Danny kehitti keikoilleen erikoisen mittausjärjestelmän: Anturit kehoon, sykettä ja hikoilua mitataan…

Kuulostaa scifiltä mutta ei ole. Itse asiassa kyse on jo kymmenien vuosien takaisesta asiasta, josta Danny avautuu nuoremmille sukupolville mielenkiintoisessa Hymy-lehden haastattelussaan painetussa lehdessä.

-Tutustuin vuonna 1969 Jyväskylän yliopistossa työskennelleeseen professori Carl Hagforssiin. Hän kehitti laitteen, jolla päätimme testata Danny Shown kahdella keikalla yleisömme reaktioita. Molemmilla kerroilla oli 200 hengen koeyleisö, kertoo Danny Hymyssä.

Kaikki saivat kehoonsa antureita ja painonapin käteensä. Keikan aikana anturit mittasivat yleisön reaktioita, kuten muun muassa sykettä ja hikoilua. Nappia painamalla sai ilmoittaa pitikö kappaleesta vai ei, Danny muistelee.

-Koekeikoista saatiin eräänlaiset tietokonekäyrät, joiden perusteella ryhdyin rakentamaan ohjelmistoa. Tajusin että viihteen tekeminen ei ole mitään mutua eli ”minusta tuntuu” -ajelehtimista vaan estradiviihteen eteen on tehtävä kokeiluja ja selvitettävä mistä yleisö pitää.

Lue juttu lehdestä. Siellä myös Dannyn suhteesta uskontoon, naisasiat, terveyspäivitys…kaikki!

Teksti:Hymyn toimitus, Kai Merilä
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Danny, Ilkka Lipsanen

Kommentit

Oma kommentti