Arja Korisevalla oli oma niksinsä selviytyä koronakurimuksesta

Hymyn painetun lehden haastattelussa kuulumisistaan kertova laulaja Arja Koriseva toteaa, että syöpätaistelusta oli sekin hyöty, että siitä sai eräänlaista tuntumaa korona-aikaan: hänen ei tarvinnut opetella eristäytymistä.

Kun koronapandemia iski, hän irtaantui laulajan töistä hankkimalla metsurin varusteet ja lähtemällä metsätöihin. Niihin puitteet tarjosi kodin ympäristö järven rannalla Toivakassa, Jyväskylän lähettyvillä.

– Nyt pitäisi hankkia mönkijä. Puut pitää saada metsästä pois, Arja hymyilee.

Metsätyöt toimivat Arjalle vastapainona laulamiselle.

– En ole mikään pitsinvirkkaaja, vaan haluan maalata isolla pensselillä ja nähdä kätteni tuloksen. Metsurin työssä näkee heti työnsä jäljen, sen kauneuden. Tulee olo, että saa jotain aikaiseksi. Se rentouttaa ja tekee hyvää mielelle.

Ensi vuonna luvassa on uusi aluevaltaus leffatähtenä, kun Arja tähdittää keväällä ensi-iltansa saavaa Kummeleiden Kontio & Parmas -elokuvaa. Samaisessa roolissa hänet on nähty myös komedian tv-sarjassa. Muutakin on kehitteillä.

– Olen jo pitkään, 15 vuoden ajan, valmistellut isoa konserttikokonaisuutta, jonka toivon saavani valmiiksi. Sellaista ei ole vielä kukaan Suomessa tehnyt. Pääpaino on musiikilla, mutta siinä yhdistyy myös teatteria ja dramaturgiaa, Arja visioi.

Lue koko juttu lehdestä Juhamatti Niemisen ja Kari Pekosen toteuttamana.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Arja Koriseva, korona, metsuri, pandemia

Kommentit

Oma kommentti