
Vain elämää -tähti Erika Vikman, Nelonen
Erika Vikmanin Uuden Musiikin Kilpailuun valittu kappale Ich Komme jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Seinäjoen tangomarkkinat 2017
Laulaja Erika Vikman 8.7.2017
© Juha Harju/Otavamedia
Jakaa mielipiteitä
Erikan julkaisema kappale on saanut voimakkaita mielipiteitä Ylen Facebookissa.
Sivustolla kerrotaan, että Vikman oli alustavasti ajatellut, ettei hän palaisi UMK-lavalle kilpailijana. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun hän esitti biisitoiveen työstäessään seuraavaa albumiaan tuottajiensa Chisun ja Jori Roosbergin kanssa.
.

Erika Vikman sanoo
Puolivitsi
UMK-kappale ICH KOMME syntyi Instagramiin ladatun satunnaisen päivityksen kautta ja biisin demo teki Vikmaniin heti vaikutuksen.
“Olin laittanut Saksassa ollessani Instagramiin puolivitsillä tehdyn videon, jossa puhun saksaa kaverilleni. Chisu ja Jori olivat nähneet sen ja saaneet siitä idean ICH KOMME -biisiin. Kun he esittelivät kappaleen minulle ajattelin, että voi saatana, helmikuussa nähdään. Biisi huutaa UMK:ta ja Euroviisuja.”
Kappaleena ICH KOMME on monitulkintainen. Se edustaa nautinnon ilosanomaa, hurmosta ja transsitilaa.
“Tässä biisissä valta otetaan itselleen. Kaikki sinun seksuaalisuuteen liittyvä on omissa käsissäsi. Nautinnon ei tulisi olla tabu.”
Suomen euroviisuedustajuus olisi Vikmanille kunniatehtävä. Hän toivoo myös, että Suomea voisi Euroviisuissa edustaa monien vuosien jälkeen nainen.
“Vaikka miehet ovat ihania, niin kyllä Suomella on tarjota myös sitä feminiinistä voimaa viisuihin. Nyt on sen aika!”, Vikman kiteyttää Ylen Facebookissa.

”Tärkeintä että Pepillä on nyt pysyvä ja rakastava koti oppuelämäksi”, Erika Vikman sanoo
Kommentteja:
Alla Ylen Facebookista kommentoijien mielipiteitä Erikan kappaleesta Ich Komme.
”Nyt ei olla valitsemassa seksimessujen tunnusmusiikkia vaan Euroviisuedustajaa. Toivottavasti valitsijat ovat järjissään, eivätkä tätä valitse.”
”Tunnen myötähäpeää.”
”Hyvä erika oot todella rohkee jatka samaan malliin ei itku virsiä jaksa kuunnella niitä on jo tarpeeks kuultu.”
”Aivan mahtavaa, että meiltä löytyy Suomesta artisti, joka kerta kaikkiaan kehtaa! Tajunnanräjäyttävä ylistyslaulu naisen (ja toki kaikkien muidenkin) seksuaalisuudelle. Erika lyö naisen seksuaalisuuden pöytään omilla ehdoillaan, ei objektina vaan subjektina. Huikea biisi, jonka toivon voittavan UMK-kisan. Minä olen aivan myyty!”
”Jostain syystä tästä tuli mieleen Kikka. Tosin hänen biisit oli aikoinaan parempia kuin tämä. Ei jatkoon.”
”Pehmopornollako se yrittää pärjätä”
”Voi luoja mikä myötähäpeä🤦♀️ tää on siis jo suorastaan vastenmielinen!! Limanen!! Anna nyt hyvänen aika olla jo, viisut EI ole sun paikka.”
”Ala-arvoista.”
”Tunnen suurta häpeää olla suomalainen, jos tämä valitaan edustamaan meitä.”
Lue myös: Erika Vikman kertoo: ”Olin jo tehnyt rauhan itseni ja UMK:n välillä”
Lue myös: Nyt on pitkät kainalokarvat, Erika Vikman
Kommentit
Oma kommentti