammet ovat koti-ihmisiä.
– Nyt on aikaa istua ja ihmetellä maailman menoa. Ruuhkavuodet ovat takanapäin, mutta hallitusti kuitenkin ajatuksissa. Toki tykkäämme matkustellakin, mutta koti on ihmisen paras paikka. Olen tavattoman kiitollinen, että voin asua edelleen omassa kodissa ja ennen kaikkea yhdessä rakkaan vaimoni kanssa, Leppilampi luonnehtii.
Kannuksessa, 13-lapsisessa perheessä kasvanut Leppilampi sanoo saaneensa isänmaallisen kasvatuksen.
– Olin hyvin innokas suojeluskuntalainen. Asepalveluksen suoritin Kemissä, jossa sain ensimmäisen kosketuksen niin sanottuun pystykorvakivääriin. Harjoittelin innokkaasti tarkkuusammuntaa ja aseen käsittelyä. Myöhemmässä vaiheessa opituista taidoista oli enemmän kuin hyötyä. Ne pelastivat jopa henkeni, Ylivieskan veteraani sanoo.
Sotataival alkoi vuoden 1941 joulukuussa
Ennen rintamapalvelukseen astumista Veikko Leppilampi suoritti aliupseerikoulun.
– Talvisota meni Oulussa, VR:n palveluksessa. Ensikosketus viholliseen oli kuitenkin raadollinen. Näin, kuinka venäläiset pommittivat asemakatua ja talot syttyivät palamaan. Tämä muisto ei koskaan huuhtoudu mielestä, Leppilampi muistelee.
Konekiväärikomppanian ryhmänjohtajaksi nimetyn Veikko Leppilammen neljän vuoden pituinen sotataival alkoi vuoden 1941 joulukuussa.
– Saimme käskyn siirtyä Syvärille ja asemapaikaksi tuli Kuuttilahti. Elettiin vuoden -41 viimeistä päivää, kun astuimme Kuuttilahden maaperälle. Talvi näytti pahimmat puolensa. Pakkasasteet olivat lähellä neljääkymmentä ja kaikki olivat jäässä. Niin miehet kuin kalustokin.
”Kivääristä on pidettävä yhtä hyvä huoli kuin morsiamesta”
Kylmästä kelistä huolimatta miehet asettuivat kuitenkin aloilleen ja Leppilammen johdolla päätettiin huoltaa myös kalusto iskukuntoon.
– Sanoin pojille, että kivääristä on pidettävä yhtä hyvä huoli kuin morsiamesta. Niinpä aseet tarkistettiin ja lukot rasvattiin, Leppilampi kertaa.
Ampumataidoistaan tunnettu Leppilampi päätti heti asehuollon jälkeen kokeilla kiväärin toimivuutta, joten hän lähti asemapaikan läheisyydessä olevalle ranta-aukiolle lintujahtiin.
– Pitkään ei tarvinnut odotella, kun sain tähtäimeeni teeren. Painoin liipaisinta, mutta kuului vain napsahdus. Säikähdin, heitin aseen selkääni ja juoksin takaisin korsulle. Pyysin poikia puhdistamaan nopeasti lukot, sillä rasva ei kestänyt pakkasta. Tosipaikan tullen jokainen kivääri olisi ollut toimintakyvytön, Veikko Leppilampi selvittää.
”Laukaisin ja mies kaatui siihen”
Ryhmänjohtaja Leppilammen aavistus aseen käytöstä kävi toteen jo seuraavana päivänä. Kuuttilahden saaressa olleessa korsussa oli 20 miestä, joista jokainen toimi vartiossa vuorollaan.
Iltayhdeksän aikaan oli kersantti Leppilammen aika siirtyä omaan vartiovuoroonsa.
– Menin ulos ja asetuin vartiopaikalleni. Lähes saman tien alkoi kuulua erikoista rapinaa. Katsoin periskoopilla ja näin piikkilankaesteen edessä lumipukuun pukeutuneen miehen. Laitoin kiväärin penkan päälle ja ryhdyin tähtäämään. Tähdet valaisivat sen verran, että sain vihollisen jyvän päähän. Laukaisin ja mies kaatui siihen, veteraani Leppilampi sanoo.
Heti laukaisun jälkeen Leppilampi nykäisi myös korsuun johtavaa hälytyslankaa, mutta pahaksi onneksi se katkesi.
– Säikähdin, mutta turhaan. Pojat ehtivät kuulla hälytyksen ja juoksivat apuun. Tulitaistelu oli kiivas, mutta kestoltaan vain kymmenisen minuuttia. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, sillä saimme pysäytettyä vihollisen.
Vihollisen osalta ei tunteiltu
Keskellä Syväriä käyty tulitaistelu on jäänyt Leppilammen mieleen myös seuraavien päivien osalta.
– Tulenjohto ilmoitti heti aamulla, että kentällä olevat kaatuneet täytyy hakea välittömästi pois. Osallistuimme ”siivousoperaatioon” ja sota kun oli, niin ei siinä vihollisen osalta liiemmälti tunteiltu. Ajattelimme vain omaa pärjäämistämme ja otimme eräältä kaatuneelta sotamuistoksi lämpimät huopatossut. Niistä saimme lämpimät vartiosaappaat. Suomalaiset rintamaveljet olivat Leppilammen mukaan myös hyviä kauppamiehiä.
– Varsinkin Syvärillä muonaa oli niukasti ja soppa laihaa, joten saksalaisten kanssa tehtiin tuottoisaa kauppaa. Säilykkeet olivat hyvä kaupankäyntiväline, mutta lämpimällä manttelilla sai myös erinomaista konjakkia, Leppilampi hymyilee.
Kannakselle
Syväriltä Leppilammen porukka siirrettiin Kannakselle, jossa nuori kersantti nimettiin joukkueenjohtajaksi.
– Siellä oli kovia taisteluita ja miestappiot olivat valtavia.
Erityisesti taistelu, jossa myös Veikko Leppilampi haavoittui, on jäänyt veteraanin mieleen.
– Voih! Muistan sen edelleen kristallinkirkkaasti. Tulitaistelu oli kestänyt päivän ja ympärillä oli pelkkää tuhoa. Olimme väsyneitä ja nälkäisiä, mutta taistelun oli jatkuttava. Makasin näreikön juurella ja annoin kiväärin laulaa. Ilma oli pölystä sakeana, mutta jatkoin ampumista, kunnes tunsin jalassani ikävän vihlaisun. En katsonut sen enempää, vaan jatkoin ampumista.
Vasta myöhemmin illalla, kun Leppilampi otti saappaan jalasta, paljastui karu totuus.
– Saapas oli täynnä verta. Kranaatinsirpale oli rouhaissut pahan jäljen, mutta siinä tilanteessa ei ollut aikaa miettiä sen pidemmälle. Lääkintämies oli kaatunut, joten ryhdyin itse sitomaan jalkaani. Repäisin jostakin palan riepua ja kääräisin jalan ympärille. Siivosin enimmät veret saappaista ja jatkoin hommia.
Jatkosodasta suoraan Lapin sotaan
Leppilammenkin onneksi taistelut Kannaksella kestivät haavoittumisen jälkeen vain viikon.
– Sodan päättyminen pelasti todennäköisesti henkeni.
Kersantti Leppilampi joutui jatkosodasta suoraan Lapin sotaan.
– Olin mukana Tornion maihinnousussa, mutta minun osaltani reissu jäi vuorokauteen. Muistan vain sen, että vastaanotto oli saksalaisten osalta tulinen. He pistivät kaiken palamaan. Myös laiva, jonka kannen kautta juoksimme laiturille, oli ilmiliekeissä.
Siinä vaiheessa kun porukka asettui asemiin, tapahtui Leppilammen terveydentilassa raju käänne.
– Minulle nousi kova kuume, sillä turvonnut jalka alkoi märkimään. Minut siirrettiin saman tien sairaankuljetusalukseen, joka kuljetti suoraan Oulun sotasairaalaan. Siihen päättyi minun taisteluni isänmaan puolesta, veteraani Leppilampi sanoo.
Mikko Leppilammen isoisä
Kodin ja perheen veteraani Veikko Leppilampi perusti Ylivieskaan. Kaino-vaimo löytyi kirkosta ja perheeseen syntyi ajan myötä neljä lasta.
Elämäntyönsä veteraani Leppilampi on tehnyt VR:n palveluksessa.
Veikko Leppilampi tunnetaan myös viihteen monitaituri Mikko Leppilammen pappana. Mikko Leppilampi on yleisölle tuttu tv-juontajana ja monien tv-sarjojen ja elokuvien tähtenä.
– Musiikki on ollut aina koko perheen harrastus. Veteraanikuoro ja keilailu ovat olleet harrastuksista tärkeimmät ja ovat edelleen. Veteraanin iltahuuto on laulettu yli 200 kertaa ja jos terveys antaa siihen mahdollisuuden, niin keilapallokin pyörii edelleen, Veikko Leppilampi sanoo.
Juttu julkaistu Hymyn painetussa lehdessä vuonna 2016. Hymy.fi julkaisee sotasankarien tarinoita nyt uudelleen verkossa, jotta heidän arvokkaat tekonsa ja muistonsa eivät unohdu.
Kommentit
Oma kommentti