Eetu tarvitsee kannabista hermokipuihin – kotiin iskivät poliisit, ja sossut uhkasivat huostaanotoilla

Kun kovimmatkaan kipulääkkeet eivät auta Eetu Eskelisen hermokipuun, ottaisi hän avukseen lääkekannabiksen. Mutta sitä hän ei saa. Niinpä hän kasvatti itse kotonaan kannabista kivunlievitykseen.

Eetun tarina on luettavissa painetusta Hymy-lehdestä ja näköislehdestä toimittajamme Susanne Strömbergin kirjoittamana.

Eskelisen perheessä vietettiin synttäreitä vuosi sitten. Sisään tuli kahdeksan poliisia ja koira, tekemään kotietsintää.

– Kerroin poliiseille, etten kasvattanut kannabista päihdytystarkoitukseen, Eetu toteaa Hymylle.

Sitten tulivat sosiaaliviranomaiset ja uhkasivat lasten huostaanotolla.

– Se oli tosi rasittavaa. Ja niin turhaa. He pilasivat kaiken lisäksi kotimme energiat, Eetu vaimoineen toteaa.

Eetun selkä on leikattu. Leikkaus kuitenkin epäonnistui.

– Hermopäitä jouduttiin ronkkimaan sillä seurauksella, että hermo vaurioitui ja sain verenvuotoa selkääni. Olin tarkkailussa vuorokauden. Jälkikäteen lääkärit sanoivat minulle, että näitä nyt vaan sattuu, kertoo Eetu.

Eetu on joutunut käymään selkäkipujensa takia lääkärissä lähemmäs 30 kertaa. Myös kipupoliklinikka on tuttu paikka. Hänelle on kokeiltu toista tusinaa eri kipulääkkeitä.

– Olen kokeillut kaikki lailliset kovia kovemmatkin lääkemyrkyt apteekista, mutta mikään niistä ei tehoa. Niistä ennemminkin vain humaltuu. En halua myöskään olla lääkekoukussa.

Eetua tympäisee, kun hän on varma, että hänen kipunsa olisivat hoidettavissa lääkekannabiksella, mutta kun hän ei sitä saa. Lue koko juttu painetusta Hymystä tai Hymyn näköislehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Eetu Eskelinen, hermokipu, kannabis, selkäkipu

Kommentit

Oma kommentti