Sanotaan, että ensimmäisenä sodassa häviää totuus. Sama tuntuu koskevan valtion budjettia.
Vihervasemmiston velkajuhlat ovat nyt ohi. Mutta mikä oikeasti muuttuu, jos siellä ovat kokoomus ja demarit hallituksessa? Ei mikään. Kyllä se on jo nähty. 15 vuoteen ei ole tapahtunut yhtään mitään.
Suomalaiset pitää saada töihin ja pienet ja keskisuuret yritykset kasvuun, investoimaan ja palkkaamaan lisää väkeä.
Hallitus tekee ensi vuoden budjettia ja jättää tietoisesti ensi vuoden kuluja budjetoimatta. Perussuomalaiset ja kokoomus puhuvat miljardin euron säästöstä, mutta eihän se riitä mihinkään. Kaikki vanhat puolueet ajattelevat vain huhtikuun vaaleja eivätkä uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Suomi ei ole 15 vuoteen kasvanut eikä mennyt eteenpäin ja kaikki vanhat puolueet ovat vuorollaan olleet vastuussa. Nyt on viimeinen hetki alkaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kääriä hihat.
Sotkut on siivottava!
Ensi vuoden budjettiin pitää saada kolmen miljardin euron säästöt ja se on vasta alkua.
Valtionvelkojen pelkät korot ovat ensi vuonna 1,2 miljardia euroa ja sote-kustannukset ovat vähintään miljardi euroa suunniteltua enemmän. Eikä näihin ole mitenkään varauduttu. Ja nykyisen hallituksen tavalla se tarkoittaa vain lisää velkaa, mutta ei niin voi jatkaa. Ei mitenkään.
Ja korkokustannukset vain kasvavat jatkossa, kun velkapääoma kasvaa ja korot nousevat. Ja ne korot on ainakin maksettava ja jostakin ne ovat pois.
Terveydenhoito on täysin sekaisin eikä sote-uudistus sitä auta. Perusasiat ovat hukassa. Ei ole hoitajia eikä lääkäreitä. Palvelut eivät parane, vaikka kuinka mitoituksia ja takuita säätäisi.
Eli eihän tähän perussuomalaisten ja kokoomuksen miljardin euron säästö riitä mitenkään. Se menee korkoihin ja velkavuori jatkaa kasvuaan.
Kun hyvinvointiyhteiskuntaa alettiin 1970-luvulla rakentaa, julkisten kulujen osuus bkt:sta oli 30 prosenttia ja 80-luvullakin osuus oli 40 prosenttia. Vuonna 2018 julkisten kulujen osuus bkt:sta oli 53 prosenttia. Ja prosentti sen kuin kasvaa. Suomi ei kasva. Se on polkenut 15 vuotta paikallaan.
Tähän nyt nähtyyn velkaralliin meillä ei ole varaa. Se päättyy seinään. Nyt on saatava aito muutos aikaiseksi.
-
Uutiset 04.11.2026
Ruumiit löytyivät pimeästä luolasta – ”He menehtyivät yksi toisensa jälkeen”
-
Uutiset 05.11.2026
Nainen veti pikkupöksyt alas TUI:n lennolla – nyt uhkaa vankila!
-
Uutiset 04.11.2026
Suosittu laulaja kuoli!
-
Uutiset 05.11.2026
Onko pakko antaa parisuhteessa? Tutkimuksessa yllättävä havainto!
-
Uutiset 05.11.2026
”Kotkamies” piinaa ihmisiä
-
Uutiset 29.10.2026
47-vuotias Atte Kaleva ja Leila-vaimo, 50, saavat vauvan!
-
Uutiset 28.10.2026
Ansku Bergström hehkeissä saunakuvissa!
-
Uutiset 03.11.2026
Tältä näyttää uransa lopettanut Katri Helena nyt!
-
Uutiset 01.11.2026
Ville Haapasalo hankki itselleen uuden päähineen!
-
Uutiset 04.11.2026
Suosittu laulaja kuoli!
Kommentit
Oma kommentti