Ensitreffit alttarilla -Tuija paljasti rankan taustansa: ”Kuolet jos jatkat näin”, hänelle sanottiin

MTV:n Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula on kertonut Instagram-tilillään pitkästä taistelustaan, joka helpotti vasta vuosien terapian myötä.

Nainen sanoo kärsineensä 15 vuotta erilaisista syömishäiriöistä, niin pakonomaisesta laihduttamisesta kuin ahmimisestakin. Hän sairastui 13-vuotiaana ja laihdutti tuolloin niin että painoi häthätää 40 kiloa.

– Rakastin nälkää. Purukumin palasessa on 3 kilokaloria ja jos juo 3 litraa vettä ennen painokontrollia, ei jää kiinni, Tuula kertoi huijausmetodistaan.

Hän sanoo kuukautistensa loppuneen. Sydän piiputti. Lääkäri uhitteli tytön kuolevan. Mutta tämä oli vain ylpeä itsestään.

– Kerran jo alkaneet kuukautiseni loppuivat ja sydän oli kovilla. ”Kuolet, jos jatkat näin”, sanoi lääkäri. Silti olin ylpeä itsestäni ja olin haljeta onnesta, Tuula muistelee.

Lopulta hän alkoi ahmia.

Terapiaa kesti kolme vuotta.

– Voin vihdoin vakaasti sanoa pystyväni suhtautumaan syömiseen, normaalisti en varmaan enää ikinä, mutta neutraalimmin.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: anoreksia, bulimia, Ensitreffit alttarilla, syömishäiriö, Tuula

Kommentit

Oma kommentti