Näyttelijä-laulaja on toteuttanut monet unelmansa vasta yli viisikymppisenä. Elokuussa 78 vuotta täyttänyt Sinikka Sokka pohtii, että pitäisi tapahtua jotain todella fataalia, että hän heittäisi nyt pyyhkeen kehään eikä enää näyttelisi tai laulaisi.
Teksti: Laura Savolainen kuvat: Tommi Tuomi
Nuorempana näyttelijä Sinikka Sokan, 78, unelmat olivat epärealistisempia, rajattomia, jopa utopistisia.
”Utopiat pitivät minut hengissä. Ymmärsin, että jopa yhteiskuntajärjestelmää voi muuttaa laulamalla. Se on jo aika utopistinen ajatus, mutta hieno.”
Agit prop –yhtyeen perustamisesta tuli tänä vuonna 55 vuotta. Rauhanlaulut soivat yhä, mutta harvakseltaan. Sinikka pohtii, etteivät ne taida olla kovin muodikkaita tässä maailmantilanteessa.
Tässä hetkessä Sinikan elämä on antoisaa, työntäyteistä ja yllätyksiä täynnä. Hänen tyttärensä täyttää pian viisikymmentä.
”Siinä kohtaa elämää ihmiset yleensä ajattelevat, että ovat kauhean vanhoja. Mitä olen saanut aikaiseksi, en juuri mitään, mitä ehdin vielä!”
Vaikka Sinikka sanoo, että hänen iässään ihmisellä ei enää ole samanlaista haaveiden kehää, hänen omassa elämässään moni unelmista on käynyt toteen vasta viidenkympin jälkeen.
”Toivoa ei pidä menettää ikinä. On tärkeä pitää utopioita roikkumassa tuolla pilvenreunalla.”
1. Glamouria Wienissä
Tämän haaveen toteutuminen on niin uskomaton juttu, että Sinikka Sokka ei voi lakata ihmettelemästä.
Kun Sinikka oli lapsi, hän katsoi joka vuosi äitinsä kanssa televisiosta Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonsertin. Konsertissa oli pienen tytön mielestä jotain tavattoman lumoavaa. 1800-luvun Musikvereinin konserttisalin seinät hohtivat kultaisina, valtavat kukka-asetelmat rönsyilivät ja korkealle nostettu orkesteri soitti Straussia.
”Konserttiin pääsy oli prinsessaunelmani”, Sinikka muistelee.
Äidille hän ei paljastanut haavettaan. Äidin ja isän avioeron jälkeen olosuhteet lapsuudenkodissa Helsingissä eivät olleet aivan yhtä runsaat. Kansallis-Osake-Pankin pääkassana työskentelevä äiti huolehti kolmesta lapsestaan yksin. Kun Sinikka oli kuusivuotias, pääkaupunkia vaivasi asuntopula ja äiti lähetti lapsensa vuodeksi Turkuun nunnien hoiviin.
Niukkuudesta huolimatta kotona soivat Straussin levyt ja lapset kävivät pianotunneilla. Äiti oli musikaalisesta suvusta, ja Sinikan täti Ritva Auvinen oli oopperalaulaja.
Sinikasta tuli näyttelijä ja laulaja, eikä unelma uudenvuodenkonsertista hiipunut vuosien kuluessa. Liput olivat kuitenkin äärimmäisen kalliita ja haluttuja, ja niitä joutui jonottamaan vuosikausia.
Kävi kuitenkin niin onnekkaasti, että kun Sinikka oli reilu kuusikymppinen, hänen silloinen avopuolisonsa Alpo Suhonen työskenteli Wienissä jääkiekko-organisaatiossa, jota osittain rahoitti suuri itävaltalainen pankki. Pankilla oli suhteita konserttia järjestävään organisaatioon.
Sinikka maanitteli Alpoa kysymään pankkiirilta lippuja ja vetoamaan Sinikan ikiaikaiseen unelmaan.
Muutaman kuukauden kuluttua Sinikka oli Wienissä Alpon luona ja jännitti niin, ettei juuri saanut unta.
”Mietin, miten karjalaistytön käy siellä kansainvälisen kerman keskellä.”
Sinikka pohti sitäkin, kuinka eriarvoisessa maailmassa elämme. On ihmisiä, jotka eivät edes uskalla haaveilla mistään näin absurdista.
Seuraavana päivänä Sinikka astui kultaiseen saliin yllään tilaisuuteen varta vasten hankittu yönsininen mekko, jonka selkäpuolella oli iso silkkinen rusetti. Sali oli vaikuttava, vaikka se näytti pienemmältä kuin tv:ssä.
Muu yleisö ympärillä poseerasi ja otti selfieitä, mutta Sinikalle hetki oli niin pyhä, ettei hän ottanut ainuttakaan valokuvaa. Paikat permannolla olivat täydelliset.
”Tuntui, etten suunnilleen voinut hengittää.”
2. Koti kauniin polun päässä
Sinikka on aina hakeutunut, mutta myös syntynyt kauneuden äärelle. Lapsuutensa hän vietti Kruununhaan Kirkkokadulla kantakaupungissa. Ympärillä olivat 1800–1900-lukujen vaihteen jylhät kivitalot ja vieressä kimmelsi meri. Kävelyreitti Hallituskadun tyttökouluun kulki Tuomiokirkon kautta.
”En sitä silloin ajatellut, mutta varmasti mielenlaatuuni ja lihaani on jäänyt tällainenkin asia. Olen aina asunut kauniissa paikassa. Ei ole yhdentekevää, millaisen polun päässä oma kotiovi on.”
Viime vuodet Sinikka on viihtynyt Roihuvuoren kaupunginosassa Itä-Helsingissä. Talo on kaunis 1950-lukulainen, ja kirsikkapuut kukkivat sen ikkunoiden takana keväisin. Mutta aika aikaansa kutakin.
Sinikalla on jo pitkään ollut haaveena palata takaisin kantakaupunkiin, jossa konsertit, ravintolat ja elokuvat ovat kävelymatkan päässä ja ympärillä voi aistia historian havinaa.
Nyt tuo haave on toteutumassa. Sinikka on saanut myytyä asuntonsa, ja uusi loppuelämän koti on etsinnässä.
Sinikka on pitkään asunut yksin ja haluaa edelleen asua omassa pesässään.
”On vaikeaa ajatella, että joku toinen ihminen pyörisi siinä. Haave kiinteästä yhdessä asumisesta on jäänyt.”
3. Kutsumusammatissa
Elokuussa 78 vuotta täyttänyt Sinikka Sokka pohtii, että pitäisi tapahtua jotain todella fataalia, että hän heittäisi nyt pyyhkeen kehään eikä enää näyttelisi tai laulaisi. Niin paljon työllä on hänen elämässään merkitystä.
Tietyt rajat ovat kuitenkin tulleet vastaan. Ikääntyessä tekstin omaksuminen on hidastunut. Fyysiset rajat konkretisoituivat alkuvuodesta 2024, kun Sinikka sai sydäninfarktin. Sen jälkeen hän on joutunut miettimään elämäntapaansa tarkemmin.
Sinikka on keventänyt ruokavaliotaan ja miettinyt, onko mitään järkeä ottaa vastaan teatterinäyttelijän kaksiosaisia työpäiviä, joissa on saman päivän aikana aamu- ja iltaharjoitukset ja viikonloput menevät usein näytöksissä.
”Etenkin isoissa teattereissa tuotantotapa on entistäkin hektisempi. Mutta varsinkaan naiset eivät valita. He ovat kutsumusammatissaan.”
Näyttelijän ammatti on Sinikasta ihana, koska taika syntyy vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja myös esteettisen ympäristön kanssa. Kaikki elementit yhdessä sekä yhteinen prosessi avaavat vähitellen sitä roolihenkilöä, joka kuoriutuu itsestä esille.
Sinikka haaveilee yhä hyvistä rooleista. Kiinnostavimmat hahmot ovat ristiriitaisia, karujakin. Hänestä olisi hauska esittää jotain vähän murhanhimoistakin.
Iän myötä Sinikka on tullut yhä tutummaksi oman temperamenttityyppinsä kanssa. Lapsenlapsen mielestä Sinikka on hypersosiaalinen, eikä Sinikka sitä kiellä.
Koska mieli on kuin nuoren likan mutta keho ei, hän joutuu usein harjoittamaan itsensä kanssa sisäistä keskustelua.
Ei, älä mene, hän sanoo itselleen, kun tekee mieli tarttua kaikkeen, minne kutsu käy. Tällekin päivälle on sovittu useita menoja.
Sinikka tähdentää, ettei vanhuus automaattisesti tarkoita käppääntymistä. Ei siis tarvitse alkaa raahata jalkaa perässä ja huutaa, että täältä minä kääkkä tulen, odottakaa. Täytyy kuitenkin nöyrtyä sen tosiasian edessä, että ikääntymiseen kuuluu tietynlainen rauhoittuminen.
”Sydänvaivat olisivat voineet estää minua enemmänkin. Mutta onneksi olen kuitenkin voinut ihan hyvin. Vanhuuttakin pitää harjoitella.”
4. Auto liitää kohti mökkiä
Loppuukohan haaveilu nyt, kun kaikki aineelliset unelmat on saavutettu, Sinikka pohtii.
Lapsena Sinikan yksinhuoltajaäidillä ei ollut autoa. Sinikka päätti, että kun hän on aikuinen, auto on oltava.
”Auto oli vaurauden, vapauden ja itsenäisyyden symboli.”
Kun Sinikka nyt liitää omalla autollaan kohti kesämökkiä, hänet valtaa riemastuttava vapauden tunne. Auto hänellä on ollut parikymppisestä saakka, mutta mökki on uudempi ostos.
Sinikka otti mökkilainan seitsemänkymppisenä vuonna 2022. Mökin luokse hänet johdatteli nyt jo edesmennyt kollega Juha Muje, joka oli yksi saman mökkikeskittymän kesäasukkaista.
Sinikka muistelee, kuinka Juha sanoi aina treeneissä, että ihanaa, kun on perjantai, kohta pääsee mökille. Sinikka, joka oli haaveillut mökistä vuosikaudet, halusi tietää paikasta lisää. Muje vinkkasi, että naapurista saattaisi vapautua mökki myyntiin.
”Uteliaisuus kylvää hyvää maaperää unelmille.”
Kun Sinikka nyt parkkeeraa autonsa mökin pihaan ja rojahtaa laakereilleen, hän katselee ihastellen tontilla kasvavia suuria puita ja ihmettelee, että tällainenkin unelma tuli toteutettua.
5. Maailmasta parempi paikka
Nuorena Sinikka uskoi, että laulamalla maailma nyrjähtää oikeaan asentoon. Sinikan yhdessä muiden kanssa vuonna 1971 perustama Agit Prop -yhtye lauloi muun muassa maailmanrauhan ja sorrettujen oikeuksien puolesta.
Vuosikymmeniä myöhemmin moni asia on paremmin, mutta raaistuneet sodat jatkuvat, ja ihmisoikeuksia poljetaan edelleen ympäri maailmaa.
Utopia paremmasta maailmasta ei ole haihtunut, mutta nuoruuden mustavalkoisuus on hieman hiipunut. Kyynistyä ei saa, hän muistuttaa. Naisten äänioikeuskin oli joskus pelkkä haave vain.
Sinikan utopioihin on vuosien varrella tullut lisää sävyjä.
”Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi oppia hyväksymään itsemme ja toisemme virheinemme eikä lannistua ensimmäisistä vastoinkäymisistä.”
6. Haave joka ei toteutunut
Sinikka rakastaa istua ravintoloissa, baareissa ja kahviloissa. Kahvilakulttuuriin liittyy myös hänen toteutumaton haaveensa.
”Olen kai epärealistisesti haaveillut voileipäkahvilan perustamisesta”, hän sanoo.
Kahvilan idea olisi varsin simppeli. Tarjolla ei olisi tylsiä, kelmuun ahdettuja, vettyneitä sämpylöitä vaan pieniä, söpöjä avoleipiä, joiden päälliset olisi sommiteltu kauniisti.
”Aivan kuten eräässä juutalaismummojen pyörittämässä kahvilassa Wienissä Kärtner Strassella.”
Sinikka on pilanpäiten mutta silti puoliksi tosissaan ehdottanut ideaa parille ruoka-alan vaikuttajalle, mutta ajatus on tyrmätty lempeästi. Kuulemma avonaisissa leivissä on hygieniaan liittyvä riski. Sinikka painottaa, että haave kahvilan perustamisesta tuskin toteutuu.
”Mutta tämäkin unelma on tärkeä olla olemassa. Haaveet auttavat jaksamaan.”
Kuvausvaatteet: Neule Americandreams, korvakorut Glitter, neuletakki Caramba, pusero Ril’s. Korvakorut ja farkut Sinikan omat.
Sinikka Sokka
Syntynyt: 1948 Helsingissä.
Asuu: Helsingissä.
Perhe: Aikuinen tytär ja kaksi lapsenlasta.
Ura: Näyttelijä ja laulaja, joka tunnetaan erityisesti teatterin lavoilta sekä Agit prop -yhtyeen perustajajäsenenä. Valmistui Suomen Teatterikoulusta vuonna 1974.
Ajankohtaista: Näyttelee Teatteri Metamorfoosin Itseen kirjoitettu -näytelmässä Konepajan näyttämöllä Helsingissä 17.–24.9.
Lähde: Seura
Kommentit
Oma kommentti