Danny sai esiintyessään sydäninfarktin – ”Kävin todella lähellä kuolemaa”, paljastaa nyt

Laulaja Danny, 76, summaa elämänsä iloja ja suruja Hymyn painetun lehden erikoishaastattelussa. Läpi käydään viina, naiset ja terveys, noin niin kuin esimerkiksi.

Vuonna 2010 Dannyn elämä oli hiuskarvan varassa, kun hän sai lavaesiintymisen yhteydessä sydäninfarktin.

– Kävin todella lähellä kuolemaa. Mulle tehtiin silloin heti keskellä yötä pallolaajennus, joka pelasti henkeni.

Usein niin kutsuttu rajakokemus, eli lähellä kuolemaa käyminen, voi muuttaa ihmisen omaa käsitystä Jumalasta tai uskonnosta yleensä. Pyysikö Danny yläkerran herralta apua hädän hetkellä?

– En pyytänyt. Kävin kuitenkin mielessäni pienehkön keskustelun jonkin itseäni ja elämääni suuremman asian kanssa. Sanoin haluavani jatkaa vielä elämääni täällä maan päällä. Oma uskoni on oikeastaan sellainen, että haluan uskoa, että käsittämämme uskonto on totta. Olen kuitenkin ollut aina sen suhteen avarakatseinen, sillä onhan maailmassa eri kansoilla Jeesuksen isäksi myös muita mestareita, kuten esimerkiksi Buddha, sanoo Danny Kaitsu Merilän jutussa, jonka kuvasi Kari Pekonen.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Danny, Ilkka Lipsanen

Kommentit

Oma kommentti