Ei mikään salajuoni – tämän takia BB-Sebastian tippui!

Vahvana ennakkosuosikkina pidetyn Sebastianin tippuminen BB:n eilisessä häätöäänestyksessä oli monelle katsojalle yllätys. Voice ehti jo syyttää tuotantoa taktikoinnista ja Sebastianin tiputtamisesta, ja oikeilla jäljillä teoriassa tavallaan ollaankin.

Sinänsä tuotanto ei ole syyllistynyt mihinkään sellaiseen, mikä ei olisi aiemminkin ollut tapana: Hieman ennen häätöäänestyksen päättymistä näytetään äänestystilanne, jonka jälkeen katsojat voivat antaa lopulliset äänensä.

Tällä kertaa Sebastianin asema oli vankka, ja Tanja ja Ben olivat hänen takanaan. Tämä oli omiaan synnyttämään vahvan äänestysreaktion häntäpään ehdokkaiden kohdalla.

Näin kävi nytkin, ja Sebastian tippui. Vanhakantaisesti voidaan kuitenkin ajatella Sebastianille käyneen aivan kuten on käynyt monelle suosikille eduskunnassa. Liian varmoina läpimenosta pidetyt henkilöt jäävätkin yllättäen ulkopuolelle, kun heille ei anneta ääniä ja niiden kuvitellaan olevan turhia.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: BB, Big Brother

Kommentit

Aivan totta. Sebastian oli yks harvoista järkevistä BB-asukkaista. Sebastian, oot aivan mahtava tyyppi ja muistan sut aina!:)

Sebastian taktikoitiin pois koska se oli Janican pahin vastustaja. Tuotannon tekosia.

No Joo..Läpinäkyvää nuo tuotannon touhut! Pidetään (yhtä)tahalteen,silläprovosoidaan äänestäjiä.Suurin osa ihmisis tä oli sen kannalla että Sebastin on Voittaja!!!!

Suuri joukko kiukuttelijoita, jotka eivät itse vaivaudu äänestämään itse.

Kyllähän se tuotanto saa niillä äänestystilanne palkeillaan hämättyät ihmisiä, ei ilmoiteta todellisia äänestystilanteita kaikkien äänestettävien osalta. Mutta eipä tuo Sebastiania harmittanut, katsojia ja joitain asukkaita ainoastaan.

Nimimerkki Peetu ei ois voinu paremmin asiaa ilmaista. totaali hajoaminen 😀 its funny because its true.

Sebastian putosi koska: hän ei juo viinaa, ei innostu strippareista, ei ole 10 – vuotiaan tasolla, ei pyri Tanjan pöksyihin ( en pyrkisi minäkään ), ei kyhnää Suvin kanssa ( en kyhnäisi minäkään ), tuskin edes näyttää kahden viikon päästä kikkeliään Hymy lehdessä. Ei tolla asenteella pärjää tässä 15 – vuotiaiden tyttöäänestäjien kilpailussa.

Oma kommentti