Juha Veijonen. Kuva: Juhamatti Nieminen/Otavamedia

Aallonpohjalta takaisin valkokankaalle: Juha Veijonen tulee taas!

Vareksesta saadut potkut veivät konkarinäyttelijän aallonpohjalle, mutta nyt mies on tekemässä paluuta valkokankaalle kahden elokuvan myötä.

Monissa liemissä keitetyn Juha Veijosen, 62, silmät loistavat innostuksesta ­Espanjan Fuengirolan auringon alla. Näyttelijä on tekemässä paluuta valkokankaalle ensi vuonna peräti kahden elokuvan myötä, kun hän tähdittää Toinen mies -draamaelokuvaa ja Laavu-rikosjännäriä.

Toinen mies -elokuvassa Juha esittää yksityisetsivää. Samaisessa roolissa hänet nähtiin ensimmäisissä Vares-elokuvissa, jotka kuuluivat 2000-luvun alun katsotuimpiin suomalaiselokuviin.

– Ei roolihahmoilla ole muuta yhteistä kuin sama ammatti. Vareksella on oma taustansa, kun Toinen mies -elokuvan yksityisetsivä Niklaksella omansa. Hänellä on yli 20 vuoden sotilastausta Irakissa ja Afganistanissa. Kova kundi, kun Vares on leppoisampi sälli, Juha Veijonen naurahtaa.

Juha nähtiin pääroolissa kahdessa ensimmäisessä Vares-elokuvassa, minkä jälkeen hän sai väistyä. Tilalle kiinnitettiin Antti Reini, mikä oli Juhalle aikanaan kova paikka.

– Olen ne asiat itse käsitellyt, eikä minulla ole sen suhteen valittamista, Juha kuittaa.

Varesten jälkeen ”Vexi” nähtiin vielä Rööperi-elokuvassa. Sen ensi-ilta oli vuonna 2009, mutta sen koommin karismaattista näyttelijää ei ole valkokankaalla nähty.

– Siitä on kyllä pitkä aika, mutta en ole ottanut tilanteesta stressiä. Olen aina elänyt päivän kerrallaan. Kun on ollut töitä, niitä on ollut kiva tehdä. Kun on ollut hiljaisempaa, on pidetty vapaata.

Eikä Juha ole laakereillaan levännyt, vaikka leffatöitä ei ole ollutkaan. Hänet on nähty useissa tv-sarjoissa ja teatterinäytelmissä. Viime ­aikoina miestä on työllistänyt Maarit Peltomaan kanssa tehty parisuhdekomedia Pientä laittoa.

Sen merkeissä kaksikko piipahti marraskuussa esiintymässä suo­malaisyleisölle Fuengirolassa.

– Olemme varautuneet tekemään näytelmää niin monta vuotta kuin on kysyntää. Yhteistyömme Maaritin kanssa sujuu saumattomasti yhteen, Juha kiittelee.

Hulvattomassa näytelmässä Juha esittää Masaa, jolla on vaikeuksia puhua omista tunteistaan.

– Masa on perussälli. Vähän samanlainen kuin minäkin, Juha velmuilee.

Lue Juhamatti Niemisen tekemä haastattelu Veijosesta lehdestämme.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Juha Veijonen

Kommentit

Oma kommentti