Ville Haapasalo: ”Ei tää ollutkaan läpihuutojuttu”

Näyttelijä Ville Haapasalo 29.9.2015 © Pekka Nieminen/Otavamedia

– Ei tää ollutkaan läpihuutojuttu.

Noin kirjoittaa Ville Haapasalo päivityksensä kuvan yhteydessä.

Hän on kertonut julkisuudessa aikovansa ajaa Vespalla Georgiaan.

Matkaa tulee noin 5400 kilometria.

– Huolto on nyt tehty. Seuraavaksi pitäisi vielä vaihtaa öljyt ja hihna, ainakin näin minua neuvottiin, Ville toteaa.

– Minkä takia aion laittaa sen kuntoon. Siksi, että olen päättänyt lähteä Vespalla Georgiaan. Siitä tulee melkoinen seikkailu. Se on 5400 kilometriä, hän totesi aiemmin päivityksessään.

Homma ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Ensin piti huoltaa Vespa varmasti toimivaan ajokuntoon. Sitten testata, että kaikki on kunnossa.

– Ensimmäinen testireissu on nyt takana. Kaikkiaan tuli ajettua noin 100 km, ja siinä puolivälissä tulin siihen päätökseen, että olin liian optimistinen varusteiden suhteen. Tai oikeastaan niiden puutteen suhteen.

– Avokypärä ja crocsit menevät ensimmäisenä vaihtoon. Se mikä toimii kaupungissa, ei toimi enää maantiellä. Sitten pitää keksiä, miten saa ajon aikana ladattua kännykän. Ja tuo Vespan tankki – onhan se todella pieni.

– Näillä ajatuksilla kohti uutta päivää.

Katso myös tästä.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Ville Haapasalo

Kommentit

Oma kommentti