Erika Vikman edustaa Suomea Euroviisuissa Ich Komme -kappaleellaan. Vedonlyöntitilastot ovat povanneet hänelle sijoitusta kärjessä.
Erika on julkaissut koosteen kappaleen ympärille tehtyjä otoksia, joissa hän esiintyy vähintääkin seksikkäänä.

EMMA gaala 2023, Erika Vikman
Erika kirjoittaa, ettei malta odottaa pääsevänsä esiintymään Sveitsissä järjestettävissä Euroviisuissa.
Erika on saanut myös arvostelua sosiaalisessa mediassa.
Häntä taannoin tulikin puolustamaan Käärijä, joka totesi, että yleensä ei tee kannanottoja, mutta nyt kyseessä on poikkeus.
– Ich komme on aivan loistava. Ihme, perkele, piipertämistä ihmisillä on. ”Seksiä siellä ja vähän taksia tuolla ja sitten persikanvartta heilutellaan”. Ihmiset nykypäivänä on sellaista sokeripullamössöpaskaa. Välillä, kun mietin maailman meininkiä, tekisi mieli olla avaruusolio tai joku. Ihminen on tyhmä, välillä menee tunteisiin, Käärijä totesi Instagramissa.
– Kyllä maailma on pilalla, Käärijä toteaa.

Erika Vikman. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia.
Kommentit
Oma kommentti