Wikimedia Commons

Bussikuski tylytti opiskelijaa: ”Jos ei toimi, sitten ulos!”

Turvallisuusalaa opiskeleva 17-vuotias nainen järkyttyi maanantaina bussikuskin käytöksestä Tampereella.

Opiskelija oli edellisenä iltana todistettavasti ladannut bussikorttinsa ja maksanut sen verkkopankissa. Järjestelmä oli myös vahvistanut latauksen onnistuneeksi. Kun sitten maanantaiaamu koitti, bussikortti ei toiminutkaan. Tuolloin aamuinen kuljettaja oli uskonut opiskelijaa, että kortti on ladattu ja maksettu. Päivän aikana neitonen oli puhelimitse yhteydessä Tampereen joukkoliikenteen asiakaspalveluun, jossa kerrottiin, että jotain ongelmia oli latausten ja aktivoinnin kanssa ollut.

– Minua neuvottiin, että mikäli seuraavalla bussimatkalla kortti ei toimi, pyytäisin kuljettajaa aktivoimaan sen. Näin olisi kuulemma mahdollista tehdä.

Kun opiskelija sitten nousi Tampereen Hämeenkadulta bussiin, eikä kortti taaskaan toiminut, hän yritti parhaansa mukaan selittää asiaa kuljettajalle.

– Yritin kertoa sen, mitä minulle neuvottiin joukkoliikenteen asiakaspalvelussa.

Vaan kuinkas kävikään?

– Kuljettaja ei vaivautunut edes kuuntelemaan minua. Sanoi vaan, että ”jos ei ole toimivaa korttia tai rahaa, niin sitten ulos”, pettynyt opiskelija ihmettelee.

Nuori nainen poistui bussista pakkaseen. Lopulta 35 kilometrin päässä asuvan opiskelijan vanhemmat kävivät hakemassa neitokaisen kotiin.

– Bussikuskin käytös oli todella tylyä, hän sanoo.

Teksti: Mika Lahtonen
Avainsanat: asiakaspalvelu, bussi, bussikortti, bussikuski, Tampere, Tampereen joukkoliikenne

Kommentit

Ei mitään uutta auringon alla. Kahdeksankymmentäluvun alulla ostin Imatralla opiskelijalippuvihkon joka oli vuoden voimassa. Kymmenen minuutin päästä se ei kelvannut bussikuskille. Sitten kun käytiin myyntipisteessä selvittämässä asia kuuntelin saatanallista marmatusta Imatralta Mikkeliin kun äijä ei osannut omaa hommaansa.

Oma kommentti