Espoossa poliisikoira löysi kaksi rikosepäiltyä vähälle aikaa

Poliisi tiedottaa jo pari viikkoa sitten tapahtuneesta tehtävästä, joka onnistui siten, että poliisi nappasi peräti kolme epäiltyä kiinni.

Poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Järvenperän alueella parkissa olleen auton ympärillä liikkui mies bensakanisterin kanssa. Poliisin koirapartio tuli paikalle etsimään hämärätyyppiä ja epäilty löytyikin puun alta vajaan tunnin jälkeen. Häntä epäillään varkauden yrityksestä.

Samaan aikaan toinen partio löysi aivan lähistöltä varastetun auton, ja pian poliisia vastaan käveli mies, jolla oli autoon sopiva avain. Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauden yrityksestä.

Kun poliisi tutki varastettua autoa, läheisen kiinteistön vartija lähestyi poliisia. Vartija kertoi, että kaksi miestä oli juuri yrittänyt murtautua kiinteistöön. Vartija tunnisti poliisin juuri kiinniottaman miehen toiseksi murtautujista.

Yhden onnistuneen jäljityksen suorittanut poliisikoira pääsi jälleen töihin, kun se lähti ohjaajansa kanssa jäljittämään kolmatta epäiltyä. Koira löysi jäljen nopeasti, ja epäilty löytyi piilosta läheiseltä maastoalueelta. Myös häntä epäillään varkauden yrityksestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: poliisi

Kommentit

Oma kommentti