Et olisi halunnut olla tämän miehen kanssa samaan aikaan Tuusulan väylällä viime yönä!

Rattijuoppona ajeleminen on jo sinänsä niin muita kuin itseä vaarantava toimi, mutta huomattava ylinopeus siihen liitettynä lisää vaaratekijöitä ympäristölle huomattavasti.

Voikin miettiä, olisitko halunnut olla viime yönä yhden aikaan Tuusulan väylällä, kun poliisi jahtasi humalassa ajavaa miestä, jonka ylinopeus oli pahimmillaan jopa 170 kilometriä tunnissa.

Poliisipartio havaitsi noin yhden maissa Tuusulan väylällä etelän suuntaan ajavan ajoneuvon, jonka nopeus oli selkeästi muuta liikennettä suurempi. Poliisipartio lähti ajoneuvon perään ja saavutti sen vasta Tuomarinkylän liittymän kohdalla, kun ajoneuvo hidasti nopeutensa alle 80 kilometriin tunnissa. Poliisipartion nopeus oli ollut jopa yli 170 kilometriä tunnissa, mutta etäisyys tavoitettavaan ajoneuvoon ei ollut lyhentynyt.

Partion saavuttaessa ajoneuvon se seilasi kaistoilla ja kulku oli muutenkin epävarmaa. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi partion seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Ajoneuvossa yksin ollut 29-vuotias mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos ei ollut enää yli törkeän rattijuopumuksen rajan, mutta ylitti rattijuopumuksen rajan. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja rattijuopumuksena.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: poliisi, rattijuoppous

Kommentit

Oma kommentti