Älä pidätä humalassa pissiä – karmaisevat seuraukset

40-vuotias mies on saanut terveysongelmia itselleen käytyään yöelämässä ja sammuttuaan kotiinsa.

Fox-uutiskanava kertoo, että kiinalaismies oli juonut ainakin kymmenen olutta. Virtsarakko jäi tyhjentämättä peräti 18 tunnin ajaksi.

Helposti sitä luulee että pissa olisi karannut alle, mutta tässä ei ollut käynyt niin. Pissimättä jättäminen aiheutti vatsakipuja, joihin mies heräsi lopulta.

Hän tilasi ambulanssin, jolloin selvisi, että miehen virtsarakko oli repeytynyt kolmesta eri kohtaa. Osa hänen suolestaan oli osittain virtsarakon sisällä.

Tila on harvinainen, mutta periaatteessa näin voi käydä lääkäreiden mukaan kenelle vain, sillä virtsarakkoon mahtuu noin puoli litraa nestettä. Mies kertoi juoneensa illan aikana ainakin viisi litraa olutta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Olut, virtsaaminen

Kommentit

Oma kommentti