Alibi: VPK:lainen tuhopoltoista syyttömänä 709 päivää!

tuli_tulipalo_pexelsVapaapalokunnassa toiminut Sami Rynö, 41, tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa lukuisista tuhopoltoista yli viideksi vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus määräsi hänet vapautettavaksi ja totesi hänet syyttömäksi. Aiheesta kertoo kesäkuun Alibi.

Mies ei vaikuta haastattelussa katkeralta, mutta järkyttynyt hän on edelleen. Samin elämästä vietiin kaksi vuotta. Menetettyä aikaa lapsen kanssa ei korvaa mikään summa. Hän on kuitenkin aloittamassa vahingonkorvausprosessin.

Samilla oli entisyyttä asian suhteen, eli nuoruudessaan yli 20 vuotta sitten hän oli jäänyt kiinni tulipalon sytyttämisestä. Tänään Sami on virallisesti syytön mies tuhopolttoihin, joista hänet viideksi vuodeksi tuomittiin.

-Soitin entiselle työnantajalleni. Hän kertoi että olen tervetullut takaisin. Ensihoitajan työt käynnistyvät pian, mies toteaa Alibissa.

-Menetin lähestulkoon kaiken. Mutta onneksi perhe jäi tukemaan. Ilman läheisiä en olisi tästä selvinnyt.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: hovioikeus, tulipalo, tuomioistuin, vankila, VPK

Kommentit

Oma kommentti