
Elina Kanerva. Kuva: Otavamedia
Ilkka Kanervan leski Elina Kanerva on ilmoittanut lähtevänsä mukaan politiikkaan.

Elina Kanerva. Kuva Tiia Ahjotuli/Otavamedia.
– Minua pyydettiin ehdolle alue- ja kuntavaaleihin ja tämänhetkinen elämäntilanteeni sen sallii. Lähden ehdolle rakkaudesta Turkuun ja Varsinais-Suomeen. Olen saanut Ilkan rinnalla seurata politiikkaa monen vuoden ajan. Olen valmis tekemään kaikkien turkulaisten eteen työtä ja pyrkiä siihen että Turku nousee Suomen johtavaksi kaupungiksi, Elina kirjoittaa päivityksissään sosiaalisessa mediassa.
Hän on myös julkisuudessa kertonut laihduttaneensa. Laihtumisessa hän on onnistunut elämäntapamuutoksella sekä juomalla runsaasti vettä. Nykyinen veden juontimäärä päivittäin on kaksi litraa. Lisäksi hän on jättänyt ruokavaliostaan pois lisätyn sokerin, leivän, pastan ja riisin. Ruokavalioon hän on sen sijaan lisännyt paljon kasviksia sekä marjoja.
Seiskalle Elina kertoo, että painoa on tippunut jo 17 kiloa.
– Paino on tippunut 17 kiloa, hän kertoo Seiskassa.
– Olo on energinen, ja jaksan arjessa paljon paremmin kuin ennen, Elina jatkaa.
Kommentit
Oma kommentti