Ensitreffit alttarilla -sarjan Karl kuvailee tilannettaan Venlan kanssa: ”Vieläkin vaikea uskoa”

Tällä kaudella peräti kolme pariskuntaa päätti jatkaa yhteistä taivalta Ensitreffit alttarilla -sarjan kuvausten jälkeen. Kenties kaikkein jännittävimmäksi kysymykseksi jäi Venlan ja Karlin suhteen eteneminen. Niina ja Lari sekä Henna ja Sami olivat jo varhaisessa vaiheessa niin umpirakastuneen oloisia, että heidän välilleen oli vaikea uskoa pahoja ryppyjä syntyvän.

Venla ja Karl olivat puolestaan koko kauden ajan ihailtavan rehellisiä ja avoimia tunteistaan. Epävarmuuksia on luonnollisesti ilmassa, kun toisen on tuntenut vain muutaman hassun viikon. Lisäksi Venlalla ja Karlilla on kotiensa välillä pitkä välimatka, kun taas kahdella muulla parilla yhteen muuttaminen ei vaatinut esimerkiksi työpaikan vaihtamista.

Siksipä Venlan ja Karlin sarjan päätösjakson jälkeen tekemät Instagram-julkaisut olivat ihastuttavaa luettavaa.

Kumpikin kertoi onnellisena, että yhteiselo jatkuu edelleen. Karl innostui lisäksi kuvailemaan vaimoaan romanttisen monisanaisesti.

– Venla on henkilö, jonka kanssa todella tunnen olevani elossa. Hänen kanssaan nautin joka hetkestä, eikä ikinä ole tylsää. Normaalisti tylsinä pitämäni asiat ja tekemiset muuttuvat hänen seurassaan elämäni parhaimmiksi hetkiksi. Vieläkin vaikea uskoa, että tapasin ihmisen, joka saa mussa tällaisia tuntemuksia aikaan.

– Ihanasti sanottu, Venla vastasi aviomiehelleen sydämien kera.

Ensitreffit alttarilla -Venla, Ensitreffit alttarilla -KarlMTV

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Ensitreffit alttarilla, Henna ja Sami, Instagram, Niina ja Lari, Venla ja Karl

Kommentit

Oma kommentti