Eduskunnan pois potkitun turvallisuusjohtajan raju tilitys: ”Oikeusmurhiin on näköjään varaa”

Alkuvuodesta media kertoi, kuinka ex-pääministeri, kansanedustaja Juha Sipilän (kesk.) päälle käytiin eduskunnan Pikkuparlamentin edessä. Huhtikuun lopulla asiasta nostettiin syyte 38-vuotiasta miestä vastaan.

Tapaus vaati kuitenkin sivullisen uhrin, kun eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola sai maaliskuun alkupuolella potkut tehtävistään. Irtisanomista perusteltiin sillä, että hän oli antanut medialle turvakameratallenteita Sipilän pahoinpitelystä ja pimittänyt tietoa luovuttamisesta. Nyt Savola kertoo omat kantansa asiaan Hymyn painetussa lehdessä julkaistussa tilityksessään.

Savola on tehnyt irtisanomisestaan kantelun hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmässä hän syyttää työnantajaansa eduskuntaa virkamieslakiin kirjatun kuulemisvelvoitteen laiminlyönnistä. Lain mukaan työnantajan pitäisi ennen erottamista kuulla virkamiesyhdistystä ja luottamusmiestä.

Hän huomauttaa myös, että oli antanut median edustajien nähdä eduskunnan turvakamerakuvaa jo vuonna 2019, kun ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit kiipeilivät eduskunnan pylväisiin ilmastomielenosoituksen yhteydessä. Tuolloin asiaan ei kiinnitetty talon sisällä mitään huomiota.

Potkut saanut eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola epäilee, että outo, politiikan huipulta tullut puhelu päätti hänen työsuhteensa. Hän toteaa että Suomi on näemmä oikeusvaltio, kun oikeusmurhiinkin on varaa.

Savola sanoo saaneensa paljon palautetta täysin tuntemattomilta ihmisiltä.

– Kaikki ovat toivoneet, että älä Jukka lopeta taistelua, mene loppuun asti.

Lue asiasta lisää lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Antero Eerola
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: Juha Sipilä, Jukka Savola

Kommentit

Oma kommentti