Anssi Kela kävi eduskuntatalolla vaatimuksineen!

Anssi KelaAnssi ”Kansaneläkelaitos” Kela kirjoittaa blogissaan käyneensä mm. Tuomari Nurmion, Anna-Leena Härkösen, Kimmo Pohjosen ja Markus Nordenstrengin kanssa puhumassa eduskuntatalolla hyvitysmaksuasiasta Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kallille.

Hyvitysmaksu on tallennusvälineistä suoritettava veroluonteinen maksu. Kela kumppaneineen kertoo olevansa pettynyt nykyiseen järjestelmään ja ehdottaakin sille pientä päivitystä.

-Joidenkin mielestä systeemi on mätä – tekijöille ei tarvitsisi hyvittää yhtään mitään. Minä en tietenkään ammattimaisena sisällöntuottajana voi allekirjoittaa tällaista näkökantaa: teen elääkseni musiikkia, näen aikaa ja vaivaa, joudun panostamaan työhöni myös taloudellisesti. Jos tekeleitäni käytetään, niin odotan luonnollisesti saavani työstäni korvauksen, kuten jokainen ammattia harjoittava ihminen.

Tänä päivänä hyvitysmaksu on romahtanut ja sen myötä aiheuttanut monille muusikoille, elokuvan tekijöille ja muille taiteilijoille päänvaivaa. Anssi kertoo Kallin kuunnelleen tekijöiden huolenaiheita ja luvanneen Keskustan toimivan asian lipunkantajana.

-Jää nähtäväksi, millainen lupaus tuo sitten oli: poliittinen, vaiko ihan oikea, Anssi toteaa.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Anna-Leena Härkönen, Anssi Kela, Kimmo Pohjonen, Markus Nordenstreng, Timo Kalli, Tuomari Nurmio

Kommentit

Miksi ihmeessä tässä maassa tarvitsee maksaa hyvitysmaksuja tyhjistä tallenteista , koska Karpela väänsi lain jonka mukaan kaikenmoinen tallennus on kielletty. Hyvitys maksut ovat auttamatta kivikaudelle väänyt asia joka pitää poistaa kokonaan, on väärin periä maksua asiasta jota ei saa tehdä sama kuin ruokakaupassa kuittiin lisättäisiin lisävero alv alapuolelle varastetuista tavaroista.

Anssi se vaan laulellen tienaa ja kehtaa vielä valittaa.Meikäläinen pakkasessa painaa työtä ihan vaan rahan takia.Voi itku.

Anssi on kitaraa rämpyttävä pikku poika, jolla on liian paljon kerrottavaa ja jota ei jaksa kuunnella.TÄT TÄT TÄT TÄT! Meil on omakotitalo… Anssi ja kitara ja spanielin taiteilijailme!

Lainaan, Anssi, hiukan kommenttiasi:

”-Joidenkin mielestä systeemi on mätä – tekijöille ei tarvitsisi hyvittää yhtään mitään. Minä en tietenkään ammattimaisena sisällöntuottajana voi allekirjoittaa tällaista näkökantaa: teen elääkseni musiikkia, näen aikaa ja vaivaa, joudun panostamaan työhöni myös taloudellisesti.”

Anssi hyvä. Minä en halua maksaa sinulle siitä, että tallennan ulkoiselle kovalevylle varmuuskopioita tai valokuvia. Minä en edes pidä musiikistasi, enkä halua olla sen kanssa missään tekemisissä, ikinä. Lopuksi vielä – en ikipäivänä tule ostamaan (tai kopioimaan) vahingossakaan mitään tekeleitäsi, se on tallennustilan tuhlausta.

Anssi Kela ei tajunnut mennä persujen telttaa heiluttamaan. Se tässä on vikana, että keskusta ylipäätään on hallituksessa ja koitetaan laivaa kääntää pelkällä katseella. ”Me katsomme menettelyn olevan tehoton”. Joo, kuinkahan tulee käymään.

Kyllä siihen kassaan alkaa rahaa kilahtaa kun tekee parempaa musiikkia. Vuosia vanha levyjorina ei tietenkään myy, minkä saattaa aistia eduskunnassa vierailleesta ”artistien” listasta. Ne jutut on niin nähty ja kuultu ja puhki soitettu. Uudemmilla on tietysti myös vaikeuksia, koska hitit on niin ohuita, että poppari ei pysty kiinnostamaan singlelevyä enempää, ja singlejä vähemmän ostetaan. Myynti jää latauksen varaan, mutta niin kauan kun lataamiset oikeasti on hankalia, nekin jäävät lataamatta, ja ihmiset tyytyvät kuuntelemaan radiota.

Romppuja myydään vähemmän ja sen vuoksi tämä tulonlähde hiipuu. dvd-myynti lienee vielä laajaa vaikka tilankäyttö siirtyy kiintolevyille ja flashmuisteille. Siihen vaan tulee se mutta, että tietokoneen käyttäjät tuottavat itse noiden levyjen sisältöjä, ja ei ole mikään ihme, että kameran kortilta levymedialle siirtyy 20 megan kuvatiedostoja per kuva, ja jopa gigan kokoisia kotivideotiedostoja, minkä tilan käytöstä artistit pyrkivät osingolle, ja mitä isommalle osingolle sitä parempi. Mutta kun hinnoitteluperuste on ajalta jolloin tyydyttiin pieniin tiedostokokoihin, se muuttuu käyttäjän näkökulmasta kohtuuttomaksi. Puuhatessaan näiden tiedostojensa kanssa tietokoneen käyttäjä ei suinkaan ole varastamassa keneltäkään, vaan käyttämässä aikaansa mielekkäämmin kuin tämän massatuotannon parissa. Pakkomaksut on mafiaa.

Menis Anssikin oikeisiin töihin niin ei tarttis kokoajan valittaa.

Oma kommentti