Erokohun jälkipuinti: Maisa syyttää Jari-Mattia valehtelusta – Jari-Matti sanoo kertoneensa totuuden

Jari-Matti Latvalan elämäkertakirja aiheutti jo kertaalleen kohuttujen pettämiskuvioiden nostamisen uudenlaiseen valoon Maisa Torpan ja rallikuskin vuosia kestäneessä parisuhteessa.

Kuten tunnettua on, Maisa Torppa on avautunut julkisuudessa useammankin kerran siitä, että Jari-Matti petti häntä suhteen aikana. Jari-Matin elämäkertakirja taas paljasti, että myös Maisa olisi pettänyt Jari-Mattia – heti kihlajaisten jälkeen vuonna 2017.

Maisa oli pari päivää hiljaa ja astui sitten kertomaan näkemyksensä asioihin somessaan:

– Moni ihmettelee, miksi en ole ottanut kantaa viime päivinä otsikoissa pyörineisiin asioihin. Tilanne on kuitenkin se, että asioihin liittyy niin paljon ikäviä helposti kumottavia valheita, joita en voi keskeneräisistä rikossyistä vielä tässä kohtaa teille avata. Valheista pettyneenä ja surullisena annan oikeustahojen hoitaa asian. Nyt keskityn totuuksiin, nykyisin onnelliseen elämääni ja ja auringonpaisteeseen. Toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!

Latvala on sittemmin kommentoinut Iltalehdelle Maisan väitteitä valehtelusta:

– En oikeasti halua Maisalle mitään pahaa, vaan tässä halutaan vaan olla rehellisiä… Maisa on sitä asiaa pyöritellyt julkisuudessa eri kanavissa, niin mielestäni minullakin on loppupeleissä oikeus sanoa oma näkökantani tähän asiaan, rallitähti toteaa Iltalehdelle.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: pettäminen, Maisa Torppa, Jari-Matti Latvala, valehtelu

Kommentit

Oma kommentti