BB-Tuijan erikoishaastattelu: ”Menetin BB:n takia ystäväni!”

Mitä kuuluu Tuija Heikkinen?

Hyvää kiitos. Tiistaina tajusin ensimmäisen kerran, että olen oikeasti ulkona talosta ja tuli outo fiilis siitä, etten voi enää ikinä palata sinne. Mutta kyllä oli minun korkea aika lähteä kotiin!

Minkä takia?

En halunnut lähteä ensimmäisenä, mutta ajattelin, että haluan lähteä melko aikaisessa vaiheessa, jos ei synkkaa. Toinen ideaali vaihtoehto olisi ollut se, että olisin ollut siellä loppuun asti sen kolme kuukautta.

Tuliko tipahtaminen yllätyksenä?

Ei tullut. Olin koko ajan valmistautunut lähtöön.

Miten elo ihmisten ilmoilla on sujunut BB:n jälkeen?

Aikamoista hullunmyllyä ollut. Onneksi pääsin tiistaina kotiin tapaamaan läheisiäni. Vähän jännitti, mutta pää pystyssä menin takaisin Riihimäelle.

”Valitan aiheesta!”

Mikä oli ensimmäinen fiilis, kun kävelit katua pitkin häädön jälkeen?

Ajattelin koko ajan, että katsovatkohan ihmiset nyt minua. Helsingistä jäi sellainen olo, ettei kukaan tunnistanut, siellä hukkuu vilskeeseen.

Mitä jäit kaipaamaan eniten talosta?

Sitä, että siellä olisi ollut mahdollisuus tutustua vieläkin enemmän itseensä, kasvaa henkisesti vahvemmaksi ja aikuismaisemmaksi. Myös Esa A:ta tulen kaipaamaan ystävänä, jonka toivon pääsevän kisassa pitkälle.

BB-TuijaMitä talo opetti sinulle?

Sen, että ei pitäisi valittaa niin paljon, kun perusasiat ovat hyvin. Niitä pitää osata arvostaa, esimerkiksi kattoa pään päällä ja ruokaa. Myös muiden ihmisten huomioonottaminen on arvokasta. Olen pyrkinyt tekemään näin ennen taloon menoakin, mutta nyt se korostui paljon enemmän.

Valititko mielestäsi liikaa?

Mielestäni usein aiheesta. Olisin ehkä valittanut enemmänkin joistain jutuista, mutten viitsinyt. En sanoisi sitä pelaamiseksi, mutta hillitsin kuitenkin itseäni.

Mitä teit ensimmäisenä, kun pääsit sunnuntaina hotellihuoneeseen?

Juttelin kännykän saatuani kavereiden ja äidin kanssa. Halusin tietää heidän tuntemuksiaan minua kohtaan. En nukkunut yhtään koko yönä.

Mikä oli äidin ja ystävien ensimmäiset kommentit?

Äiti ja ystävät ovat olleet todella kannustavia. He ovat kehuneet minua siitä, että uskalsin olla oma itseni talossa. Äiti oli katsonut 24/7:ää todella paljon.

Mikä on ollut loukkaavinta palautetta?

Olen sanonut ystävilleni, etten halua seurata netissä olevia palstakirjoituksia, enkä halua, että hekään tulevat niitä kertomaan. Eräs tuttava laittoi viestiä, ettei hän ole katsonut jaksoakaan BB:tä, mutta silti hän tuomitsi kaiken sanomiseni ja tekemiseni. Hän oli käynyt keskustelufoorumeissa lukemassa juttuja ja perustanut käsityksensä minusta ihmisenä näille kommenteille. Hän ei halua olla enää tekemisissä kanssani. Jätän hänet omaan arvoonsa.

Itkit talossa usein, oletko aina ollut herkkä?

Olen. Jos pahoitan mieleni, niin kyllä itken. Minulla on kausia, jolloin itken enemmän, joskus taas vähemmän.

Talossa ei tehnyt seksiä mieli

Minkälainen oli pikku Tuija?

Ala-asteeseen asti olin todella kiltti. 15-vuotiaaksi asti olin todella lainkuuliainen, mutta vanhemmilleni olin varmasti aika kauhea. Koettelin heidän hermojaan aika lailla, koska en osannut arvostaa heitä siinä iässä.

Olit koulukiusattu. Kannatko edelleen arpia mukanasi?

Ei siitä mitään traumaa jäänyt. Kiusaaminen oli lähinnä nälvimistä ja haukkumista. Ei todellakaan mitään fyysistä. Sen verran se on jättänyt jälkeensä, että pyytelen usein uudessa porukassa anteeksi, ja minulla on tarve hyvitellä olemistani, etten joutuisi taas nälvimisen kohteeksi. Kiusaaminen opetti minulle sen, etten halua haukkua selän takana, vaan sanon asiat suoraan.

Mikä on elämäsi rohkein teko?

Lähdin puolituntemattoman työkaverini kanssa kahdeksi viikoksi Thaimaan Phukettiin maaliskuussa. Otin selvää, voisiko meistä tulla ystäviä. Hyvän ystävän sainkin hänestä.

Mikä on Tuijan hävettävin kännikokemus?

Harvoin menetän muistini, mutta kerran myönnän menettäneeni muistini. Silloinen poikaystävä joutui kantamaan minut kotiin ja aamulla seitsemältä kysyin häneltä, miksi meidän sängyssä on lakanat vaihdettu. Poikaystävä vastasi, että siksi, kun oksensit niille. Se oli noloa!

Talossa puhutaan seksistä avoimesti, tekikö sinun koskaan mieli?

Ei tullut kertaakaan sellaista oloa, että olisi ollut pakko saada. Ei olisi ollut ongelma olla edes kolmea kuukautta ilman seksiä.

Kerro itsenstäsi joku salaisuus?

Minulla on korkeanpaikan- ja ahtaanpaikan kammo. En esimerkiksi ikinä uskaltaisi mennä ruumisarkkuun, elävänä. Olen myös usein ujo uuteen tilanteeseen tai uusien ihmisten eteen mennessäni 

Kenelle voisit suositella BB:tä kokemuksena?

Aidoille ihmisille. Mielestäni Esa A on mahtava, hän uskalsi tulla taloon ja olla oma erilainen itsensä! Arvostan häntä todella paljon. Pitää myös osata miettiä, miten kantti kestää talosta lähdön jälkeen.

Tunnen Janne Katajan!

Mikä on unelma-ammattisi?

Näyttelijä. Olin Riihimäen nuorisoteatterissa kuusi vuotta. Haluaisin kuitenkin näytellä enemmän TV:ssä tai elokuvissa. Hain viime vuonna TEAK:iin, enkä päässyt. Tämän kokemuksen jälkeen luulen, että uskottavuuteni on mennyt kokonaan. Olisi kyllä hienoa päästä näyttelemään esimerkiksi Salattuihin elämiin.

Mikä on saavuttamaton unelmasi?

Haluaisin lähteä Yhdysvaltoihin ajamaan mantereen läpi. Olen kuitenkin aika arka ihminen, etten tiedä toteutuuko se koskaan.

Kuvaile itseäsi muutamalla sanalla.

Olen reilu, oikeudenmukainen, yllytyshullu, joka ei puhu pahaa kenestäkään selän takana. Olen myös lapsellinen siinä mielessä, että saatan sanoa ensin, ennen kuin ajattelen asioita kunnolla.

Minkälaiset tulevaisuudensuunnitelmat sinulla on?

Otan aikaa itselleni, ja menen kotiin selvittämään ajatuksiani. Juttelin myös esimieheni kanssa, hän ilmoitti, että minulla on edelleen työpaikka Riihimäen Prismassa.

Olet Riihimäeltä, tunnetko toisen riihimäkeläisen, Janne Katajan hyvin?

En henkilökohtaisesti, mutta hän on joskus ollut katsomassa näytelmiä, joissa olen ollut. Olen tavannut hänet myös Anita Hirvosen pihassa, ja vaihdoimme kuulumisia.

Aiotko jäädä julkisuuteen?

Jos jotain mielenkiintoista ilmaantuu eteen..

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB, BB-Tuija, Big Brother, Tuija Heikkinen

Kommentit

Siis miten joku voi toivoo että tollanen ruikuttaja ois jääny taloon,vali,vali koko ajan ja ihme puhtaus neurooseja…Minna on aito! ei se tee naisesta huoraa jos haluaa seksiä harrastaa,se on luontainen tarve ja täysin sallittua vapaalta ihmiseltä.! nyt eletään 2000-lukua äly hoi!!!

tuija vaikutti tosi aidolta ja mielenkiintoiselta ihmiseltä..toivon sydämestäni, ettei tuija lähde mukaan hymyn ”laadukkaisiin” kuviin :/

Ihastuttava Tuija, olisit saanut kyllä olla talossa pitempääkin,tykkäsin!

Menetit myös ainakin uskottavuutesi, maineesi ja mahdollisuuden kunnon töihin tulevaísuudessa. Mutta onhan se hienoa olla julkkis! näinkö kirjoittaja meinaa, tuojalle tuli otsaan ehkä valittajan leima mutta mietitään vaikka minnaa.. sairaanhoitjan ammatissa varmana tulee puukkoa naisilta ja harva haluaa olla ”huoran kaveri” ainakaan työympäristössä.. naisvaltaiset alat on kamalia paikkoja jos vähänkin eroaa ”massasta”

Niin ja tää on vasta alkua… Menetit myös ainakin uskottavuutesi, maineesi ja mahdollisuuden kunnon töihin tulevaísuudessa. Mutta onhan se hienoa olla julkkis!

Voi voi, harmi, että ystävät eivät oikein pitäneet… Toisaalta, jos lähtee tuollaiseen touhuun mukaan, niin sehän on kyseisen ääliön kohdalla paitsi ymmärrettävää, myös aivan oikein! No talon entisistä ja nykyiseistä BB-nikoista ja BB-hennoista saa kivaa uutta ystäväpiiriä riekkumaan väkisin lööpeissä kaikissa kahdessa ”alan” lehdessä. Lohdutussilikonia nyt ja hymyn kuviin!

Oma kommentti