RadioPlay

Antti Holma päätti lopettaa huipulla: ”Laitan tähän loppuun pyllypieru, niin ei ole niin vakavaa”

Näyttelijä-kirjailija Antti Holma on päättänyt, ettei hän jatka huippusuosittua Auta Antti! -podcastia. Vuodenvaihteessa alkanut projekti käsitti 18 jaksoa (täällä) ja saavutti huikeat kolme miljoonaa kuuntelua.

-En tiedä mitä se tarkoittaa, enkä kostu asiasta mitenkään, en henkisesti enkä taloudellisesti. Kenties voisin tehdä luvulla vaikutuksen uusmedia-alan anteroihin jossain pöhinäpäivillä tai linkedInissä, mutta en sittenkään tiedä, mitä heidän huomiollaan tekisin, Antti kertoo julkisuuteen. Hän toteaa kuitenkin olevansa kuulijoista innoissaan, sekä ilahduttavasta palautteesta.

Jatkoa ei ole kuitenkaan luvassa:

-Moni on kysellyt ohjelmalle jatkoa, ja moni myös tietää, että kirjoitin viimeiseen jaksoon lopun. Sittemmin enennyt suosio yllätti sillä tavalla, että pohdin jatkon mahdollisuutta velvollisuudesta, vaikka minusta tuntui, että olen sanottavani sanonut. Olen moneen otteeseen viisastellut, että muiden mielipiteistä ei niin kannata välittää, ja nyt jouduin toteamaan, että se pätee myös positiivisiin mielipiteisiin. Olen iloinen ajatusteni hyvästä vastaanotosta, mutta haluan kuunnella kehujen sijasta syömeni ääntä, joka sanoo että anna nyt vittu olla ennen kuin menee kiville koko homma.

Holman mukaan työ kävi loppua kohti jo raskaaksi. Mutta huipulla on, Antti, hyvä lopettaa!

-Teen teille tuota pikaa myös vähän televisioviihdettä ja pyrin jatkamaan blogin parissa säännöllisemmin, Antti lupaa faneilleen ja päättää anttimaiseen tapaan:

-Tulipa tästä nyt jotenkin tärkeän ja itsetietoisen oloinen tiedote. Laitan tänne loppuun että pyllypillupieru, niin ei ole niin vakavaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Antti Holma, Auta Antti!, podcast

Kommentit

Oma kommentti