Ari-Pekan päälaen puolikas hävisi – sairaala kadotti

Ari-Pekka Palmu joutui 11 vuotta sitten niin vaaralliseen kalloleikkaukseen, että omaiset ohjattiin sairaalapastorin puheille. Operaation jälkeen sairaala kadotti kuukausiksi miehen päälaen puolikkaan. Tarina on uskomaton mutta tosi. Nyt sen kertoo Hymyn painettu lehti ja näköislehti Kai Merilän jutussa.

Ari-Pekka, 58, on aina ollut hyväkuntoinen, kiitos aktiivisen luonnossa liikkumisen. Työkseen hän pyöritti Rajala Pro -valokuvausliikettä Porissa kolme vuosikymmentä myymäläpäällikkönä ja toimi samalla myös ammattivalokuvaajana. Pääsiäisenä vuonna 2011 Ari-Pekka heräsi yöllä erittäin kovaan päänsärkyyn.

Huomattiin, että Ari-Pekan kaulavaltimon oli tukkinut massiivinen tulppa. Hätäleikkauksessa kaulavaltimon tulpasta irtosi pieni osa, joka lähti verenkierron mukana kohti aivoja. Siitä tuli aivoinfarkti. Sitten nousi päässä paine.

-Päälaki piti leikata nopeasti irti, jotta turpoaville aivoille saataisiin tilaa. Minulta kysyttiin lupa ja suostuin. Eli hattu leikattiin pois, Ari-Pekka muistelee.

Päälaki laitettiin pakastimeen. Kun leikkauksesta oli kulunut reilut puoli vuotta, Ari-Pekka alkoi jo kaivata irti sahattua päälakeaan takaisin. Olihan lääkärikin kertonut, että se niitataan takaisin noin kuuden kuukauden kuluttua leikkauksesta. Päälakea ei vain löytynyt. Remontin vuoksi sairaalan asioita, muun muassa pakastin, oli joutunut jonnekin, eikä tiedetty oikein minne… Onneksi päälaki lopulta löytyi.

Lue juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Kai Merilä
Kuvat:Kai Merilä
Avainsanat: Ari-Pekka Palmu, kallo, pää

Kommentit

Oma kommentti