Siilit kiittävät, jos jätät pihasi nurkkaukset hoitamatta. Ne tarvitsevat risuja, oksia ja lehtikasoja talvehtiakseen turvallisessa pesässään. Siilin pahin vihollinen on ilmastonmuutos ja robottiruohonleikkuri. Siis ihminen.
Teksti: Reija Kokkola Kuvat: Jani Kautto ja WWF
Oi, sanoi siili. Olen tunteellinen siili. Olen hyvä, kiltti, hellä…Vaan piikkikuoren alla siilin hellyys piili. Tuo ikivihreä Kirsi Kunnaksen runo pulpahtaa mieleen, kun saavun Luumäelle WWF:n ohjelmapäällikön Anne Tarvaisen kauniiseen puutarhaan. Täällä kuvattiin kesäkuussa WWF:n siilikameraa, koska Tarvainen ruokkii kotipihallaan siilejä.
Keskellä päivää nämä julkkissiilit tosin piilottelevat joissain pihan monista turvapaikoista, ehkä jalkojemme alla terassin suojissa. Ihmiset ovat tuijottaneet hypnoottisena kuvaa, josta näkyy enimmäkseen muutama kissanruoka- ja vesiastia. Yhtäkkiä jotain tapahtuu! Ai, se olikin vain kärpänen. Yhtä kaikki, siilien elämä kiinnostaa, vaikka ne eivät alvariinsa poseeraisikaan kameralle. Eiväthän kalasääsketkään tai Saimaan norppavideon Pullervokaan paljon liikahdellut, mitä nyt välillä käänsi kylkeään kivellä, jos suostui näyttäytymään.
Luontolive-videot ovat kuitenkin suosittuja, vaikka nykyihminen on tottunut huomattavasti nopeatempoisempaan tahtiin. Tarvaisen siilit ovat lajilleen tyypillisesti yöeläimiä, ja niiden tuhinaa ja touhuja pääsi kesäkuussa näkemään yleensä vasta myöhään illasta. Niitä sitten tuijotettiin silmä tarkkana kotipäätteiltä.
”Monet sanovat, että muistavat siilit lapsuudestaan. Silloin siilit olivat tuttu näky pihapiirissä, mutta eivät enää. Siilit ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi”, Tarvainen toteaa.
Siilit olivat Suomessakin vielä kuusi vuotta sitten elinvoimaiseksi määritelty laji, mutta nykyään se on ”silmällä pidettävä”. Ja sitähän se kirjaimellisesti onkin, ainakin Tarvaisen pihassa. Hän itse saa nauttia kauniin kotitalonsa sohvalta ihan oikeaa siililiveä. Hänen pihasiiliensä ruokapaikka on ihan silmien alla.
”Minulla ei ole edes televisiota. Siileissä riittää ohjelmaa iltaisin. Äitini asuu Pohjois-Savossa Vieremällä, ja hänelläkin on omia pihasiilejä. Kesäkuussa hän seurasi minun pihani siilejä WWF:n siililivestä, ja yhdessä sitten vertailimme siilitilannetta molempien pihalla”, Tarvainen hymyilee.
Siilien pallopeliä
Tarvaisen siilit lymyävät yleensä päiväsaikaan ruokintapaikan vieressä terassin alla. Siellä on siilin hyvä olla turvassa ja rauhassa. Tarvainen epäilee, että siileillä ei ole kovin hyvä kuulo tai näkö, joten kävely terassilla tuskin niiden päiväunia haittaa.
Tarvaisen siilit myös marssivat pienillä mäntäjaloillaan ihan ihmisen jalan vierestä, kun ne haistavat ruokapaikan iltakattauksen nenä ilmaa nuuhkien. Silloin niitä ei pidättele mikään, vaikka muuten ne saattavat räpiköidä itsensä nopeastikin terassiin suojiin, jos tieltä kuuluu tavallista äänekkäämpi auto tai mopon päristely.
”Siilin saapumisen ruokapaikalle kyllä kuulee. Se on sellaista siilimäistä tuhinaa tai aivastelua”, Tarvainen kuvailee pihalemmikkiensä ääntelyä.
Vaikka tuo suloinen piikkipallo ei liiemmin ääntele tai jutustele, on Tarvainen oppinut niiden kommunikointia. Hän kyllä tietää, milloin siilit vaativat ”ruokaa tänne ja heti!” Ne saattavat jopa katsoa päin. Missä ruoka viipyy, ne tuntuvat kysyvän.
”Kun äitini katsoi televisiota kotonaan, hän kummasteli kuullessaan eteisestä kovaa rapinaa, että kuka sieltä oikein tulee. Siili oli tullut korkean kynnyksen yli ruokapussia rapistelemaan. Siinä vain akka katsoo tangomarkkinoita, eikä tule antamaan ruokaa”, Tarvainen arvelee siilin ajatelleen.
Siili voi olla halutessaan varsin röyhkeä ruokavieras. Itse muistan lapsuusajoilta, kuinka siilit valtasivat kissan silakkatarjoilun. Rouske vain kävi, kun ne aterioivat kissan tuijottaessa piikikkäitä otuksia ihmeissään. Kerran siili jopa venytti itsensä äitini jalkaa vasten ja haukkasi polvesta. Tarvainen kertoo, että siili voi tosiaan kasvaa varsin isoksi.
”Viime kesänä täällä oli naaras, joka oli uroksia huomattavasti isompi. Kehopositiivisesti sanottuna se oli uhkea leidi. Kun urokset siinä yrittivät tehdä kevättuttavuutta, se vain puhisi, että minä syön nyt! Urossiilit melkeinpä tanssahtelivat sen lähellä, mutta jos tällä rouvalla olisi ollut käsilaukku, olisi se varmaankin tempaissut uroksia sillä”, Tarvainen kuvailee siilien kosintamenoja.
Joskus nuo piikkiperunat saattavat kähistä keskenään ruokatarjoilun äärellä. Tarvainen on nähnyt pihapiirissään, kuinka suuren riippakoivun alla siili meni kerälle, kuten niillä on suojautuessaan tapana. Siitä alkoi siilien oma pallopeli.
”Toinen siili tönäisi palluran alas koivun juurelta. Siitä tönäisty siili sitten venytteli itsensä taas jaloilleen”, Tarvainen hymyilee.
Siileillä onkin hauska taipumus vaihtaa muotoaan pallosta pitkulaiseksi aina tilanteen mukaan. Niiden hassut mäntäjalatkin saattavat venyä tarvittaessa.
”Olen nähnyt, miten siilien jalat tuntuvat venyvät pituutta ja ne vetävät vatsaa sisään. Näin voi käydä, jos ne lähtevät äkkiä jotain pakoon, tai niiden maha uhkaa osua johonkin.”
Suojaan variksilta
Onkohan se jonkin lapsuuden satukirjan syytä, että mieleen on piirtynyt kuva siilistä maitoa latkimassa. Maitoa sillille ei todellakaan pidä antaa, sillä sen maha ei kestä laktoosia. Sen sijaan etenkin kesähelteillä suloisille tuhisijoille kannattaa antaa puhdasta vettä. Siksi Tarvaisella on siiliaitauksen lähellä aina kannullinen vettä sekä pesuharja kuppien putsausta varten. Mutta miksi niillä on katettu aitaus? Vastaus löytyy ylös katsomalla.
”Varikset huomasivat siilien ruokatarjoilun, joten oli pakko rakentaa kuppien ympärille ja päälle verkko. Siilien ruokinta voi houkutella myös rottia paikalle, mutta täällä niitä ei ole näkynyt. On minulla ollut pihakontiainenkin, jota ruokin erikseen”, luonnoneläimiä rakastava Tarvainen kertoo.
WWF:llä on meneillään ”ala villiksi” -kampanja, jossa ihmisten toivotaan antavan luonnoneläimille niille ominaista tilaa vaikka vain neliömetri kerrallaan. Kansainvälinen työ vie Tarvaista eri puolille maailmaa, mutta täällä Luumäellä hän katsoo siilien ja muiden villieläinten elämää läheltä, vähintäänkin tuon neliön kokoiselta alueelta.
”Suden olen nähnyt jolkottelevan pihan halki pari kertaa. Kollegat maailmalla ihmettelevät, missä ihmemaassa asun”, Tarvainen hymyilee.
Kun katsoo ympärilleen, voi todeta, että ainakin Luumäen lähiössä ihmiset huolehtivat pihoistaan hyvin. Tarvaisen ”siilitarha” on otettu hyvin vastaan. Naapuriapua hän on saanut ruokintaan aina hänen ollessaan matkoilla ulkomailla. Mitä ruokaa siileille sitten kuuluu antaa?
”Kissan kuivamuona on parasta. Pihasiileilleni annan Korkeasaaren eläinlääkärin suosittelemaa kissanruokaa, jossa on mukana hyönteisiä. Märkäruokaa tai vedessä pehmennyttä kuivaruokaa en juuri tarjoile. Jo siilinpoikasetkin tarvitsevat hampailleen purtavaa, eli kissan kuivamuona on siihen parasta”, Tarvainen neuvoo.
Robottileikkuri tappaa
Tarvainen huolehtii siitä, että kaunis pihapiiri on sellainen, jossa siilit viihtyvät. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos pihalla on hoitamattomia paikkoja. Siilit nimittäin tarvitsevat suojautuakseen ja pesiäkseen risuja, oksia ja lehtikasoja. Unohda siis trimmerit ja piiskaleikkurit.
On ymmärrettävää, että jos on tottunut viettämään aikaa pihalla takapuoli pystyssä harvennusvälineet kädessä, ei ehkä ole valmis tarjoamaan ”silmällä pidettävälle” lajille sille luontaista elintilaa. Myös Tarvaisen piha on upea kokonaisuus, ja näyttää hyvin siistiltäkin. Ruoka-aitauksen vieressä on kuitenkin leikkaamatonta nurmea. Kuuliljan alla siilien on hyvä nukkua päiväunia. On niittykukkia, saniaisia ja maatuneita lehtiä. Tarvainen on ajanut nurmikkokaistaleen lippusalon juureen.
”Vaikka siileille on elintilaa, mahtuu ihminenkin liikkumaan. Kannattaa jättää pihasta osa luonnontilaan, niin siileillä on ruokaa ja turvaa”, Tarvainen neuvoo.
Jos miettii, miksi siilit ovat pudonneet elinvoimaisesta lajista pykälän alaspäin, voi katsoa peiliin. Ihminen on sen pahin vihollinen. On vaaralliset autotiet, ja tietenkin ilmastonmuutos. Talvet ovat muuttuneet epävakaisemmiksi, joten siilien talvihorros saattaa katketa kesken, kun vettä tippuu pesään. Se vie niiltä tarkoin punnittua talven varaksi hankittua energiaa.
Tarvainen kertoo, että siilien ruokkiminen kannattaa aloittaa touko-kesäkuussa, jolloin kosintamenot verottavat energiatasoja. Ne ovat valmiiksi alhaalla pitkän horroksen takia.
”Heinäkuussa ruokinnan voi lopettaa, jotta siilit oppivat etsimään ravintoa luonnosta. Siilit syövät hyönteisiä, nilviäisiä ja matoja, mutta myös pikkunisäkkäitä ja linnunpoikasia”, Tarvainen kertoo.
Auton ja ilmastonmuutoksen lisäksi ihmisen vaarallisuus korostuu erityisesti pihojen kunnossapidossa. Ei auta, jos jätät siilille turvallisen pesä- tai talvehtimispaikan pihannurkkaan, jos muuten saatat sen hengenvaaraan. Herkille tiedoksi, että nyt kannattaa lopettaa lukeminen ja kääntää sivua.
”Pihoilla käytetyt robottiruohonleikkurit ovat tappavia siileille. Siilit saattavat kyllä lähteä pakoon ihmisen tömistellessä lähellä, mutta robottileikkuria ne eivät osaa varoa. Siili menee kerällä suojautuakseen”, Tarvainen kuvailee.
Robottileikkuri ei tätä ymmärrä, vaan se puskee päin pientä piikkipalloa yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes jäljellä on vain verinen möykky.
”Kaiken lisäksi on aika tyypillistä, että robottiruohonleikkurit ajastetaan toiminaan juuri ilta- tai yöaikaan, jolloin siilitkin ovat liikkeellä. Jos siis leikkaat nurmeasi, käytä ihmiskäyttöistä leikkuria ja tarkista, onko siilejä lähettyvillä”, Tarvainen toivoo.
Kun tuhinapallot saapuvat ruokapaikalle kesäyön valoisana iltana, on aika toivottaa niille turvallista syksyä ja talvea.
”Syksyllä kannattaa taas ruokkia siilejä, sillä ne tarvitsevat lisäravintoa horroksen ajaksi. Toivotaan, että siilit pysyvät horroksessa koko talven”, Tarvainen sanoo.
Kommentit
Oma kommentti