15-vuotias raudoitettiin Vantaalla, tarvittiin neljä poliisia – kuva!

Poliisin perjantaiyöstä Vantaalla ei puutu dramatiikkaa. Hymy oli maijan takapenkillä seuraamassa illan tapahtumia.

Jan-Erik Lindhin ja Pekka Loikkasen työvuoro alkaa kello 17 ja kestää kellon ympäri. Lindh on tuttu Jim-kanavan Poliisit-sarjasta.

-Kyllähän siitä päivittäin kuulee, mutta ihan positiivisessa hengessä, mies kertoo.

Ja sitten lähdetään.

Lahden moottoritieltä tulee hälytys vastakarvaan ajavasta henkilöautosta. Tämän jälkeen on vuorossa keikka Malminiittyyn. Kerrostalossa on meneillään bileet, ja siellä pitäisi olla myös yksi koulukotikarkuri. Tämä on uhannut hypätä parvekkeelta, jos poliisi sattuisi tulemaan paikalle.

Koulukotikarkuri onnistuu pakenemaan, mutta hänen erittäin aggressiivisesti käyttäytyvä kaverinsa otetaan kiinni. Rajun vastarinnan takia nuorukainen painetaan maahan ja raudoitetaan. Poliisien raahatessa häntä autolle sanan säilä iskee:

-Mitä v..uu mä olen tehnyt. Poliisit on kaikki homoja. Katsotaan kuka on kuka.

Huuto ja raivoaminen jatkuu maijan takatilassa.

-Pysäyttäkää auto, katsotaan kuka on kuka.

Partio kyyditsee vasta 15-vuotiaan riehujan putkatiloihin. Vastarinnan takia tarvitaan neljä poliisia viemään hänet putkaan.

Mitä kaikkea muuta illan aikana tapahtui, siitä voi lukea tarkemmin painetusta Hymy-lehden Vantaan poliisin yö -reportaasista.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Jan-Erik Lindh, Jim, Pekka Loikkanen, poliisi, poliisin yö, Poliisit, tv, Vantaa

Kommentit

Oma kommentti