Aleksi Valavuori oli vähällä joutua linnaan: ”Myönnän syyllisyyteni”

Juontaja ja urheilupersoona Aleksi Valavuori sai tuomion kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Nyt hän kommentoi asioita itse.

Valavuori tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Tämä on sillä hilkulla, että oikeus olisi voinut tuomita rangaistuksen kiinteänä, eli että Valavuori olisi joutunut linnaan.

Vuosina 2013-2017 tehdyt rikokset perustuvat siihen, että Valavuori sai yrittäjänä yli 700 000 euron tulokertymän, mutta laiminlöi tilinpitoa. Nyt mies on kommentoinut asiaa itse:

-Kolmen vuoden taistelu on ohi. Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoa, jatkaa oikeustaistelua useita vuosia tai myöntää syyllisyys syyteneuvottelussa. Valitsin jälkimmäisen, hän somettaa.

Tilanne on juridisesti katsottuna yksiselitteinen.

-Olen myöntänyt syyllisyyteni. Sen seurauksena minut tuomittiin törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, 60 tunnin yhdyskuntapalvelukseen ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoon.

Valavuori summaa vuosiaan:

-Elämänhallintani oli näinäkin vuosina täysin kadoksissa, kuten olen avoimesti ja julkisesti kertonut. Minun olisi pitänyt pystyä hoitamaan nämä asiat paljon paremmin, mutta en pystynyt. Syyllisiä on turhaa etsiä muualta kuin peilistä.

Tullut tuomio tarkoittaa Valavuoren mukaan kolmea asiaa:

-Ota vastaan rangaistus kuin mies, kanna vastuu ja hoida määrätyt velvoitteet. Näin myös teen. Yli puolen miljoonan nettomaksu on iso velvoite, josta on haastavaa selviytyä, etenkin kun tuo summa kasvaa korkoa noin 7 prosenttia per vuosi. Uskon ja tiedän selviytyväni ja saavani tuon kasaan. Toki tuomittu liiketoimintakielto hankaloittaa tätä tehtävää merkittävästi.

Valavuori kiittää julkkisasianajaja Kari Uotila ja muita häntä auttaneita.

-Haluan kiittää myös Suomen viranomaisia, etenkin poliisia todella asiallisesta kohtelusta tapausta käsiteltäessä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Aleksi Valavuori, kirjanpitorikos, talousrikos, tuomio, verorikos

Kommentit

Oma kommentti