SuomiPop

Anni Hautala paljastaa riidat Aamulypsyn kulisseissa: ”Lähdettiin niskojamme nakellen töistä”

Jaajo Linnonmaa teki tällä viikolla viimeisen Aamulypsy-ohjelmansa vähään aikaan. Radiojuontaja jää nimittäin kolmen kuukauden isyyslomalle.

Linnonmaa muisti kollegaansa Anni Hautalaa sangen hulppealla lahjalla ennen lähtöään. Hän halusi antaa työkaverilleen Hublot-merkkisen kellon, koska kaksikko ei tule tekemään yhteistyötä pitkään aikaan. Anni kun on vuorostaan äitiyslomalla Jaajon palatessa isyyslomalta. Nainen oli niin yllättynyt lahjastaan, ettei hän saanut suorassa lähetyksessä oikein sanaa suustaan. Nyt Anni on halunnut korjata tilanteen Instagramissa.

– Olin niin häkeltynyt siinä hetkessä, että en osannut sanoa mitään muuta kuin, että ei kai mua ryöstetä heti kun lähden töistä (…) Kiitos kauniista sanoistasi Jaajo tiistain lähetyksessä. Tunnen niin samoin ja olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen maailmalle tai yläkerran tyypille, että löysin just sut, Anni hehkuttaa työkaveriaan.

Samalla hän paljastaa pilke silmäkulmassa, ettei yhteistyö suinkaan aina ole ollut niin auvoista.

– Aamulypsyn alkuaikoina me välillä riideltiin spiikkien välit milloin mistäkin ja lähdettiin niskojamme nakellen töistä. Vuosien saatossa riidat loppuivat ja entistä selkeämmäksi kävi, että me kuulutaan ilman muuta samaan studioon.

Sittemmin kaksikosta on tullut läheisiä ystäviä, jotka ovat tiiviisti tekemisissä myön vapaa-aikana. Jaajosta tuli tammikuussa Annin ja Ilkka Ihamäen pojan kummi. Anni on puolestaan työkaverinsa pojan kummitäti.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Aamulypsy, Anni Hautala, Ilkka Ihamäki, Jaajo Linnonmaa

Kommentit

Oma kommentti