BB-Niko sai tappouhkauksia – rikosilmoitus!

Niko SaarinenMTV3:n chat-juontajana hiljattain aloittaneen BB-Niko Saarisen saamat uhkailut ovat johtamassa rikosilmoitukseen. Kyse on tappouhkauksista. Mies kirjoittaa aiheesta lauantaina päivätyssä päiväkirjamerkinnässään irc-gallerian sivuilla:

”Kuten joka kerta juontohommissa saan luettavakseni ja valvottavaksi mitä omituisimpia viestejä. Toisinaan vaan jotku ihmiset vetävät asiat hieman liian överiksi. Tietoisesti tai ei tietoisesti, mutta kaikki kriteerit siihen että ne luetaan uhkailuksi täyttyvät”, Niko avautuu netissä.

Hän kertoo, ettei olisi ajatellut joutuvansa elämässään tähän pisteeseen. Lähetyksen jälkeen häneen kuitenkin oltiin yhteydessä nimeltä mainitsemattomalta taholta ja öisten viestin johdosta tullaan tekemään rikosilmoitus.

”Se että viesteissä uhkaillaan paitsi minua niin myös ihmisiä minun ympäriltä tekee minusta asiasta vielä vakavemman. Minä en kai vieläkään osaa olla kovinkaan huolissani, mutta ihmiset ympärillä alkavat olemaan huolissaan niin minun hyvinvoinnistani kuin omankin”, Niko kertoo päiväkirjassaan.

Findance.com -sivuston haastattelussa Niko kertoo lisäksi, että eräs yö chattiin tuli viesti, jossa kerrottiin jonkun miehen odottavan häntä MTV3:n pääovilla.

-Sitten hän kertoi mitä kaikkea hän tulisi minulle tekemään. Otimme sen läpällä, mutta tottahan se sitten olikin. Pihaan ajoi auto, josta nousi joku äijä ulos ja seurasi meitä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Big Brother, Niko Saarinen, BB, BB-Niko

Kommentit

Tästä pojasta tullaan vielä kuulemaan!
Ja toivottavasti hymykin tajuaa sen ja ottaa nikon bloggaamaan juttuja tänne.
Tai sitten teette siitä vaan jonku haastattelun niinkuin teitte jo jossain numerossa missä se kertoi haluavansa adobtiolapsen eikö se niin ollut?

Jouluna tullut syötyä vähän liikaa porkkanaa sisältäviä sapuskoita?
Ohhoh, onpas poika rus.. eiku oranssi.

No oha tota itseruskettavaa vähä liikaakin ehkä ja saa kai niko seisoo mite haluu, ei se tietääkseni oo väittänytkää ikinä et ois ”hetero” tms…et iha oikeus siihe.
Vaikken henkilökohtasesti tunnekaan Nikoa ( ja on mahdollista et se on vaik kui ärsyttävä ihminen) nii on typerää uhata Nikoo…luultavasti bi/homo-seksuaalisuuden /BB:n takia. Jos jokin hlö häiritsee muita, ei sitä tarvii esim. katella BB:Tä…tms…järki kätee

Siis mitä nyt. Tää jätkähän seisoo täs kuvassa miehekkäästi kuin kirvesmies. Vai eikö muka?

OHO!! Eiks tota itseruskettavaa vois vähentää? Jätkä on IHAN oranssi!!

Oma kommentti