Ana Leppänen haluaa silikonit ja rasvaimun!

Ana Risquet-LeppänenHymyn toukokuun numerossa haastateltu Ana Leppänen näkee surunsa alta myös tulevaisuuden suunnitelmia. Hiljattain miehensä, Urpon, haudannut Ana haluaa kauneusleikkaukseen.

-Kauneuteni on karismassani. Sitä ei ole pursotettu mistään voidepurkista tai selluliittitäristimestä. Silti haluan kauneusleikkaukseen. Olisin halunnut jo aiemmin, mutta Urpo ei suostunut, Ana selvittää Hymyssä.

Ana sanoo leikitelleensä ajatuksella jo pitkään.

-Selvä se, olen valmis leikkaukseen, minun pitää vain käydä ensin lääkärissä. Voisin vaikkapa ottaa vähän silikonia rintoihini. Aikataulu voisi olla sellainen, että menen leikkaukseen ensi talvena. Ennen sitä en taida jaksaa, Ana pähkäilee.

Ana miettii, että hänelle voitaisiin tehdä ehkä muitakin kauneustoimenpiteitä. Hän kertoo Hymylle harkitsevansa rasvaimua.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Ana Leppänen, Urpo Leppänen

Kommentit

Mä en ole ikinä tiennyt onko toi mies vai nainen..on se niin ruma.

Voisin Anaa kyllä polkasta, niin saisi vielä kerran eläessään kunnolla kyytiä.

Jaahas… eipä tarvitse kauaa miettiä mikä taho maksaa. Ja kuvat sitten yksinoikeudella.

Raskaimu ja kunnon silikonitissit, niin Ana näyttää Miss Suomea kauniimmalta!

Persusta täynnä silikonia parempaa fylliä tisseihin. Revi sieltä, Ana.

rupeaa puhumaan silikoneista ja rasvaimuista jo nyt näin pian Upin kuoleman jälkeen?! Järkkyä. Ana on ollut jopa Kalle-lehdessä kauan sitten, tosin vaatteet päällä.

Vähä putosin, kun näin noi kulmakarvat…ihan sairaat:)

Voi juma, ukko kuollut äskettäin ja toi eukko ratsastaa nyt niillä aalloilla saadakseen olla julkisuudessa. Vai silikonit ym. on mielessä juuri kun on miehensä menettänyt…hyi helvata kun sylettää tollanen.

mä panisin mustaa Naista ilman imujakin ja silareita, niillä on upeet perät!

Siis mun mielestä Ana on aina näyttänyt MIEHELTÄ! Ja kauneudesta ei ikinä ole kyllä ollut tietoakaan! HUH!

”-Kauneuteni on karismassani. Sitä ei ole pursotettu mistään voidepurkista tai selluliittitäristimestä”
Mikä kauneus :oooooo

Oma kommentti