Behm pettyi Emma-ehdokkaiden julkaisun jälkeen: ”Olen vaan todella surullinen”

Vuoden 2021 Emma-palkintoehdokkaat julkistettiin eilen. Laulaja Behm teki viime toukokuussa historiaa voittaessaan peräti seitsemän kategoriaa. Hän pokkasi pystin niin vuoden artistina, vuoden tulokkaana kuin yleisön äänestämänä vuoden kotimaisena artistinakin. Lisäksi ykkössija irtosi vuoden albumista, biisistä, pop-albumista ja myydyimmästä kotimaisesta albumista.

Nyt Behm on ottanut Instagramissa kantaa Emma-gaalan palkitsemissysteemiin.

– Olen vaan todella surullinen ja pettynyt siihen, ettei tänäkään vuonna löydetty biisintekijöille omaa kategoriaa. Tarkoitan tällä siis työkseen pelkästään sävellystä/sanoitusta tekeviä henkilöitä, en artisteja, jotka tekevät biisinsä itse. Säveltäjät ja sanoittajat on koko alan selkäranka ja suoraan sanottuna moni artisti ja tuottaja olisi ilman tätä ammattiryhmää ns. heikommilla jäillä (jopa työtön), laulaja muotoilee.

Hän tuo esiin myös säveltäjien ja sanoittajien heikon taloudellisen aseman. Mikäli kappale ei lyö läpi radiossa tai Spotifyssa, tienestit jäävät olemattomiksi.

– Mun mielestäni vähintä, mitä voi tehdä, on nostaa näitä henkilöitä vuosittain muiden alan ammattilaisten rinnalle (…)  Antaa tunnustusta siitä arvokkaasta työstä, mitä tulee tehtyä ilman, että kauhean moni siitä edes tietää, Behm perustelee.

Behm paljastaa, että hän on jopa lupautunut maksamaan kyseisen Emman, mikäli sellaista ryhdyttäisiin jakamaan.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Behm, ehdokkaat, Emma, gaala

Kommentit

Oma kommentti