Aili ja Arvi naimisissa 75 vuotta – tämä on pitkän liiton salaisuus!

Säkylän keskustassa sijaitsevassa rivitalossa asuu iloinen vanha pari. Aili, 96, ja Arvi, 93, Aaltonen ovat kulkeneet yhdessä avioliiton auvoista polkua jo peräti reilun 75 vuoden ajan. Pari vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen, keväällä 1946, nuoripari sanoi toisilleen ”tahdon” Köyliön kirkossa. Vettä tuli taivaan täydeltä ja se tiesi todellakin pariskunnalle mitä mainiointa onnea. Viime toukokuussa Aaltoset juhlivat briljanttihääpäiväänsä, siihen yltää äärimmäisen harva pariskunta.

Pariskunnalla on kaksi lasta, nyt 72-vuotias Katariina ja 64-vuotias Merja. Lapsetkin ovat siis jo eläkkeellä.

Hymy kävi tapaamassa pariskuntaa.

– Olen sanonut, että aina kolmenkymmenen vuoden välein pitäisi vaihtaa miestä, mutta eipä ole tullut vaihdettua. No leikki leikkinä, Arvi on miehistä parhain. Me emme ole pari, joka eroaa ensimmäisten riitojen jälkeen. Sen sanon, että kyllä meillä välillä huudetaan ja lujaakin, mutta vauhdilla myös lepytään. Mikäs liitto se sellainen on, missä ei ikinä kinaa tule, ei sellaista ole olemassakaan.

– Muistan, kuinka jo aikaa sitten tuli niin lihava riita, että paiskasin ulko-oven kiinni ja huusin Arville, että takaisin en tule! Ehdin vihoissani kävellä maantietä kolmisen kilometriä, kun Arvi ilmestyi taakseni autolla. Siitä hän kaappasi minut mukaansa ja sanoi topakasti, että nyt mennään yhdessä kotiin. Se riita oli siinä, Aili nauraa heläyttää.

Pitkän liiton salaisuus on kuulemma se, että ruokapöydässä on kermaa, voita ja possunlihaa. Lue riemukas juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Mika Katajala
Kuvat:Mika Katajala
Avainsanat: 75 vuotta, Aili Aaltonen, Arvo Aaltonen, avioliitto

Kommentit

Oma kommentti