
Aki Samuli tuli julkisuuteen tunnetuksi kun hänet valittiin vuoden 2015 tangokuninkaaksi.
Hän sai Tangomarkkinoiden kuningasfinaalissa 48 prosenttia annetuista äänistä, eli varsin kovan suosion. Aki Samulin esikoisalbumi Tahdon julkaistiin joulukuussa 2015. Sittemmin hän on julkaissut yhteensä kolme albumia, joista viimeisin, Sydämen voimaa, kesäkuussa 2022.
Mutta hän on paljon muutakin. Aki on isäntä tilalla, jossa on lehmiä.
Lisäksi hän esiintyy Ylen Lomittajat-sarjassa, jonka toinen kausi alkoi. Sarjan suosiosta kertoo paljon se, että sitä katsoi yli 500 000 silmäparia.
Lue myös: Aki Samuli meni naimisiin – on nyt Kirvesniemi – Hääkuva!
Surullisiakin tapahtumia on ollut. Tilan lehmistä yksi menehtyi sairastuttuaan.
– Tänä aamuna kuoli kirjaimellisesti käsiin, Aki toteaa.
– Nukahti tuttipullo suussa ikiuneen, hän jatkaa.
Kommentit
Oma kommentti