Emmi, 22, on Suomen kaunein rakennusmestari!

22-vuotias Emmi Suuronen Kouvolasta valmistuu rakennusmestariksi, ja jo nyt voidaan varmuudella sanoa, että hän on Suomen kaunein rakennusmestari.

Tätä titteliä ei Emmi kuitenkaan ole virallisesti mistään saanut. Sen sijaan neitokainen käveli 200 miljoonan tv-katsojan edessä viime viikonloppuna Istanbulissa, Turkissa, ja sijoittui Best Model of Europeksi kansainvälisessä kauneuskilvassa.

Titteli on osa Best Model of the World –kisaa, johon Emmi osallistui mallitoimisto Facemakerin kautta. Hänet kruunattiin Best Model of Finlandiksi viime syyskuussa, joka tiesi edustusmatkaa Turkkiin.

Mutta rakennusmestariksi. Nainen. Kaunis nainen! Mitä ihmettä!

-Tarkoituksenani olisi valmistua Saimaan ammattikorkeakoulusta kahden vuoden päästä keväällä. Ala kiinnostaa minua, sillä nautin ongelmien ratkaisusta ja paineen alla työskentelystä. Kieltämättä ala on edelleen miesvaltainen, Emmi naurahtaa Hymylle.

Kisareissussa on edustajia 52 eri maasta ja matka kesti viikon.

-Hauskana muistona voisin kertoa huonekaveristani. Meksikon tyttö puhui ainoastaan espanjaa. Google-kääntäjän kautta löytyi yhteinen kieli pian. Muut vain nauroivat meille.

Tulevaa alaansa ja ammattivalintaansa Emmi ei ole kokenut ongelmaksi. Lopultakin tiedot ja taidot ratkaisevat enemmän kuin sukupuoli.

-Olen pienestä asti tottunut ”paskahommiin” hevosharrastajana, joten en minä likaisiakaan töitä pelkää. Olen vähän sellainen vastakohtien ihminen. Töissä teen töitä enkä laittaudu, hyvä että hiuksia harjaan. Vapaalla sitten mennään korkkarit jalassa.

Neito aikoo jatkaa työtään maanrakennusalalla pitkään. Mallinhommat ovat harrastus.

-Taotaan kun rauta on kuumaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Best Model Of The World, Emmi Suuronen, kauneuskilpailu, missi, missikisa, rakennusmestari

Kommentit

Oma kommentti