Marja Hintikka on löytänyt ”hengessä vahvoja” naisia sekä isän että äidin puolelta sukua. Kunnallispolitiikassakin aikanaan vaikuttaneen äidinäidin Helmin ansiosta Mäntyharjuun saatiin mammografiatutkimukset. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Juontaja Marja Hintikka, 47, oppi elämän rajallisuuden jo 3-vuotiaana. Hän on kulkenut rohkeasti omaa tietään, mutta isän sairastuminen horjutti perusturvallisuutta vuosikausiksi.
Teksti: Terhi Harper kuvat: Tommi Tuomi
Hengen sivistys, välittäminen ja hyvyys. Ne elivät vahvasti juontaja Marja Hintikan isän äidissä Aino-mummossa, joka oli hoitanut Marjaa paljon tämän syntymästä saakka. Mummo kuoli samana päivänä, kun Marjan pikkuveli syntyi. Viime hetkellä hän ehti saada tiedon pojanpoikansa saapumisesta maailmaan ennen kuin lähti tästä ajasta.
Marja oli tuolloin kolmevuotias.
”Tämä oli ensikosketukseni kuolemaan. Olen kiitollinen isälle, että hän otti minut mukaan katsomaan mummoa heti tapahtuneen jälkeen. Tilanteen on täytynyt olla isälleni valtavan kuormittava, mutta kaiken keskellä hän pystyi luomaan minulle turvan tunteen. Luulen, että isäni ansiosta olen aina ollut sinut kuolevaisuuteni kanssa”, Marja Hintikka kertoo.
Myöhemmin Marjalle on valjennut, että tapahtuneesta tuli hänen elämänsä ydinkokemus. Vain kolmevuotiaana syntyi ymmärrys siitä, että samana päivänä yksi rakas ihminen voi kuolla ja uusi syntyä. Pikkuveli on yksi tärkeimmistä henkilöistä Marjan elämässä.
”Aikuisena elämän rajallisuuden ymmärtäminen tekee jokaisesta päivästä yhä arvokkaamman. Olen tyytyväinen, jos illalla pään tyynyyn lyötyäni olen saanut kokea päivän aikana rakkautta, rauhaa ja onnea.”
Vahvasti Hintikka
””Minä itse” oli lempilauseeni lapsena. Uteliaisuus ja elämännälkä näkyivät kaikessa tekemisessäni. Sivakoin Vantaan Hakunilan urheilupuiston jyrkkiä latuja, suunnistin, pelasin pesistä, tanssin ja ratsastin. Partiossa kävin liki aikuisikään saakka. Koulussa osallistuin jokaiseen kerhoon.
Perheemme oli muuttanut pääkaupunkiseudulle Hankasalmelta. Vanhempani ovat maatilan kasvatteja, äiti Mäntyharjusta, isä Jyväskylän kupeesta.
Isä on tärkein esikuvani. Hän päätyi pienestä kylästä insinööriksi ja myöhemmin lentokapteeniksi ja tulevien lentäjien kouluttajaksi. Joskus lapsuudessani joku kysyi, alanko isäni jalanjäljissä lentoemännäksi. Isä aina korjasi, että Marjasta voi halutessaan tulla lentokapteeni.
On kova juttu, että 40-luvulla syntynyt mies kasvattaa tyttärensä intuitiivisesti sukupuolineutraalisti. Äiti puolestaan valitsi jäädä kotiin proviisorin työstään hoitamaan meitä, kun veljeni syntyi. Kotikulmilla tuoksui usein pulla.
Koen isäni puolen Hintikan suvun vahvasti omakseni. Meitä löytyy Keski-Suomesta paljon, ja suvun vaiheet ovat kiinnostaneet minua aina. Hintikat kokoontuivat ensimmäistä kertaa sukukokoukseen, kun olin vasta pieni koululainen. Isä oli jo ehtinyt tehdä sukututkimusta ja piirtänyt oman sukupuunsa.
Minä innostuin piirtämään siitä oman pienoisversioni, joka jaettiin eräässä sukuseuran kokouksessa kaikille osallistujille muistoksi.
Viimeksi vietimme sukuseuramme 40-vuotisjuhlia. Pidin tilaisuudessa juhlapuheen Sukuni salat -ohjelmasta, jota olen tehnyt televisioon. Aiemmissa kokouksissa oli kuultu muun muassa professori Jaakko Hintikkaa Bostonin yliopistosta sekä piispa Kaisamari Hintikkaa. Ajattelin, että nyt olen kovassa seurassa.
Vaikka Hintikat ovat lähtöisin pikkukylästä, koulutusta on aina pidetty arvossa. Siksi sukuvaakunastamme löytyy kirja. Maanviljelijöiden lisäksi meissä on myös paljon luonnontieteilijöitä ja insinöörejä.”
Nuori ja hullunrohkea
”Olen aina kulkenut rohkeasti omaa tietäni. Kun pääsin ylioppilaaksi, ovet silloiseen Teknilliseen korkeakouluun, nykyiseen Aalto-yliopistoon, olisivat auenneet pelkillä papereilla. Toisin kuin moni suvussa, valitsin taide- ja kulttuurialan.
Kukaan ei ikinä usko tätä, mutta teininä muutuin kiltistä kympin tytöstä aikamoiseksi hirviöksi. Panin omakotitalossamme pystyyn kotibileet siltä istumalta, kun vanhemmat matkustivat johonkin. Kerran he palasivat kotiin kesken bileiden, ja kaverit poistuivat paikalta hyppimällä ikkunasta ulos.
17-vuotiaana muutin asumaan omilleni. Nyt äitinä pelkkä ajatus hirvittää, kuten varmasti vanhempianikin aikoinaan. He kuitenkin antoivat viisaasti minun kokeilla siipiäni, vaikka monet poukkoiluni eivät olleet loppuun saakka harkittuja.
Kallion ilmaisutaidon lukiosta löysin oman heimoni, jonka parissa sain reviteltyä auki koko tunneskaalani. Koulun kautta päädyin kesätöihin toimittajaksi Kesäduuni-ohjelmaan. Olen vieläkin kiitollinen 30 vuoden taakse Ruututoimituksen Ismo Jokiselle, joka antoi minulle mahdollisuuden.
Toinen käännekohta oli vuosi 2004, kun kävelin ulos palaverista ja vakityöstäni mainostoimistossa. Kollegani katsoivat kauhuissaan vieressä, kun hyppäsin juontajaksi YleX-kanavalle kuukauden työsopimuksella. Olin nuori, hullunrohkea ja maailmani oli mustavalkoinen. Mutta se hyppy kannatti tehdä.”
Kuormasta syöjä
”Tapasimme puolisoni Ilkan kanssa klassisesti työpaikalla vuonna 2005. Olin vasta aloittanut uraorientoitunut supersuorittaja. Työkaverit olivat istuttaneet minut pottuiluhengessä ”kuormasta syöjän” työpisteelle. Kaikki siinä minua ennen istuneet olivat päätyneet tavalla tai toisella työpaikkaromanssiin.
Sekös raivostutti! Ilmoitin murtavani kirouksen, kunnes muuan Uusivuori purjehti työharjoitteluun. Yhtenä iltapäivänä meidät pistettiin juontamaan kahdestaan neljän tunnin lähetystä, kun muut olivat virkistyspäivässä. Lähetyksen jälkeen äiti soitti ja kysyi, että kukas tämä Ilkka oikein on?
Olin itsekin huomannut, kuinka hämmentävän helposti yhteinen tekeminen oli sujunut. Tiiviissä avokonttorissa sain tarkkailla Ilkkaa: kuinka hän suhtautuu muihin, pitääkö lupauksensa ja miten hoitaa hommansa. Olen edelleen vaikuttunut Ilkan käytöstavoista ja siitä, millaisella lämmöllä ja läsnäololla hän kohtaa jokaisen. Kaiken lisäksi hän on komea.
Piilottelimme suhdettamme puoli vuotta, vaikka emme todellakaan olleet ainoat samassa veneessä. Toimitustamme yhdisti nuoruus ja supermakea työ.”
Isän kaipuu
”Nuoruuteni päättyi parikymppisenä, kun isä sai vakavan sairaskohtauksen 54-vuotiaana. Se oli tragedia ja iso pysäytys. Isä ei ollut sen jälkeen entisellään ja häneltä jäi paljon tekemättä. Olimme vasta tutustumassa toisiimme uudestaan aikuisina myrskyisten kapinavuosieni jälkeen.
Huolettomuus katosi minusta. Perusturvallisuuteni horjui pitkään, kun en voinut enää tukeutua isään. Tapahtumien aikaan olin vasta aloittanut uudessa työssä mainosmaailmassa. Koin tulevaisuudestani suurta epävarmuutta.
Ostin ensimmäisen kotini, koska halusin elämään jotakin pysyvää. Tein remonttia yksin ja olin monesti pulassa. Olisin kaivannut isää auttamaan. Vetelin leukoja kämpässäni ja ajattelin olevani kuin lempileffani Terminatorin naispääosaa esittänyt Linda Hamilton. Meidän molempien piti vain selvitä.
Pärjäämisen eetos on näkynyt läpi elämäni. ”Ei tartte auttaa” -lauseessa on voimaa, mutta ei meistä kukaan jaksa sinnitellä ikuisesti.
Ensimmäistä kertaa jouduin pyytämään tosissani apua, kun tein omaa nimeäni kantavaa liveshow’ta vuonna 2015. Kuvauksia edeltävänä yönä lapsilla nousi kuume ja Ilkka oli työreissulla.
Tyylilleni uskollisesti minulla ei ollut varasuunnitelmaa hihassa. Viimeisessä hädässä soitin Ilkan äidille, joka tuli apuun. Myöhemmin olen huomannut, että lähtökohtaisesti ihmiset auttavat mielellään.
Vuosien myötä koen perusturvani palautuneen. Nelikymppisenä havahduin siihen, että minun ei tarvitse enää vastata joka juttuun kyllä. Asioiden rajaaminen on lisännyt turvan tunnetta.”
Tärkein tehtävä
”Tärkein tehtäväni nyt on olla turvallisen ilmapiirin luoja. Olen ilolla siirtynyt oman elämäni keskiöstä katsomoon tsemppaamaan kolmea lastani ja muita ympärilläni. Haluan astella Aira Samulinin jalanjäljissä, sillä hän oli mieletön tsemppari omalla urallani. ”Hyvä, Marja!” hän kannusti minua aina kun kohtasimme.
Osaan nykyään puristaa henkistä mailaani hiukan höllemmin. Vanheneminen on ihanaa, koska kokemuksista viisastuneena pystyn tarkastelemaan omaa oloani ulkopuolelta.
Jos tekee tiukkaa, sisäinen äiti minussa aktivoituu ja kehottaa lempeästi rauhoittumaan.
Asiat ovat järjestyneet tähänkin saakka.
Koen suurta iloa siitä, että saan olla paitsi äiti ja vaimo myös opiskelija Tampereen yliopiston mediatutkimuksen maisteriohjelmassa. On luksusta saada välillä lomaa arjen vastuista ja vain röhnöttää luennoilla, kun joku jakaa näkemyksiään maailmasta.
Olisipa meille annettu monta elämää! Haluaisin vielä opiskella lääkäriksi tai ensihoitajaksi ja kokea, miten merkityksellistä olisi auttaa hädän hetkellä. Onneksi saan tehdä työtä, jota rakastan. Kiinnostukseni ihmisiin ja tarinoihin on sammumaton.”
Marja ja Ilkka-puoliso ovat samasta puusta
”Kaksikymmenvuotisen suhteemme salaisuus on kyky rakastua toisiimme yhä uudelleen. Uskon, että yhden ihmisen kanssa voi elää koko elämänsä. Me kaikki muutumme matkan varrella. Joskus nauran, että Ilkka on ollut ainakin viiden eri naisen kanssa naimisissa.
Meidät on veistetty samasta puusta. Jaamme samanlaiset arvot ja lukuisat työvuodet.
Yhtenä viikonloppuna mökillä minuun iski voimakkaan humahduksen lailla tämä ajatus: me teimme sen! Saimme kolme lasta neljän vuoden sisällä ja selvisimme unettomista pikkulapsivuosista. Jos parisuhteemme olisi tv-tuotanto, nyt olisi välikaronkan paikka.
Haluamme tällä hetkellä tehdä ja kokea asioita yhdessä perheenä, kun lapset vielä haluavat olla mukana. Tiedän, että paluu kahdenkeskiseen arkeen on vain yhden sormien napsauksen päässä. Luulen, että siitäkin tulee kivaa, kun sen aika on.”
Marja Hintikka
Syntynyt: 1978 Jyväskylässä.
Asuu: Helsingissä.
Perhe: Puoliso Ilkka Uusivuori, kolme lasta.
Ura: Toimittaja ja juontaja.
Ajankohtaista: Vaatekaapin vallankumous alkaa syyskuussa Nelosella ja Ruudussa.
Kommentit
Oma kommentti