Timo Soini lapsena saamistaan selkäsaunoista: ”Muutama kerta olivat sellaista risulla kutittelua”

Timo Soini

Äitini täytti lokakuun lopulla 96 vuotta. Kävimme siskon kanssa äidin luona palvelutalossa juomassa kakkukahvit, laulamassa ja juttelemassa. Oli hyvä hetki yhdessä muistella menneitä ja olla läsnä nykyhetkessä.

Kotimatkalla mietin, mitä kaikkea äiti ja jo edesmennyt isäni on minulle opettanut. Iltarukouksen, hampaiden pesun illalla, perunoiden kuorimisen, pedin petaamisen , pikkuisen siivousta ja jonkin verran myös ruoanlaittoa. Nämä tuntuvat pieniltä asioilta, mutta elämän tyrskyissä ne ovat osoittautuneet arvokkaiksi. On jäänyt tunne, että on ollut rakastettu ja on välitetty ja sillon myös asetetaan rajat.

Ei isä varsinkaan tunteista juuri puhunut. Otti mukaan kalaan ja katsottiin yhdessä urheilua televisiosta , lämmitettiin mökillä saunaa ja tehtiin puuhommia. Äiti huolsi, hoiti, hoivasi , vaatetti ja katsoi perään, että oli jotakuinkin ihmisen näköinen kun kotiovesta lähti.

Hyvä arki on uskomattoman tärkeätä. Se ei mukulana välttämättä tunnu siltä, jos kaikki on hyvin, mutta jos turva puuttuu, on jälki julmaa. Lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta. Kyllä minuakin etenkin teini- iässä kotiintuloajat harmitti, mutta ymmärsin niiden tarpeen viimeistään silloin kun ” kyttäsin ” omien lasten tuloa kotiin aamuyön tunteina kymmenkunta vuotta sitten.

Ruumiillinen kuritus ei ole enää sallittua. Hyvä niin, vaikka ei minulle traumoja parista selkäsaunasta lapsena jäänyt. Tosin ne muutama kerta olivat sellaista risulla kutittelua. Toisenlaistakin olen nähnyt sekä maalla että kaupungissa kavereiden ja naapureiden taholta, enkä sitä suosittele. Rajat täytyy olla, mutta ei siihen remmiä tarvitse.

Muistan, kuinka tunsin sekä suurta jännitystä että pientä ylpeyttä kun sain tehdä kauppareissun listan mukaan. Vanha sininen viiden markan seteli on oikein syöpynyt mieleen. Pari maitoa, leipä, pikkuisen lauantai- makkaraa ja muutama appelsiini olivat pienet ostokset ja sitten ehkä lakupötkö hakupalkkaa. Kaupassakäynti on kansalaistaito sekin.

Kavalassa maailmassa on ikävä kyllä myös huijareita ja koijareita. Siksi on hyvä oppia ja opettaa taloustaitoja, mitä on omavelkainen takaus ja että nimi kannattaa laittaa joka paperiin vasta suuren harkinnan jälkeen. Luottamus hyvä, kontrolli parempi.

Äidin fyysiset voimat ovat jo vähissä, mutta silmissä on tuiketta ja pää pelaa. On ollut etuoikeus ollut saada pitää hänet näin kauan. Äitini toimi perhepäivähoitajana, se työ on noussut mielessäni arvoon arvaamattomaan. Luotettava aikuinen on lapselle äärettömän tärkeä. Siihen ei tarvita välttämättä verisidettä. Lapsi haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Muutama ystävällinen sana voi merkitä paljon.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Timo Soini

Kommentit

Oma kommentti