Danny muisteli kuolleita ystäviään FugeFM:ssä: ”Jää kaipaus ja suru”

Laulaja Danny eli Ilkka Lipsanen 16.6.2016
© Pekka Nieminen/Otavamedia

Dannyn haastattelua FugeFM-kanavalla piti siirtää muutamalla tunnilla, koska mies on kova ottamaan aurinkoa.

Ja sitähän yleensä Fuengirolassa riittää, jonne Danny ja hänen ystävättärensä Helmi Loukasmäki matkustivat.

Danny kertoi FugeFM:n radiohaastattelussa, että Fuengirolassa on mukavaa juurikin lämmön ja ruskettumisen sekä mielialan muuttumisen vuoksi illan lähestyessä.

– Ilmapiirillä on sinänsä suuri vaikutus, että kokee elämän luksusaikana, kun saa olla ja nauttia elämän antimista, hyvästä ruoasta ja seurasta.

Vakavampaakin asiaa käytiin läpi radiohaastattelussa. Heikki Silvennoinen, Gugi Kokljuschkin ja Tapani Kansa ovat siirtyneet lähiaikoina ajasta ikuisuuteen.

Haastattelussa kysyttiin, että miltä nuorempien kollegoiden poismenot tuntuu Dannysta?

– Tavallaan kertoo siitä, että he jotka ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen, heillä on ollut erilaisia lähtökohtia. Esimerkiksi Silvennoinen, joka oli suurenmoinen koomikko. Olin esiintymässä hänen kanssaan vielä kolme viikkoa ennen hänen kuolemaansa, Danny viittaa tapahtumaan Tavastia klubilla.

– Kun kuulin, että tämä ilonjakaja oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen, se tekee hyvin surulliseksi.

Danny muisteli myös Gugia ja Tapani Kansaa haastattelussa.

Erityisesti Danny kertoi kokemuksistaan Tapani Kansan yhteisillä keikoilla. Kansa oli aluksi Dannyn ohjelmatoimistossa, mutta myöhemmin perusti veljensä kanssa oman.

Danny muistaa kuinka Tapani Kansalla oli kiire keikalta saunaan. Kansa pyysi saada esiintyä ensimmäisenä. Syynä tähän oli se, että hän halusi mennä itä-Suomessa olleeseen saunaan keikan jälkeen. Danny nauraa, että vauhdikas kuski ajoi Kokkolasta itä-Suomeen saunomaan ja yöksi vielä kotiin Helsinkiin.

– Näitä kollegoja jää ikävä, kun tietää, miten vaikeaa meidän ammattikunnassa on näyttelijöistä puhumattakaan. Kuinka paljon he ovat antaneet itsestään ja sitten kuinka matka päättyy, että millainen tunne siitä jää. Jää kaipaus ja suru.

Lähde: FugeFM

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Danny

Kommentit

Oma kommentti