18-vuotiaan kaunottaren sokkidiagnoosi: Syöpä vei osan kielestä ja puhekyvyn!

Kimberleyn täysi-ikäisyyden juhlinta vaihtui neljä vuotta sitten karuun leikkaukseen ja rajuihin hoitoihin. Tänä keväänä 22-vuotias nainen sai kuulla syövän uusiutuneen.

Brittinaisen tarinan kertoo painettu Hymy.

Nuori brittinainen on sairastunut lyhyestä elämäntaipalestaan huolimatta jo kolmesti syöpään. Wakefieldissa asuvan Kimberley Hattersley-Bartonin vanhemmat saivat ensimmäisen kerran musertavia uutisia tyttären ollessa vasta reilun vuoden ikäinen. Vauvalla todettiin harvinainen pehmytkudossarkooma eli tukikudoksista alkava syöpä.

Pikkutyttö sai viimein terveen paperit 2,5-vuotiaana rankkojen sytostaatti- ja sädehoitojen jälkeen.

Joulukuussa vuonna 2015 iski sokki: kielessä oli syöpäkasvain ja se oli ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä kaulan alueen imusolmukkeisiin.

– Diagnoosi tuli minulle täytenä sokkina. En ollut huomannut aiemmin mitään muita oireita kuin oudon tykytyksen korvassani, hän kertoo painetussa Hymyssä.

Rankassa leikkauksessa poistettiin kielen vaurioitunut osuus eli kolmasosa suun takaosasta. Kieleen laitettiin kuminen liitännäinen, jotta se saatiin kurottua kiinni jäljelle jääneeseen osuuteen. Lisäksi kaulan vasemmalta puolelta poistettiin imusolmukkeet kokonaisuudessaan. Kimberley joutui opettelemaan uudelleen puhumaan puheterapeutin avustuksella.

Neljän vuoden ajan nuori nainen sai syöpäkontrolleissa puhtaat paperit ja kaikki näytti kääntyneen parhain päin. Tämän vuoden huhtikuussa matto vedettiin kuitenkin jälleen jalkojen alta.

– Kieleni oli arpeutunut sädehoitojen vuoksi, joten muutosten huomaaminen ei ollut yhtä helppoa kuin ensimmäisellä kerralla. Kieli muuttui kuitenkin yhdestä kohdasta niin araksi, etten pystynyt kunnolla syömään edes sosemaisia ruokia, Kim sanoo.

Kielisyöpä oli tullut takaisin.

Toukokuussa naiselta poistettiin jälleen pala kielestä sekä imusolmukkeet kaulan oikealtakin puolelta. Tilalla on nyt 25 senttimetriä pitkä arpi. Uusiutunut syöpä havaittiin onneksi niin varhaisessa vaiheessa, että uuvuttavia jälkihoitoja ei tällä kertaa tarvittu.

Urhea nainen ei tästä huolimatta suostu vaipumaan synkkyyteen. Kimberley on ryhtynyt jakamaan päivittäistä elämäänsä sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa lisätä ihmisten tietoisuutta siitä, mitä kaikkea syöpään sairastunut joutuu käymään läpi. Näistä asioista ei välttämättä ole minkäänlaista käsitystä, jos ei itse tai joku lähipiiristä ole sairastunut.

Lisäksi Kimberley haluaa tsempata kohtalotovereitaan.

– Tilanteet muuttuvat väistämättä koko ajan. Ne voivat mennä parempaan tai sitten valitettavasti huonompaan suuntaan. Siksi on tärkeää elää hetkessä, eikä jäädä murehtimaan. Pitää nauttia niistä hetkistä, joista pystyy, hän päättää.

Teksti:Hymyn toimitus, Seija Myllymäki
Avainsanat: kielisyöpä, Kimberley Hattersley-Barton

Kommentit

Oma kommentti