Aku Hirviniemi ja Janne Kataja avoimina: Tämä on totuus ystävyydestämme!

Näyttelijä-juontaja Aku Hirviniemi ja Janne Kataja juttelevat innostuneesti helsinkiläisravintolan perukoilla. Menossa on MTV3-kanavan uuden koko perheen viihdeohjelman Game of Games Suomi lanseeraustilaisuus. Juontajakaksikko on selvästi innoissaan marraskuun lopussa alkavasta ”pelien peli” -ohjelmasta, jota kuvaillaan vuoden älyttömimmäksi ilmiöksi ja hysteerisen hauskaksi.

Hymyssä miehet puhuvat ystävyydestään. Se on kestänyt lapsesta tähän päivään saakka. Kun maailma on kolhinut, toinen on ollut olkapäänä, ja huumorillakin on selvitty monesta kiperästä paikasta.

– Meidän välillämme leimahti aikoinaan jokin mystinen liekki yhteisillä keikoilla. Tuntui, että me elimme ja hengitimme samaan rytmiin, Janne kuvailee kaksikon hyvää meininkiä niin esiintyessä kuin siviilissäkin.

– Syvä ystävyys näkyy juonnoissa muun muassa siten, että meillä on yhteinen mieli. Kun Janne sanoo sanan, minä osaan jatkaa lauseen loppuun, Aku toteaa.

On Akulla ja Jannella muutakin syytä innostukseen kuin uusi viihdeshow. Molemmilla on tärkeä rooli ensi vuoden alussa starttaavassa Hymyä! -draamasarjassa. Siinä seurataan kahdeksan jakson verran Hymyn perustajan, lehtikeisari Urpo Lahtisen elämää. Pääosaa esittää Aku Hirviniemi.

– Enhän muistuta ulkoisesti lainkaan Urpo Lahtista. Siksi olikin tärkeää mennä sisälle hänen maailmaansa, hänen ajatuksiinsa. Piti miettiä tarkasti, mistä otan kiinni, kun aloin näytellä häntä, Aku pohtii.

Urpo Lahtisen poika Jeppe Lahtinen sekä Urpon lapsenlapset Kukka ja Klaara ovat olleet avuksi sarjaa tehtäessä. Heiltä Aku on voinut kysyä, miten Urpo eri tilanteissa toimi tai käyttäytyi.

Lue juttu painetusta lehdestä Reija Kokkolan kirjoittamana.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Aku Hirviniemi, Janne Kataja

Kommentit

Oma kommentti